Men­nes­sä­ni kir­jas­toon käve­lin päin punai­sia ja samal­la huo­ma­sin, että polii­sin hen­ki­lö­au­to, paket­ti­au­to ja moot­to­ri­pyö­rä tuli­vat minua vas­taan. Onnek­si ne kui­ten­kin päät­ti­vät kat­soa toi­seen suun­taan joko kuvain­nol­li­ses­ti tai kon­kreet­ti­ses­ti. #

Nyt te sanot­te hil­jaa mie­lis­sän­ne, että “ahaa, tämä on taas näi­tä Janin (lois­ta­via!) fik­tii­vi­siä mer­kin­tö­jä, sil­lä eihän hän ole kir­jas­tos­sa voi­nut käy­dä näin sun­nun­tai­na!”, mut­ta toti­ses­ti minä sanon teil­le, että kävin! Tääl­lä Jyväs­ky­läs­sä pää­kir­jas­ton leh­tio­sas­to on näh­kääs auki sun­nun­tai­sin­kin. #

“Leh­det?”, te nyt kysyt­te. Kyl­lä vain! Kai te sen­tään muis­tat­te sano­ma­leh­det, nuo enti­sai­ko­jen blo­git, jois­sa ei ole haku­toi­min­toa, hyper­link­ke­jä ja joi­den selaa­mi­ses­sa tulee hiki pää­hän ja sor­miin mus­tet­ta? (Täs­sä vai­hees­sa minus­ta alkaa tun­tua, että Vt on jo blo­gan­nut jotain saman­lais­ta, ellei se sit­ten ollut se edes­men­nyt Kil… no, mikäs se nyt oli, Kil… Kilpikonnatoimintaa!-blogi.) #

No sel­lai­sia sano­ma­leh­tiä siel­lä leh­tio­sas­tol­la kum­min­kin on, ja minä kävin siel­lä syys­tä. Luin nimit­täin eilen Ylen teks­ti-tv:stä, että Leo Leh­dis­tö on kuol­lut. Tänään sitä uutis­ta ei kum­min­kaan siel­lä enää ollut, eikä sitä tie­toa löy­ty­nyt enää mis­tään muu­al­ta­kaan, joten aloin epäil­lä omaa jär­keä­ni, sil­lä aina sil­loin täl­löin minä en ole aivan var­ma, onko tämä unta vai tot­ta, tämä, mitä tämä nyt on, täs­sä näin kun ollaan. #

Niin sii­nä vai­hees­sa minä muis­tin sano­ma­leh­det, nuo vähin­tään­kin vuo­ro­kau­den van­ho­ja uuti­sia ker­to­vat men­nei­syy­den tie­don­vä­li­tys­so­vel­luk­set! #

Sik­si menin kir­jas­toon, ja sik­si, että minä aioin blo­ga­ta aihees­ta, joka sivu­aa Leo Leh­dis­töä, jo tuos­sa viik­ko sit­ten, mut­ten sit­ten blo­gan­nut, ja tämän sii­tä saa: eihän sitä nyt täs­sä vai­hees­sa kukaan enää usko. “Kun­han sanot vain, help­po­han se näin jäl­ki­kä­teen on”, te sanot­te. Mut­ta aioin minä! #

Se aihe oli Kuk­ko kie­kuu -ohjel­ma, jon­ka kan­ta­via voi­mia oli Leo Leh­dis­tö. Kuk­ko kie­kuu tuli sil­loin, kun minä olin sii­nä iäs­sä, että herä­sin vie­lä aikai­sin aamul­la vii­kon­lop­pui­sin kat­so­maan Las­ten­ruu­tua, jos­sa oli Aku­lii­na-nimi­nen pelot­ta­van näköi­nen nuk­ke (miten niin nuk­kien nimiä ei liha­voi­da?) ja minus­ta alko­ho­lis­til­ta näyt­tä­vä Mat­ti Meri­mies -nimi­nen hah­mo. Las­ten­ruu­tu alkoi (tai lop­pui, täs­tä en ole ihan var­ma) sem­moi­sel­la pät­käl­lä, jos­sa leik­ki­ju­na kul­ki rataa pit­kin ja taus­tal­la kuu­lui musiik­kia, näin: #

dii-dit-tii tydi-dii-dit-tii, dii… (ja sen enem­pää en sii­tä sit­ten muis­ta­kaan) #

Las­ten­ruu­dus­sa lau­loi­vat välil­lä Kol­me mies­tä, ja se oli minus­ta tyl­sää, vaik­ka se oli haus­kaa, kun Mat­ti Meri­mies osoit­ti sor­mel­la ylä­viis­toon ja naa­ma innos­ta puneh­tuen hih­kai­si “hehän ovat Kol­me mies­tä!”. Sen minä muis­tan. #

Sit­ten Las­ten­ruu­tu lop­pui ja alkoi Kuk­ko kie­kuu. Voi tai­vas, että se oli tyl­sä! Kyl­lä pien­tä poi­kaa har­mit­ti, kun niin hyvin alka­neen las­ten-tv-ohjel­ma­put­ken kat­kai­si sem­moi­nen kui­va asiaoh­jel­ma, jos­sa aikui­set istui­vat pöy­dän ääres­sä ja puhua pälät­ti­vät. Ainut haus­ka sii­nä oli se alus­sa kuu­lu­va kukon kie­kai­su. #

Mut­ta jo sil­loin minä ajat­te­lin, kun Leo Leh­dis­tön nimi tuli ruu­tuun, että jes­tas, että sii­nä on mie­hel­lä jäme­rä nimi! Aja­tel­kaa nyt, Leh­dis­tö, vies­tin­tä­alal­la! Sehän oli­si vähän niin kuin joku web­mas­ter oli­si syn­ty­mä­lah­jak­seen saa­nut suku­ni­men Www! #

No joka tapauk­ses­sa, tämän muis­te­lon point­ti­na oli se, että minä kävin siel­lä kir­jas­tos­sa, kos­ka minä perus­tin uuden blo­gin näi­tä var­ten ja har­va hen­ki­lö oli­si sove­li­aam­pi ja jäme­räm­pi ensim­mäi­sek­si ylös­kir­ja­tuk­si sel­lai­seen kuin Leo Leh­dis­tö. #

Jos olet tähä­nas­ti­ses­sa elä­mäs­sä­si vält­ty­nyt näke­mäs­tä pakas­tet­tua mai­toa, niin täs­sä sitä on: #

 #

Täm­möi­siin kons­tei­hin sitä tur­vau­tuu ihmi­nen, jon­ka van­hem­mil­ta ja esi­van­hem­mil­ta perin­tö­nä saa­tu soi­maa­va oma­tun­to ei sal­li kaa­taa vie­mä­riin mai­toa, joka pilaan­tui­si reis­sun aika­na, hel­pot­taak­seen syn­nin­tun­to­aan, vaik­kei pula-aiko­ja ole elet­ty enää ammo iesuk­sen aikoi­hin. #

Myös sil­lä, että tätä sula­tet­tu­na ei oikein voi käyt­tää muu­hun kuin lätyn­pais­toon, on oma, pakas­ta­mi­seen vie­mä­riin­kaa­ta­mi­sen sijas­ta moti­voi­va vai­ku­tuk­sen­sa. #

Nämä otin tuos­sa äsken. Eihän sitä osan­nut kun­nol­la koh­dis­taa otuk­seen, joka elää niin kiih­keä­ryt­mis­tä elä­mää, ettei pysy kah­ta sekun­tia pai­kal­laan. #

 #

No sit­ten äly­sin sen­tään videon­pät­kän napa­ta. Pos­ti­mer­kin kokoi­nen Ogg Theo­ra -video, jos­sa ora­va vih­doin tote­aa, ettei tääl­lä mitään anne­ta, ja päät­tää häi­pyä ilman sen suu­rem­pia jää­hy­väis­se­re­mo­nioi­ta, olkaa hyvä. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]2011-07-27 10:11[/klo] Muun­sin videon Oggik­si ja muu­tin teks­tiä sitä heijastellen.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #