Lukemista
#522. Torstai, 21. lokakuuta 2004 klo 16.10.02, kirjoittanut Jani. 5
Katotaanpa tuleeko hyytiälä vai holappa, kun käyn pääkirjastossa. Kirjoitan tämän etukäteen todistaakseni että tiesinpäs, ähäkutti! #
Käytännössä luultavasti vain nolona lisään tähän merkintään sitten, mitä luettavaa löysin, vai löysinkö mitään. #
En mitään. Isossa kirjastossa iskee sama epätoivo kuin kaupan leikkelehyllyn edessä: mistä ihmeestä oikein pitäisi tietää, mitä valita? Samaa sörsseliä kaikki! Koetin etsiä Tellervo Koiviston kirjaa, mutta ei sekään ollut siellä missä kone sen sanoi olevan. Informaatikot! Onko se todellakin niin vaikeaa panna ne kirjat oikeille paikoilleen? Ei ole! Minä olen ollut joskus töissä kirjastossa, ja siksi sanaani voidaan tässä asiassa pitää lopullisena ja absoluuttisena totuutena. #
Tai jos se opus on ihan pakko ottaa sieltä paikaltaan ja viedä johonkin erikoistarjouspöydälle, niin olisiko yhtään mitään sellainen idea, että samalla, kun se kirja sieltä hyllystä otetaan, niin jätetään semmoinen tilapäisen sijainnin ilmoittava, näkyvä kortti siihen kirjan kohdalle sinne hyllyyn, kirjan vakiopaikalle? Ikään kuin samanlainen ohje tiedonhakija-ihmiselle, kuin minkä redirect antaa selaimelle. #
No sitten lueskelin vielä sen isä-Gerdtin haastattelun. Insinöörinä miehellä oli paljon teknisiä selityksiä tapahtuneelle: Petri oli masentunut, minä painostin Petriä liikaa, Petri halusi olla paras jossain. Surullista kyllä, ei taida miehen voimat ja kyvyt ainakaan enää riittää siihen, että todella voisi päästä nuoren, ahdistuneen pojan pään sisälle. Ymmärtääkseen gerdt junioria gerdt seniorin pitäisi tulla siksi gerdt junioriksi, joka joskus oli. Kuten Wikipedia, isä-Gerdt on sitä mieltä, että pommi räjähti vahingossa. Kun kaksi vuotta sitten, pian tuon tapahtuman jälkeen sanoin, että voi vain toivoa, että pommi räjähti tasan siellä, missä poika sen tarkoitti räjähtävän, eikä vahingossa, psykiatri oli tukehtua partaansa. Uskovais-riepu. #
Tullessa kävin sitten vielä lähikirjastossa, koska täysistunto ilman lukemista on kuin vohvelit ilman hilloa. Eikä lähikirjaston uutuushylly pettänyt taaskaan: #
“Sähköisen tietoverkon käyttöönotto joukkoviestinnässä on johtanut uuteen välineneutraaliin sananvapauslakiin. Kansainvälistymisen myötä ovat uudistuneet mm. tekijänoikeutta ja tietosuojaa koskevat lait. #
Julkaisutoimintaan erikoistuneet juristit Timo Vuortama ja Lauri Kerosuo ovat koonneet kirjaan joukkoviestinnän keskeiset lait ja eettiset säännöt, joiden soveltamista runsaat esimerkit havainnollistavat. [&helliip;] #
Teos on helppokäyttöinen käsikirja toimittajille, julkaisijoille ja viestinnän opiskelijoille. Viestinnän sääntelyn tuntemus on tarpeen myös kaikille yhteisöille, joita koskevia tietoja viestintävälineet julkaisevat.” #
[#] Timo Vuortama, Lauri Kerosuo: Viestinnän lait ja säännöt #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]18:31[/klo] Lisäsin raportin kirjastoreissusta.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]19:47[/klo] Korjasin kirjan ikilinkin poimintaosoitteen.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]6.10.2007[/klo] 13:00 Nykyaikaistin tyyliä ja tekniikoita, muotoilin WP:lle.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
[…] Vuortama, Kerosuo, s. 154 Miten viehättävä ja minulle entuudestaan tuntematon sivumerkitys lojaaliudelle! Jotain hupaisaa on ajatuksessa lyhyestä sitaatista pienenä, mutta omille joukoilleen, eli muulle teokselle ja sen arvoille uskollisena ja ylpeänä edustajana kriitikon pahojen vihollissanajoukkojen keskellä. #Jos esimerkiksi siteeraan KiveäKappas vain, Seitsemän veljestä löytyykin Porin kaupunginkirjaston sähkökirjaprojektin sivuilta. Hieno homma! Ylen perkeleen mukaäänikirjaversiota (Real, yrggh!) en edes mainitse., ja muotoilen sen väittäen hänen sanoneen jotain, mitä joku seitsemästä veljeksestä sanoi, mutta mitä mieltä Kivi tiettävästi ei itse olisi ollut, on silloin tuo sitaatti muuttunut häpeälliseksi petturiksi, joka muiden mahdollisten sitaattien yhteistä, eli samalla tietysti myöskin tekijän arvostoa herjaa. #Mielenkiintoiseksi tämä kysymys lojaaliudesta tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun kysymyksessä on postmoderni teosKoetin hakea tähän sitä Myrkkymurmelin vastikäistä merkintää postmodernista, mutta Murmeli tuntuu ottaneen aikalisän (timeout)., jolloin tekijän oma arvomaailma voi peittyä monikerroksisuuden alle niin, että loppujen lopuksi, minusta tuntuu, voi olla mahdollista väittää mitä tahansa sitaattia epälojaaliksi tai lojaaliksi alkuperäisteokselle. Kaikki riippuu vain siitä, sattuuko kriitikko vituttamaan kirjailijaa riittävästi, jotta riitely voisi alkaa. #Ja tuomioistuimen sedät jäävät pohtimaan, mitä se kirjailija nyt sitten loppujen lopuksi silä teoksellaan tarkoitti ja oliko tämä sitaatti nyt sitten loppujen lopuksi sittenkään sen tarkoituksen vastainen, vai eikö. # 6.10.2007 13:02 Nykyaikaistin tyyliä ja tekniikoita, muotoilin WordPressille. # Tekijä voi valvoa, että esimerkiksi kritiikin yhteydessä julkaistut sitaatit hänen teoksestaan ovat oikeita ja lojaaleja eli teoksen kokonaisuudelle uskollisia. […]