Mus­ta auto ajoi pihaan ja jäi odot­ta­maan tuli­jaa. Tie­sin, että se oli hänen auton­sa, sil­lä olin seu­ran­nut hänen liik­kei­tään jo useam­man päi­vän ja tie­sin, että käsit­te­ly oli näil­lä het­kil­lä päät­ty­mäs­sä. Kun näin hänet oves­sa, val­pas­tuin ja odo­tin sopi­vaa het­keä läh­teä liik­kel­le. Kun arvioin saa­vut­ta­va­ni hänet sopi­val­la koh­dal­la, aloin kävel­lä väl­tel­len tar­kas­ti kat­so­mas­ta koh­det­ta­ni. Huo­ma­sin, että olin aliar­vioi­nut hänen vauh­tin­sa, joten jou­duin lopus­sa otta­maan muu­ta­mia harp­pauk­sia. #

Kun olin vajaan parin met­rin pääs­sä hänes­tä, vein käte­ni tak­ki­ni sisä­tas­kuun ja tar­tuin siel­lä ole­vaan kah­vaan. Kut­suin hän­tä nimel­tä, yllät­tyen itse­kin ääne­ni voi­mak­kuu­des­ta ja kuten oli tar­koi­tuk­se­ni, hän kään­si kat­seen­sa puo­lee­ni. Hän näyt­ti häm­mäs­ty­neel­tä. Ilmei­ses­ti hän ei ollut odot­ta­nut, että satun­nai­nen ohi­kul­ki­ja kiin­nit­täi­si hänen huo­mion­sa tääl­lä, hänen työ­paik­kan­sa edus­tal­la. #

Aloin pelä­tä, että hän huo­mai­si aikee­ni, joten vein kädes­sä­ni nyt ole­van ras­kaan veit­sen tak­ki­ni suo­jis­sa kyl­ke­ni taak­se näky­mät­tö­miin. Ilmei­ses­ti se toi­mi, sil­lä vie­lä sil­loin­kaan, kun koho­tin sen ilmaan ja hänen kat­seen­sa kään­tyi sitä koh­ti, hänen ilmeen­sä pal­jas­ti, ettei hänel­lä ollut mitään käsi­tys­tä sii­tä, mitä oli tapah­tu­mas­sa. #

Oikeas­taan vas­ta sii­nä vai­hees­sa, kun iskin mas­sii­vi­sen veit­sen­te­rän voi­mie­ni takaa hänen kas­voi­hin­sa, minul­le val­ke­ni ase­va­lin­ta­ni eris­kum­mal­li­suus; sii­nä het­kes­sä muis­tin, että minä olin aina kuvi­tel­lut ole­va­ni pikem­min­kin tulia­seih­mi­siä, tark­kuus­ki­vää­riä käyt­tä­vä sala­mur­haa­ja­tyyp­pi, kuin veis­tä hei­lut­ta­va mie­li­puo­li. #

Yllä­tyk­sek­se­ni hän ei huu­ta­nut. Ainoas­taan jon­kin­lai­nen, jäl­ki­kä­teen aja­tel­tu­na var­sin koo­mi­nen ähkäi­sy pur­kau­tui hänen huu­lil­taan, ja hänen käten­sä, jot­ka oli­vat alka­neet koho­ta jon­kin­lai­seen tor­jun­tae­lee­seen aivan lii­an myö­hään, pala­si­vat nekin takai­sin alas, sivuil­leen. Hän otti pari askel­ta taak­se­päin ja jäi sit­ten tui­jot­ta­maan minua höl­mis­ty­neen näköi­se­nä tuo iso, mus­ta­kah­vai­nen veit­si yhä poi­kit­tain kiin­ni kas­vois­saan. #

Aloin varau­tua sii­hen, että täl­lä välin tapah­tu­miin havah­tu­nut kul­jet­ta­ja tuli­si koh­ta kimp­puu­ni, joten aset­tau­duin maa­han ja jäin kat­se­le­maan minis­te­riä, joka nyt alkoi muut­tua kal­peak­si ja lysäh­ti sit­ten maa­han ilmei­ses­ti enem­män­kin jär­ky­tyk­ses­tä pyör­ty­nee­nä kuin saa­mien­sa vam­mo­jen takia. Tai aina­kin hänen tapan­sa pyör­tyä muis­tut­ti minua huvit­ta­vas­ti sii­tä tavas­ta, jol­la elo­ku­vien hie­no­hel­mat sen teke­vät; pol­vet pet­tä­vät ja var­ta­lo kal­lis­tuu vain hie­man toi­sel­le sivul­le ennen lysäh­tä­mis­tään kasaan. Ajat­te­lin, että se jos mikä sopi­si hänen jul­ki­suus­ku­vaan­sa. #

Vie­lä sit­ten­kin, kun kul­jet­ta­ja syök­syi nis­kaa­ni (hokien “hul­lu, hel­ve­tin hul­lu” tai jotain muu­ta yhtä vähä­jär­kis­tä) ja pääl­lä­ni istuen alkoi huu­taa kän­nyk­kään­sä “ambu­lans­si, äkkiä”, pys­tyin ase­mas­ta­ni seu­raa­maan minis­te­riä, joka nyt alkoi koris­ta, ilmei­ses­ti nie­luun valu­neen veren takia. Ajat­te­lin, etten oikeas­taan oli­si halun­nut tukeh­dut­taa hän­tä, mut­ta onnek­si pai­kal­le pian ehti­neen ambu­lans­sin mie­his­tö piti huo­len sii­tä, ettei näin pääs­syt käy­mään. #

Tilan­ne oli ollut minul­le niin inten­sii­vi­nen, etten edes ollut tul­lut aja­tel­leek­si epä­on­nis­tu­mis­ta­ni ennen kuin hän­tä oltiin nos­ta­mas­sa paa­reil­le ja minua vas­taa­vas­ti vie­tiin polii­si­au­toon. Vas­ta sii­nä vai­hees­sa paniik­ki alkoi hii­piä mie­lee­ni: olin käyt­tä­nyt tilai­suu­te­ni ja epä­on­nis­tu­nut sii­nä! Etu­kä­teen mie­les­sä­ni käy­nyt pel­ko sii­tä, ettei veit­se­ni mas­sas­taan huo­li­mat­ta ehkä riit­täi­si tap­pa­van iskun anta­mi­seen, oli käy­nyt toteen: olin onnis­tu­nut hal­kai­se­maan hänen nenän­sä, puh­kai­se­maan hänen vasem­man sil­män­sä ja terä­ni uppo­si syväl­le hänen oikean­puo­lei­seen pos­ki­luu­hun­sa, mut­ta kai­kes­ta täs­tä huo­li­mat­ta hän oli yhä elos­sa. #