Lukemista
#522. Torstai, 21. lokakuuta 2004 klo 16.10.02, kirjoittanut Jani. 5
Katotaanpa tuleeko hyytiälä vai holappa, kun käyn pääkirjastossa. Kirjoitan tämän etukäteen todistaakseni että tiesinpäs, ähäkutti! #
Käytännössä luultavasti vain nolona lisään tähän merkintään sitten, mitä luettavaa löysin, vai löysinkö mitään. #
En mitään. Isossa kirjastossa iskee sama epätoivo kuin kaupan leikkelehyllyn edessä: mistä ihmeestä oikein pitäisi tietää, mitä valita? Samaa sörsseliä kaikki! Koetin etsiä Tellervo Koiviston kirjaa, mutta ei sekään ollut siellä missä kone sen sanoi olevan. Informaatikot! Onko se todellakin niin vaikeaa panna ne kirjat oikeille paikoilleen? Ei ole! Minä olen ollut joskus töissä kirjastossa, ja siksi sanaani voidaan tässä asiassa pitää lopullisena ja absoluuttisena totuutena. #
Tai jos se opus on ihan pakko ottaa sieltä paikaltaan ja viedä johonkin erikoistarjouspöydälle, niin olisiko yhtään mitään sellainen idea, että samalla, kun se kirja sieltä hyllystä otetaan, niin jätetään semmoinen tilapäisen sijainnin ilmoittava, näkyvä kortti siihen kirjan kohdalle sinne hyllyyn, kirjan vakiopaikalle? Ikään kuin samanlainen ohje tiedonhakija-ihmiselle, kuin minkä redirect antaa selaimelle. #
No sitten lueskelin vielä sen isä-Gerdtin haastattelun. Insinöörinä miehellä oli paljon teknisiä selityksiä tapahtuneelle: Petri oli masentunut, minä painostin Petriä liikaa, Petri halusi olla paras jossain. Surullista kyllä, ei taida miehen voimat ja kyvyt ainakaan enää riittää siihen, että todella voisi päästä nuoren, ahdistuneen pojan pään sisälle. Ymmärtääkseen gerdt junioria gerdt seniorin pitäisi tulla siksi gerdt junioriksi, joka joskus oli. Kuten Wikipedia, isä-Gerdt on sitä mieltä, että pommi räjähti vahingossa. Kun kaksi vuotta sitten, pian tuon tapahtuman jälkeen sanoin, että voi vain toivoa, että pommi räjähti tasan siellä, missä poika sen tarkoitti räjähtävän, eikä vahingossa, psykiatri oli tukehtua partaansa. Uskovais-riepu. #
Tullessa kävin sitten vielä lähikirjastossa, koska täysistunto ilman lukemista on kuin vohvelit ilman hilloa. Eikä lähikirjaston uutuushylly pettänyt taaskaan: #
“Sähköisen tietoverkon käyttöönotto joukkoviestinnässä on johtanut uuteen välineneutraaliin sananvapauslakiin. Kansainvälistymisen myötä ovat uudistuneet mm. tekijänoikeutta ja tietosuojaa koskevat lait. #
Julkaisutoimintaan erikoistuneet juristit Timo Vuortama ja Lauri Kerosuo ovat koonneet kirjaan joukkoviestinnän keskeiset lait ja eettiset säännöt, joiden soveltamista runsaat esimerkit havainnollistavat. [&helliip;] #
Teos on helppokäyttöinen käsikirja toimittajille, julkaisijoille ja viestinnän opiskelijoille. Viestinnän sääntelyn tuntemus on tarpeen myös kaikille yhteisöille, joita koskevia tietoja viestintävälineet julkaisevat.” #
[#] Timo Vuortama, Lauri Kerosuo: Viestinnän lait ja säännöt #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]18:31[/klo] Lisäsin raportin kirjastoreissusta.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]19:47[/klo] Korjasin kirjan ikilinkin poimintaosoitteen.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]6.10.2007[/klo] 13:00 Nykyaikaistin tyyliä ja tekniikoita, muotoilin WP:lle.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
[…] Vuortama, Kerosuo, s. 154 Miten viehättävä ja minulle entuudestaan tuntematon sivumerkitys lojaaliudelle! Jotain hupaisaa on ajatuksessa lyhyestä sitaatista pienenä, mutta omille joukoilleen, eli muulle teokselle ja sen arvoille uskollisena ja ylpeänä edustajana kriitikon pahojen vihollissanajoukkojen keskellä. #Jos esimerkiksi siteeraan KiveäKappas vain, Seitsemän veljestä löytyykin Porin kaupunginkirjaston sähkökirjaprojektin sivuilta. Hieno homma! Ylen perkeleen mukaäänikirjaversiota (Real, yrggh!) en edes mainitse., ja muotoilen sen väittäen hänen sanoneen jotain, mitä joku seitsemästä veljeksestä sanoi, mutta mitä mieltä Kivi tiettävästi ei itse olisi ollut, on silloin tuo sitaatti muuttunut häpeälliseksi petturiksi, joka muiden mahdollisten sitaattien yhteistä, eli samalla tietysti myöskin tekijän arvostoa herjaa. #Mielenkiintoiseksi tämä kysymys lojaaliudesta tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun kysymyksessä on postmoderni teosKoetin hakea tähän sitä Myrkkymurmelin vastikäistä merkintää postmodernista, mutta Murmeli tuntuu ottaneen aikalisän (timeout)., jolloin tekijän oma arvomaailma voi peittyä monikerroksisuuden alle niin, että loppujen lopuksi, minusta tuntuu, voi olla mahdollista väittää mitä tahansa sitaattia epälojaaliksi tai lojaaliksi alkuperäisteokselle. Kaikki riippuu vain siitä, sattuuko kriitikko vituttamaan kirjailijaa riittävästi, jotta riitely voisi alkaa. #Ja tuomioistuimen sedät jäävät pohtimaan, mitä se kirjailija nyt sitten loppujen lopuksi silä teoksellaan tarkoitti ja oliko tämä sitaatti nyt sitten loppujen lopuksi sittenkään sen tarkoituksen vastainen, vai eikö. # 6.10.2007 13:02 Nykyaikaistin tyyliä ja tekniikoita, muotoilin WordPressille. # Tekijä voi valvoa, että esimerkiksi kritiikin yhteydessä julkaistut sitaatit hänen teoksestaan ovat oikeita ja lojaaleja eli teoksen kokonaisuudelle uskollisia. […]
[…] Vuortama, Kerosuo, s. 84 Sanoessani, että Sedis herjaa kuolleita, en tarkoittanut, että Sedis syyllistyisi johonkin, mitä voitaisiin pitää kunnianloukkauksena. Jos, Sedis, näin ymmärsit, pahoittelen väärinymmärrystä omalta osaltani ja teen tässä toivoakseni selväksi myöskin julkisesti sen, että sitä en todellakaan tarkoittanut. #Valitsin herjaus-sanan siinä merkityksessä, missä itse olen sitä oppinut käyttämään, joka on hyvin arkinen. Esimerkiksi tuo nykyinen (minusta suureellinen ja sopivan teennäinen) kunnianloukkaus-sana juridisten toimien piiriin kuuluvien loukkausten erotteluksi niihin kuulumattomista palvelee minun onnekseni juuri omaa tapaani käyttää herjaamista melko kevein perustein. #Olisin sen sijasta voinut käyttää esimerkiksi parjaamista. Tosin tämä herkkyys herjaaminen-sanalle on näköjään jo heti saanut minut epäilemään, että jostain kulman takaa tuleekin joku, jonka mielestä taas parjaamisella minä herjaan Sedistä, ja herjaamisella hän puolestaan tarkoittaa tuota kunnianloukkausta. #Plääh. #Mutta toivottavasti tämä nyt teki taas asioista hiukan epäselvempiä, kuin mitä ne tähän asti olivat. Kiitokset Sedikselle kommentista. # # […]
[…] Vuortama, Kerosuo, s. 100-101 Merkitys voi olla vähäinen, mutta ei olematon. Lisäksi minusta tuosta paistaa läpi turha optimismi ja halu uskoa nykyisen lain toimivuuteen; vähäisellä merkityksellä tarkoitetaan ilmeisesti tämän asian tiimoilta syntyneiden oikeusjuttujen vähäisyyttä, mikä voi osaltaan johtua suvaitsevaisuuden lisääntymisestä (uskovaisten puolelta siis), mutta minä kyllä väitän, että vieläkin enemmän se johtuu siitä, että tämä laki on olemassa ja tosi, ja laki on laki. Toisin sanoen ihmiset tietävät, että jos julkisesti sanoo jotain, joka pilkkaa jumalaa eli suomeksi sanottuna pilkkaa jonkun älypään käsityksiä, siitä voidaan rangaista. #Viimeisimmästä kuuluisasta tapauksestakaan ei ole kuin puolenkymmentä vuotta: # Syyttäjä katsoo opiskelijan syyllistyneen tekoihin, mutta ne johtuvat pikemminkin tekijan ymmärtämättömyydestä, joten rikosta on pidettävä vähaisenä. Rangaistus olisi korkeintaan sakko tai tuomitsematta jättäminen joten syytetoimiin ei ryhdytä. […]
[…] Vuortama, Kerosuo, s.77 Tämä on minua mietityttänyt paitsi siksi, että Juha tällaiseen kaupan omavaltaiseen kieltoon kerran törmäsi, myös siksi, että isojen markettien parkkipaikat ovat tietysti optimaalisia TLA-kilpien keruupaikkoja ja nipottaja-vartija saattaisi hyvinkin katsoa että moinen kielto koskee myös parkkipaikkaa. Niinpä teen sitä ikään kuin puolivarkain, jotta toimeni luonto ei paljastuisi ja voin näin salaisuuden verhossa sitä jatkaa. # 31.10.2007 12:17 Muotoilin WP:lle, nykyaikaistin tyyliä. #Flattr this! # Avainsanat: oikeus, sananvapaus, valokuvaus […]
[…] Vuortama, Kerosuo, s. 86-87Tämä kunnianloukkausasia on minusta aina ollut mielenkiintoinen, koska siinä on ilmiselvästi kyse melkoisen veteen piirretystä viivasta. Ratkaisevaa loukkauksen rangaistavuuden kannalta tuntuu tuon perusteella olevan loukatun henkilön sen toiminnan julkisuus, johon arvostelu kohdistuu. Minä tulkitsen tämän siten, että esimerkiksi Tatu Vanhasen vertaaminen Hitleriin on tiukasti sananvapauden suojaavien rajojen sisäpuolella. Jos taas arvostelisin miehen kykyjä perheenisänä tai aviomiehenä, astuisin rajojen ulkopuolelle siitäkin huolimatta, että ärsytyskynnykseni olisi ylittynyt hänen ‘tieteellisten’ edesottamustensa johdosta. #…josta voikin johtaa helposti mielenkiintoisia, lisää hämärtäviä, spekulatiivisia tilanteita. Oletetaanpa, että perheitä tutkivan henkilön julkisesti esittämät näkemykset perheistä olisivat mielestäni aivan päin persettä. Kritisoisin näitä näkemyksiä hyökkäämällä nimenomaan sitä vastaan, mitä tämän kyseisen tutkijan perheestä julkisesti tiedetään — tai peräti sitä vastaan, mitä uskoisin itse tietäväni siitä yksityisesti. Onko mahdollisesti suunnattoman loukkaavakin kritiikkini silloin katsottavissa tämän ihmisen julkisen vai yksityisen elämän arvosteluksi, koska nämä kaksi mitä ilmeisemmin hänen elämässään ovat ainakin osin päällekkäisiä? # “Jotkut tiedemiehet haluavat pitää tieteelliset näkemyksensä ja arkielämänsä erillään. Jotkut voivat olla biologeja koko viikon ja käydä kirkossa sunnuntaina, tai olle fyysikkoja koko elämänsä ajan ja uskoa pääsevänsä kuolemansa jälkeen taivaaseen. Mutta minä en pysty erottamaan tiedettäni siitä, miten ylipäätään elän elämääni. Jos näkemykseni ihmisluonnosta on se, ettei sisällämme ole mitään tietoista minää, silloin minun on elettävä sen mukaan — muuten koko tämä teoriani on turha ja hengetön. Mutta kuinka »minä« voin elää ikään kuin minua ei olisi olemassa, ja kuka tekisi sellaisen valinnan?” […]