Läh­tö­las­ken­ta­kel­los­sa on aikaa rei­lu tun­ti ja yhdes­sä luul­ta­vas­ti koko maa­pal­lon nört­ti­po­pu­laa­tion kans­sa minä olen virit­tä­nyt NASAn val­ko­tak­ki­set sedät näky­mään tuos­sa työ­pöy­tä­ni ala­kul­mas­sa. Mikä­pä sopi­si­kaan parem­min taus­ta­musii­kik­si kuin Pan Sonicin pihi­nät, koli­nat ja huri­nat. #

En muis­ta kuin­ka van­ha olin, kun sain kor­vaan reiän, mut­ta toden­nä­köi­ses­ti olin yli yksi­tois­ta­vuo­tias. #

“Keloi­di­muo­dos­tus tar­koit­taa vai­ke­aa arpien lii­ka­kas­vua. Sitä voi ilme­tä monen­lais­ten leik­kaus­haa­vo­jen, aknear­pien ja palo­vam­mo­jen, mut­ta myös lävis­tys­ten yhtey­des­sä. On hyvin har­vi­nais­ta, että sitä muo­dos­tuu ihol­le itses­tään. […] Yhdys­val­ta­lais­tut­ki­muk­ses­sa on sel­vi­tet­ty, miten kor­vien lävis­ty­si­kä vai­kut­taa keloi­di­muo­dos­tuk­seen. […] #

Puo­lel­la vas­tan­neis­ta oli ilmen­nyt keloi­di­muo­dos­tus­ta ensim­mäi­sen kor­va­lä­vis­tyk­sen jäl­keen. Kah­del­la­kym­me­nel­lä keloi­di­muo­dos­tus­ta ilme­ni tois­tu­vas­ti lävis­tys­ten yhtey­des­sä. Niis­tä joi­den kor­via lävis­tet­tiin yli 11 vuo­den iäs­sä, keloi­de­ja kehit­tyi nel­jäl­le vii­des­tä. Toi­saal­ta niil­le, joi­den kor­vien lävis­tyk­set teh­tiin alle 11 vuo­den iäs­sä, keloi­de­ja kehit­tyi vain nel­jän­nek­sel­le. […] #

Var­sin­kin nii­den per­hei­den, jois­sa on ilmen­nyt keloi­di­muo­dos­tus­ta, tuli­si har­ki­ta pidät­täy­ty­mis­tä las­ten kor­vien lävis­tä­mi­ses­tä. Jos kor­vat halu­aa lävis­tyt­tää, se tuli­si mie­luum­min teh­dä ennen kuin lap­si täyt­tää 11 vuot­ta.” #

Verkkoklinikka.fi: Kor­vien lävis­tyk­seen yli 11-vuo­ti­aa­na liit­tyy vai­kei­den arpien ris­ki (via Ampparit.com) #

 #

Etu­puo­li on ihan siis­tin näköi­nen, mut­ta taka­puo­lel­la on tuom­moi­nen ihme pal­luk­ka. Puris­taes­sa tun­tuu, että arpi on sisäl­tä kova. #

On muu­ten aika helk­ka­rin vai­kea kuvat­ta­va, oma kor­va­leh­ti, var­sin­kin takaa! #

Korua en tuos­sa ole pitä­nyt vuo­si­kausiin. Kor­va­ko­rut ovat nei­te­jä var­ten. #

Näkö­jään mie­le­ni aloit­ti, kuten taval­lis­ta, itsen­sä tur­rut­ta­mi­sen vii­me kuus­sa tera­pia­tauon lähes­tyes­sä. Nyt, viik­koa ennen sen jat­ku­mis­ta, tur­tu­mi­nen alkaa haih­tua ja kipu palaa, ensin unis­sa. Tera­pian kes­täes­sä sen kans­sa pys­tyy elä­mään, mut­ta kun sen pitäi­si sii­tä paran­tua­kin, ei vain hel­pot­tua sie­det­tä­väk­si. #

Luul­ta­vas­ti­han se tera­pia tosin teho­aa niin kuin useim­mat muut­kin, peh­meät hoi­dot, mui­hin sai­rauk­siin, eli vain kehon omien, kor­jaa­vien meka­nis­mien tuke­na. Mut­ta sit­ten kun on nii­tä sem­moi­sia sai­rauk­sia, joi­den edes­sä keho on avu­ton, jol­loin tar­vi­taan radi­kaa­le­ja toi­men­pi­tei­tä kuten leik­kauk­sia, eikä tähän mie­len sai­rau­teen sem­mois­ta ole. Enkä minä kyl­lä mie­le­ni pala­sia antai­si­kaan ampu­toi­ta­vik­si, vaik­ka “para­ne­mi­nen” sitä vaa­ti­si. #

Unis­sa­ni on kol­me tois­tu­vaa tee­maa: mum­mi­la (ei sait­ti vaan paik­ka, jon­ka mukaan sait­ti on nimet­ty), lukion mate­ma­tii­kan­tun­nit ja koh­taa­mi­set Rii­tan kans­sa. Näis­tä kivul­loi­sia eli nii­tä, jois­ta herää säp­säh­täen, kun ahdis­tus käy sie­tä­mät­tö­mäk­si, ovat onnek­si yleen­sä vain vii­mek­si­mai­ni­tut. #

Näen tosi­aan yhä pal­jon unia, vaik­ken ole­kaan kir­jan­nut nii­tä ylös vähään aikaan. En vain ole joko muis­ta­nut nii­tä tai halun­nut muis­taa. #