En vie­lä pääs­syt lähel­le­kään edel­li­sen tut­ki­muk­sen lop­pua ennen kuin aloin lukea Theo­ry & Psyc­ho­lo­gyn split­ting-jut­tua. Sii­nä mai­nit­tiin nar­sis­mi, ja eksyin sit­ten luke­maan sitä käsit­te­le­vää jut­tua Jor­ma Myl­lär­nie­men sivuil­ta. #

“Minuu­del­taan hei­kol­le täy­den­tä­vän toi­sen tar­ve voi olla niin voi­ma­kas, että sii­hen ei oikeas­taan kukaan pys­ty vas­taa­maan. Läs­nä­olon täy­tyi­si olla mel­kein jat­ku­vaa, pie­ni­kin eros­sa olo voi tun­tua sie­tä­mät­tö­mäl­tä ja herät­tää eri­lai­sia ahdis­tuk­sia, joil­le kui­ten­kin on yhteis­tä minuu­den hajoa­mi­sen uhka. Täl­lä tavoin nar­sis­ti­ses­ti vam­mau­tu­nut jou­tuu pakos­ta­kin koke­maan sie­tä­mä­tön­tä itsen­sä menet­tä­mi­sen uhkaa tai kipua, joka puo­les­taan voi lau­kais­ta masen­nuk­sen. Täs­sä­kin tapauk­ses­sa masen­nus­la­maan­nus toi­mii »hen­ki­sen koko­var­ta­lo­puu­du­tuk­sen« tavoin yri­tyk­se­nä vai­men­taa itsen menet­tä­mi­sen uhkaan liit­ty­vää kipua.” #

Tätä se on, minun elä­mä­ni. #

“Nar­sis­ti­ses­ti vam­mau­tu­nut kokee, ettei hän sel­viä yksin, kos­ka hänel­lä ei ole kyky­jä käsi­tel­lä mui­den itseen­sä koh­dis­ta­mia odo­tuk­sia tai itses­tään kum­pua­via eri­lai­sia halu­ja. Jos näi­tä pai­nei­ta ei saa­da riit­tä­väs­ti puret­tua tyy­dyt­tä­väs­sä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa tai omia kyky­jä käyt­tä­mäl­lä, seu­rauk­se­na voi olla sie­tä­mä­tön­tä rau­hat­to­muut­ta, joka ker­too minuu­den eheyt­tä ja ole­mas­sao­loa uhkaa­vas­ta epä­mää­räi­ses­tä kiih­ty­mys­ti­las­ta tai ahdis­tuk­ses­ta, joka voi saa­da hypo­kondri­sia muo­to­ja.” #

Tuo “sie­tä­mä­tön rau­hat­to­muus” ja “ole­mas­sao­loa uhkaa­va epä­mää­räi­nen kiih­ty­mys­ti­la” kuvaa­vat täs­mäl­leen sitä, mitä olo­ni on pahim­mil­laan. #

“Jos syn­ty­nyt­tä minuu­den eheyt­tä uhkaa­vaa kiih­ty­mys­ti­laa ei saa­da riit­tä­väs­ti rau­hoit­tu­maan ja psyyk­ki­nen eheys on todel­li­ses­sa hajoa­mis­vaa­ras­sa, astuu kuvaan mukaan erään­lai­se­na vii­mei­se­nä puo­lus­tus­kei­no­na pyr­ki­mys, jos­ta psy­koa­na­lyy­sin pii­ris­sä on puhut­tu mus­ta­na, nega­tii­vi­se­na tai kuo­le­man nar­sis­mi­na. Sen pää­mää­rä­nä on rau­hoit­taa uhkaa­va psyyk­ki­nen kaa­os kei­nol­la mil­lä hyvän­sä seu­rauk­sis­ta välit­tä­mät­tä. Se voi tapah­tua lamaan­nut­ta­mal­la kai­ken­lai­nen psyyk­ki­nen toi­min­ta ja halua­mi­nen. #

Täl­lai­nen ihmi­nen jäh­met­tyy, kivet­tyy, sam­muu, kuo­lee elä­väl­tä. Ulos­päin näyt­tää sil­tä, että hän on lakan­nut koko­naan halua­mas­ta, mikään ei kiin­nos­ta, mil­lään ei ole mitään väliä. Hän näyt­tää vetäy­ty­neen itseen­sä eikä hän ole kiin­nos­tu­nut kans­saih­mi­sis­tä. Hän on olo­ti­las­sa, joka on lähel­lä ole­mat­to­muut­ta ja tyh­jyyt­tä. Sisim­mäs­sään täl­lai­nen ihmi­nen kokee kos­mis­ta yksi­näi­syyt­tä ja ulko­puo­li­suut­ta. Hän on kuin ava­ruu­teen sin­kou­tu­nut yksi­näi­nen kap­pa­le.” #

Whoa! Kuo­le­man mus­ta nar­sis­mi! Siiiiis­tiä! #

Nar­sis­ti­na tun­nen tie­tys­ti vetoa täl­lai­siin äärim­mäi­syyk­siin. #

Jor­ma Myl­lär­nie­mi: “Onko nar­sis­mi sairaus?”
J. Myl­lär­nie­mi (via Tai­mi) #

Toi­sin kuin jot­kut tun­tu­vat saa­neen pää­hän­sä, minul­la ei ole paniik­ki­häi­riö­tä. Minä olen jul­me­tun epä­so­si­aa­li­nen ihmi­nen, enkä viih­dy lai­sin­kaan nahois­sa­ni, jos ympä­ril­lä­ni on nel­jän sei­nän sijas­ta avo­nai­sia väy­liä kenen tahan­sa käy­dä kimp­puu­ni. Mut­ta paniik­ki­häi­riö­tä minul­la ei ole, sil­lä ole­muk­se­ni pysyy teräk­si­sen itse­ku­ri­ni, joka myös yli­vaa­ti­va­na yli­mi­nä­nä tun­ne­taan, lähes täy­del­li­ses­sä hal­lin­nas­sa aina sil­loin, kun odot­ta­mat­to­mien kon­tak­tien ris­ki on ole­mas­sa. Sik­si minä sitä palau­tu­mi­sai­kaa­kin tar­vit­sen, kun näis­tä tilan­teis­ta kotiu­dun omaan pie­neen sopuk­kaa­ni. #

Sen sijaan yksin olles­sa­ni ja näkö­jään mel­koi­sen tasai­sin välia­join, ilman mitään ilmei­sen kriit­tis­tä lau­kai­se­vaa teki­jää, pääs­sä­ni ole­va kat­ti­la kuo­huu yli, mikä tun­tuu sil­tä, että sen tapah­tu­mi­sen jul­ki­ses­sa tilan­tees­sa voin hyvin kuvi­tel­la lau­kai­se­van pako­kau­hu­reak­tion. Se on kuin ei tie­täi­si itkeä­kö vai nau­raa, juos­ta vai nuk­kua, elää­kö vai kuol­la; aja­tuk­set tun­tu­vat siir­ty­neen yli­ää­ni­taa­juu­del­le ja mie­li sin­koi­lee valon­no­peu­del­la asioi­den aal­lon­har­jal­ta toi­sel­le. #

Ehkä se, että minul­la näin ei tapah­du jul­ki­ses­ti, joh­tuu ihmis­ten kart­ta­mi­sen ohel­la sii­tä, että tie­dos­tan var­sin sel­väs­ti sen, mis­tä sii­nä on kyse ja osaan näin ollen vält­tää tehok­kaas­ti jou­tu­mas­ta tämän tun­te­muk­sen ansaan tilan­teis­sa, jois­sa kat­soi­sin sen itsel­le­ni äärim­mäi­sen epäe­dul­li­sek­si (lue: häpeäl­li­sek­si). Mis­tä­kö sii­nä on kyse? Yksin­ker­tai­ses­ti sitä, että teen jat­ku­vas­ti aktii­vis­ta ja ras­kas­ta psyyk­kis­tä työ­tä noin kym­me­nen edel­li­sen vuo­den työn­tä­mi­sek­si pois tie­toi­ses­ta mie­les­tä­ni edes nykyi­sen mini­maa­li­sen toi­min­ta­ky­ky­ni säi­lyt­tääk­se­ni. #

Olen täy­sin var­ma sii­tä, että jos antai­sin näi­den aja­tus­ten kul­kea vapaas­ti tera­pia­ti­lan ulko­puo­lel­la — sen­kään tilan tur­val­li­suu­des­ta tus­kin olen vie­lä var­ma — en kyke­ni­si toi­mi­maan edes sitä ver­taa, että pys­tyi­sin hake­maan elä­mäs­sä­ni asioi­ta, jot­ka ehkä joh­ta­vat minut näi­den asioi­den koh­taa­mi­seen tar­vit­ta­vien voi­ma­va­ro­jen jäl­jel­le. Toi­sin sanoen sen tien pääs­sä on umpi­ku­ja, ja sik­si minun täy­tyy käy­dä jat­ku­vaa ase­ma­so­taa omaa miel­tä­ni vas­taan sii­hen saak­ka, että löy­dän jos­tain ne tar­vit­ta­vat psyyk­ki­set aseet ja reser­vi­jou­kot, joi­den voi­mil­la voin käy­dä vihol­li­se­ni kimp­puun edes pie­nin toi­vein sii­tä, että en tule ilman muu­ta murs­ka­tuk­si sen yli­voi­mai­suu­den takia.  #

“Obses­sion obses­sion obses­sion #

The­re ain’t no promises

Ain’t no commitments

But how cruel can love be

How cruel can a bro­ken heart like mine

The­re ain’t no right

The­re ain’t no wrong

But as long as hope survives

I’ll stay ali­ve #

I could wait night and day

Sigh your name when I pray

In my heart night and day

‘Til you come my way

I could wait night and day

Be the sky blue or gray

In my heart night and day

For your love to stay” #

Army of Lovers: “Obses­sion” #

Voi vel­jet että olen­kin riip­pu­vai­nen. Päi­vä ilman Net­tiä (noh, mitä nyt kir­jas­tos­sa kävin flei­maa­mas­sa ver­kon yllä­pi­toa koneen toi­mi­mat­to­muu­des­ta) ja hypin taas ihan sei­nil­le. Tämä on se tyh­jyy­den tila, jon­ka täy­tet­tä perin­tei­nen suo­ma­lai­nen mies kaa­taa itseen­sä pul­los­ta. Tuli­si­ko­han se yhteis­kun­nal­le hal­vem­mak­si, että kai­kil­le juo­poil­le annet­tai­siin tie­to­ko­ne ja Inter­net-yhteys ja nii­den riip­pu­vuus jon­kin­lai­sel­la ehdol­lis­ta­mi­sen, tera­pian ja aivo­pe­sun ris­ti­sii­tok­sel­la siir­ret­täi­siin koh­dis­tu­vak­si sii­hen? #

Toi­saal­ta öisen kau­pun­gin valot taas kut­su­vat, mut­ta olen niin mon­ta ker­taa teh­nyt sen­kin mat­kan, että tie­dän jo hyvin, ettei siel­lä mitään loh­tua ole. #

“Because you have been down the­re Neo, you know that road, you know exact­ly whe­re it ends. And I know that’s not whe­re you want to be.” #

IMDb: Memo­rable Quo­tes from The Mat­rix #

Mikä ihme sii­nä onkin, että asu­tus­kes­kuk­set vetoa­vat minuun tähän aikaan illas­ta ja var­sin­kin yöl­lä? Tajusin juu­ri, että se ilmiö ei herän­nyt minus­sa sai­rau­den myö­tä niin kuin olin tähän asti aja­tel­lut, vaan sama pak­koa­ja­tus pyö­ri pääs­sä jo jos­kus mel­ko var­hain, nuo­re­na, olkoon­kin, että se sil­loi­nen lähin asu­tus­kes­kus oli kool­taan vain mur­to-osan nykyi­ses­tä. #

Ehkä kysees­sä on vain Äiti Luon­to, joka yrit­tää ajaa tikan­poi­kaa puu­hun eli patis­taa nuor­ta uros­ta sin­ne, mis­sä toden­nä­köi­sim­min on naa­ras­kes­kit­ty­miä. Pah, hais­ta sinä luon­toe­mo minun puo­les­ta­ni mitä ker­kiät. #

Kos­ka sen kai­puun nou­dat­ta­mi­sel­la ei ole mitään jär­jel­lis­tä syy­tä, tai rehel­li­sem­min sanot­tu­na sil­le en pys­ty mitään uskot­ta­vaa jär­keis­tet­tyä seli­tys­tä kek­si­mään, en voi siten toi­mia. Tai siis tie­tys­ti voin, ja olen toi­mi­nut­kin mon­ta ker­taa, mut­ta en halua toi­mia. Joka ker­ta kun olen toi­mi­nut, olen palan­nut kotiin entis­tä­kin apaat­ti­sem­pa­na kos­ka en ole mat­kal­la­ni sen tar­koi­tus­ta löy­tä­nyt vaan saa­nut vain tun­tea sen häpeän, mikä pel­käs­tä vais­to­toi­min­non sokeas­ta nou­dat­ta­mi­ses­ta minul­le joka ker­ta koi­tuu. En var­mas­ti kos­kaan löy­dä­kään sitä tar­koi­tus­ta tuol­ta ulkoa, kos­ka siel­lä yökau­pun­gin valois­sa­kin minä lii­kun var­jois­sa, eli vält­te­len ihmi­siä ihan kuten muu­toin­kin. #

Ja ei, rat­kai­su ei ole sekään, että läh­ti­sin toteut­ta­maan sitä luon­to­äi­din tar­koi­tus­ta tie­toi­ses­ti, eli hake­maan itsel­le­ni seu­raa. Era­koi­tu­mis­pää­tök­sen olen teh­nyt jo kau­an, kau­an sit­ten, kos­ka minul­le ihmis­seu­ras­ta aiheu­tu­va kär­si­mys on pää­sään­töi­ses­ti niin mas­sii­vis­ta, että mikä tahan­sa muu kal­pe­nee sen rin­nal­la. Psyy­ke tekee omat aiem­piin koke­muk­siin perus­tu­vat pää­tök­sen­sä, liha tot­te­lee kuria, ja ihmi­nen kär­sii valit­se­man­sa kär­si­myk­sen, mut­ta kär­si­mys­tä ei voi olla valit­se­mat­ta. #

It's sometimes just like sleeping
curling up inside my private tortures
I nestle into pain
hug suffering - caress every ache
I play dead : it stops the hurting

Björk: Play Dead #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]30.4. 0:10[/klo] Muo­toi­lin WP:lle.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #