Tyh­mä­tyh­mä­tyh­mä­tyh­mä. Kun tar­jo­taan kät­tä, niin sii­hen tar­tu­taan, pait­si minä, jon­ka täy­tyy pitää itsen­sä näp­pe­jä myö­ten kuris­sa vii­mei­seen saak­ka. Tosin, jos oli­sin teh­nyt sen, en oli­si sen jäl­keen kyen­nyt täri­se­vis­sä käsis­sä­ni pite­le­mään sitä, mitä minul­le ojen­net­tiin, ja näin koko hie­non näy­tel­mäm­me kulis­si oli­si romah­ta­nut. #

Eufo­ria on pol­tet­tu lop­puun, on jäl­jel­lä vain tyh­jyys ja niin­pä seu­raa­vak­si siir­ry­tään­kin synk­kyy­teen. #

Mah­ta­vaa sil­ti, miten räis­ky­vää kaik­ki nyt siel­lä on. #

Tyh­jyys. Tai­dan käy­dä osta­mas­sa herk­kua ja jon­kun elo­ku­van. Ajat­te­lin nii­tä Star Trek -elo­ku­via, jot­ka ovat tar­jouk­ses­sa, mut­ta pitää nyt kat­soa. #

Sit­ten kat­son elo­ku­van ja syö­dä mäs­sy­tän pöt­sin täy­teen ja sen jäl­keen tun­nen olo­ni huo­nok­si. Mut­ta onpa­han pääs­syt pakoon todel­li­suut­ta aina­kin puo­lek­si­tois­ta tun­nik­si ellei perä­ti kol­mek­si. #

Val­von taas kah­teen, nukun yhteen, eikä nuk­ku­mi­seen kulu­neen ajan pituu­del­la ole vai­ku­tus­ta sii­hen, ettei uni anna lepa, vaan herään aina samaan tym­pey­teen ja halut­to­muu­teen herä­tä, nouse­mi­ses­ta puhu­mat­ta­kaan. Taas aja­tuk­set siir­ty­mi­sis­tä ja esi­nei­den lii­kut­te­lus­ta tun­tu­vat lan­nis­ta­vil­ta ja toi­miin tart­tu­mi­nen nöy­ryyt­tä­väl­tä ja masen­ta­val­ta. #

Yri­tän taas aja­tel­la, että tämä liit­tyi­si sii­hen, että vii­mek­si tera­pias­sa sivusin pit­käs­tä aikaa kipei­tä asioi­ta ja jät­tää huo­miot­ta sen , että tosia­sias­sa se oli alka­nut jo ennen sitä, tämä vajoa­mi­nen. #

Pimeä kau­pun­ki hou­kut­taa, mut­ta tie­dän, että löy­dän siel­tä vain tätä­kin pahem­man pet­ty­myk­sen ja tyh­jyy­den katu­lamp­pu­jen valois­sa. Haluai­sin kuvi­tel­la saa­va­ni sen sisäl­lön parem­min van­gi­tuk­si ulko­na, mut­ta ei tus­kan tun­te­mi­nen ole tähän­kään asti aut­ta­nut sen puke­mi­ses­sa sanoik­si. Se vain vetää puo­leen­sa niin kuin kär­päs­pa­pe­ri kär­päs­tä kuo­le­maan­sa ilman odo­tet­tua pal­kin­toa. #

A-talon pyyk­ki­tu­van ovi oli auki ja oves­sa oli lap­pu, että sitä ei saa luki­ta; ilmei­ses­ti vies­ti on men­nyt peril­le, vaik­ka vas­taus­ta omaan säh­kee­see­ni ei ole­kaan kuu­lu­nut. Varaus­lis­ta ammot­ti tyh­jyyt­tään, joten jou­duin­kin palaa­maan suun­nit­te­le­mal­ta­ni valo­ku­vaus­kä­ve­lyl­tä takai­sin ja odot­te­len nyt pyyk­ki­vuo­ro­ni alkua. Hyvä! Tämä asia ker­ke­si jo alkaa vai­vaa­maan niin pal­jon, että se tuli uniin­kin. #

Jak­sais­ko ottaa ken­gät pois puo­lek­si tun­nik­si… ei jak­sa. Ei voi jak­saa. #