Pik­ku-j kyse­li eilen iso­ja kysy­myk­siä. “Kuol­laan­ko mekin jos­kus?”, “Mik­si?”, “Muis­tat­ko, kun mum­mi kuo­li?”, “Onko tai­vaan­ko­tia ole­mas­sa?”, “Mik­si se yksi nai­nen tap­poi itsen­sä?”, “Tapat­ko sinä­kin itse­si?”, “Kuka sit­ten oli­si surul­li­nen?” #

Sel­vi­sin mie­les­tä­ni var­sin hyvin. Olen onnek­si miet­ti­nyt näi­tä asioi­ta niin pal­jon ihan omis­ta läh­tö­koh­dis­ta­ni, ettei minun tar­vit­se niis­tä kysyt­täes­sä impro­vi­soi­da. Valeh­te­le­mi­nen ja jo pelk­kä asioi­den lii­al­li­nen yksin­ker­tais­ta­mi­nen­kin on tosin minul­le aina yhtä vai­ke­aa, vaik­ka se kuin­ka oli­si­kin lap­sen par­haak­si. #

Itkin vähän vas­ta sit­ten illal­la miet­ties­sä­ni sitä, että tuo­ta pien­tä ihmis­tä tun­tui huo­les­tut­ta­van eni­ten se, että sit­ten jos hän menee kuol­tu­aan tai­vaan­ko­tiin, niin olen­ko minä­kin siel­lä ja pidän­kö hän­tä sit­ten­kin kai­na­los­sa. #

“Plan­ta­ge” (4,3 Mt:n flash)
musiik­ki: Under Byen
video: Ama­ni­ta Design
Ama­ni­ta Design (via Link­dump) #

Mitä ajat­te­let epä­toi­vos­ta, joka jois­sa­kin herää kun he poh­ti­vat luon­non­va­lin­taa ja mutaa­tioi­den sat­tu­man­va­rai­suut­ta? Evo­luu­tio ja luon­non­va­lin­ta saa jot­kut ajat­te­le­maan että kaik­ki on tar­koi­tuk­se­ton­ta — ihmis­ten omat elä­mät ja elä­mä ylei­sem­min­kin. #

Jos se todel­la aiheut­taa epä­toi­voa niin huo­nom­pi hom­ma. Se on sil­ti­kin totuus. Maa­il­man­kaik­keus ei ole meil­le vel­kaa osan­ot­to­ja tai loh­du­tus­ta; se ei ole meil­le vel­kaa läm­min­tä, sisäis­tä tun­net­ta. Mikä on tot­ta, on tot­ta, ja sen kans­sa on pak­ko elää. #

Belief­net: The Problem with God: Inter­view with Ric­hard Daw­kins (via Dägä dägä); suo­men­nos oma­ni) #

Elää tai kuol­la. #

Somaa odo­tel­les­sa on tur­vau­dut­ta­va van­haan tut­tuun loh­duk­kee­seen, herk­ku­jen mus­su­tuk­seen. Pal­jas­tan nyt huip­pu­mo­ni­mut­kai­sen ja salai­sen ome­na­tort­tu­jen resep­tin! #

Ome­na­tor­tut (yhden mie­hen ähkyannos)
Ainek­set: #

• 500 g leh­ti­tai­ki­na­le­vy­jä (esim. Myl­lyn Paras on hyvä)
• 200 g ome­na­mar­me­la­dia (esim. Saa­riois­ten on hyvä)

Toi­mi näin: #

1. Sula­ta tai­ki­na­le­vyt huo­neen­läm­mös­sä tai­tel­ta­van pehmoisiksi.
2. Kat­ko suo­ra­kul­mai­sen muo­toi­set levyt kukin kah­dek­si neliöiksi.
3. Lusi­koi ruo­ka­lusi­kal­li­nen ome­na­mar­me­la­dia kes­kel­le kuta­kin neliötä.
4. Tait­te­le neliön kul­mat yhteen, jot­ta näyt­täi­si sil­tä, että täs­sä muka teh­dään jotain, vaik­ka uunis­sa ne kul­mat oike­ne­vat kum­min­kin niin, että tulok­se­na on neliöi­tä, joi­den pääl­lä on lusi­kal­li­nen omenamarmeladia.
5. Pais­ta 225-astei­ses­sa uunis­sa 13-14 minuuttia.
6. Löy­sää sol­mio­ta niin kuin mai­nok­sen mies.

Syö­dään mai­don kans­sa. Mut­ta varo! Mar­me­la­di on tuli­kuu­maa. #