Katu on the street
#2041. Perjantai, 10. maaliskuuta 2006 klo 17.34.39, kirjoittanut Jani. 0
Katujournalistien oma uutistoimisto? #
I’ll get me coat. #
Katujournalistien oma uutistoimisto? #
I’ll get me coat. #
Minä osallistuin eilen tv-peliin kun äiti yllytti. Juuri siihen, jossa kysytään niitä ihan idiootteja sanoja niin, että niistä on jo osa kirjaimistakin valmiiksi annettuna (kellä on se linkki siihen kuvaan?). Eilinen sana oli T??J? ja vihje oli että tämä on tasavallan presidentin nimi. #
Homman juju on siinä, ettei sitä sanaa kuka tahansa pääse arvaamaan, vaan sinne päästäkseen täytyy voittaa puhelinpeli. Puhelinpeli toimii niin, että kun soittaa siihen ruudussa näkyvään numeroon, niin sieltä alkaa tulla kysymyksiä, joihin annetaan kaksi tai kolme vastausvaihtoehtoa ja niiden väliltä valitaan käyttämällä puhelimen numeronäppäimiä 1-3. #
Kännykän kanssa tämä voi tietysti olla hiukan hankalaa, mutta minullapa onkin pöytä-handsfree tuossa paska-Panasonicissani. Jotain hyvää siinäkin sentään. #
No ne kysymykset siellä eivät kyllä ole juurikaan hankalampia kuin tuo arvattava sana. Minulta kysyttiin esimerkiksi nopeinta eläintä (vaihtoehdot gebardi, jänis, joku kolmas), “mikä Suomeen valittiin vaaleilla 2006”, “kumpi seuraavista on entinen tangokuningas” (Tommi Läntinen ja Jari Sillanpää) ja “mistä kulttuuriministeri Tanja Karpela on myös tunnettu” (entinen missi, entinen laulaja, joku kolmas). #
Tässäkin on juju. Oikeat vastaukset eivät ole tietenkään se pääasia, vaan nopeimmin vastannut voittaa. Vastausvaihtoehtojen antamisen jälkeen tulee äänimerkki, jonka aikana voi painaa sitä nappia. Kyse on siis arviointikyvystä, puhelimen näppäimistön sulavuudesta ja sorminäppäryydestä. Tai sitten siitä, että kuka osaa virittää tietokoneensa mittaamaan oikean hetken jolloin lähetetään oikean vastauksen signaali (vaikka säännöt tämän eksplisiittisesti kieltävätkin, mutta milläpä sitä valvot?). Ajat mitataan tuhanneosasekunnin tarkkuudella. #
No kokeilin kahdesti (oikeastaan kolmesti, mutta keskimmäisellä yrityksellä TeliaSonera Finland Oyj:n ylläpitämä kilpailulinja ei toiminut (“valitsemanne numero ei ole käytössä”). En voittanut. MTV3 voitti melkein kolme euroa, kuusi kertaa enemmän panostanut “Kimi” monta tuhatta euroa. #
Paska peli. #
Lohdutukseksi teen itselleni curling-kapteeninimen. #
“[Curling-kapteeninimesi] olkoon… #
Jani Jyrkkäpietarkoski #
Curling-kapteeninimigeneraattori (noini via Killinki) #
Kirjoitetaan vaan ihan rohkeasti ne yhdyssanat yhteen ja jos oikein hienoja halutaan olla niin erotetaan vielä vierasperäiset sanat yhdysviivalla. Suomen kieli on pitkäsanainen kieli. Ei sitä tarvitse hävetä. Ei, vaikka Vesa “miljoona” Keskinen häpeäisikin. #
Homoilemme Brimin kanssa. #
Nice guy #
Sait 55-prosenttisen maskuliinisen, 47-prosenttisen atleettisen, 45-prosenttisen eksoottisen ja 62-prosenttisen hienostuneen! #
Pidät miehistä enemmän kuin pojista. Haluat tummahkon, puhtaan ja täysin amerikkalaisen näköisen. Jotkut kaikkien aikojen kuumimmat karjut kuuluvat tähän kategoriaan, mutta sinä pitäisit ehkä eniten… Tom Cruisesta. (Muistahan, että tämä on vain fyysisiä ominaisuuksia kartoittava testi, henkisiä heikkouksia ei otettu huomioon.) Mutta eiköhän olla rehellisiä ja myönnetä, että koko testin tarkoituksena oli vain, että saat katsella kuumien kundien kuvia. #
Testissä mitattiin neljää muuttujaa. Verrattuna muihin ikäisiisi, samaa sukupuolta oleviin testin tehneisiin… #
Sait enemmän maskuliinisuuspisteitä kuin 47 % testin tehneistä.
Sait enemmän atleettisuuspisteitä kuin 9 % testin tehneistä.
Sait enemmän eksoottisuuspisteitä kuin 54 % testin tehneistä.
Sait enemmän hienostuneisuuspisteitä kuin 89 % testin tehneistä. thinkandcome: “The What type of MAN turns you on Test” (Ok Cupid via Hurmaava itsemurha; tuloksen suomennos omani) #
Tästä minä en toivu koskaan. En koskaan. #
Miksi nämä tarjoavat minulle inhokkejani? Naistestistäkin tuli Jolie. Nyyh. #
Jos tämän näköinen mies tulee vastaan Jyväskylässä niin se en ole ainakaan minä, tai sitten olen hukannut silmälasini tai hommannut piilolasit, ja lisäksi pidän jostain kumman syystä kevättakkia kesällä. Tai oikeastaan vain etäisesti kevättakkia muistuttavaa, auringossa haalistunutta takkia, koska H&M:n virtuaalipukimosta ei löytynyt mitään muutakaan. #
Aiemmin mainitsemassani Glocalnetin mainoksessa esiintyvä musta mies on ihan ehta blues-artisti nimeltään “Little” Freddie King eikä mikään näyttelijä, kuten ensin luulin. Music Maker Relief Foundation pyrkii tukemaan hänen kaltaisiaan etelän musiikin tosi pioneereja. #
Edellytämme avustuksemme saajilta, että heidän juurensa ovat etelän musiikkiperinteessä, että he ovat yli 54-vuotiaita ja että heidän vuositulonsa ovat vähemmän kuin 18 000 dollaria. #
Music Maker Relief Foundation: Our Mission (suomennos omani) #
Järjestön avustamat artistit ovat ilmeisesti siis ihan oikeasti “nälkäänäkeviä taiteilijoita” eivätkä mitkään Madonnan tai Metallican veroisia köyhimyksiä, joiden suista me rikolliset viemme leivän kopioimalla cd-levyjä ja lataamalla musiikkia netistä tietokoneillemme, ainakin, mikäli tekijänoikeusjärjestöjen fanipojujen mantraa on uskominen. #
Music Maker Relief Foundation tarjoaa ystävällisesti myös pari näytekappaletta “Littleltä” (64 kbps:n MP3-muodossa). #