Ennak­ko­luu­loi­nen osa perin­teis­ten käsi­tys­ten mukai­sista nais­puo­li­sista luki­joista: tässä teille kuvia hup­suista pik­kuo­tuk­sista. Avoi­mesti uusiin asioi­hin suh­tau­tu­vina itse­ään pitä­vät: seu­raa­vassa on tilai­suu­tenne tutus­tua isoja hikoi­le­via mie­hiä mie­lel­lään kat­se­le­van mie­hen mie­leen. #

(Hmm. Kyl­läpä tuo kuu­losti epäi­lyt­tä­vältä, siis minun miel­ty­myk­sieni osalta.) #

Tämä on oma antini Tyl­syy­den mul­ti­hui­pen­nuk­sesta alka­nee­seen showpaini-hehkutukseen. #

Kun aio­neja sit­ten kävimme koko per­heen voi­min Ruot­sissa, suku­lais­ten kau­pun­ki­ko­din kaapeli-tv:stä näkyi jo sil­loin Ame­ri­kan ihme­maasta kotoi­sin ole­vaa höm­pö­tystä, joka nykyi­sin show­pai­nin nimellä tun­ne­taan. Muis­tan, kuinka sitä sil­loin, pie­nenä, kat­seli hiu­kan epä­us­koi­sena ja häm­men­ty­neenä, kun ei kyen­nyt pää­se­mään sel­vyy­teen siitä, oli­vatko isot mie­het tosis­saan, kun huusi­vat toi­sil­leen ja her­ja­si­vat toi­si­aan naa­mat punai­sena, ja lopulta rupe­si­vat aina läp­si­mään, töni­mään ja mät­ki­mään, ja ympä­rillä oli yleisö, joka hur­rasi tälle tou­hulle. #

Jotain epäi­lyt­tä­vää siinä oli. #

Niin myös­kin van­hem­pien mie­lestä, jotka eivät olleet ihan var­moja siitä, oliko tämä nyt oikein lap­sille sopi­vaa ohjel­maa. Nykyi­sin ollaan sitä mieltä, että ei ole, ja siksi nämä ohjel­mat (RAW ja Smack­down!) on sysätty myö­häi­sim­pään myö­häi­sil­taan, jol­loin las­ten tulisi aina­kin teo­riassa olla nuk­ku­massa. Ilmei­sesti meitä pik­ku­vel­jen kanssa ei kui­ten­kaan aivan ehdot­to­masti kiel­letty kat­so­masta, koska minulla on vie­lä­kin aika sel­viä muis­ti­ku­via ohjel­masta. Lisäksi sen jäl­keen meillä oli pit­kän aikaa tapana leik­kiä “pai­nia” kotona pat­joilla. Suun­soi­ton jätimme muis­taak­seni pois, sen sijaan mah­ti­pon­ti­set pai­ni­jan esit­te­lyt kuu­lui­vat asi­aan. #

Pala­sin tämän lajin pariin pari vuotta sit­ten, kun sivis­tys oli ehti­nyt jo Suo­meen­kin, ja minulla oli oma kaapeli-tv. Täy­tyy tun­nus­taa, että aluksi minulle tuotti hiu­kan vai­keuk­sia pääs­tää irti lap­suu­den­ku­vi­tel­mis­tani, enkä ollut vie­lä­kään ihan varma siitä, missä koh­dassa show’ta näyt­tely lop­pui ja urheilu alkoi, ja päin vas­toin. Itse asiassa minua kiin­nos­taisi vie­lä­kin tie­tää, kuinka pit­kälti otte­lui­den koreo­gra­fia on etu­kä­teen suun­ni­teltu, ja kuinka pal­jon niissä on impro­vi­soin­tia, etu­kä­teen har­joi­tel­tu­jen liik­kei­den (isku­jen anta­mi­sen ja nii­den vas­taa­not­ta­mi­sen) sovel­ta­mista. #

Nykyi­sin jo sen­tään ymmär­rän sen, ettei­vät esi­mer­kiksi Eddie Guer­rero ja John Brads­haw Lay­field oikeastiEi, en suostu käyt­tä­mään sitä memeet­tistä ver­siota tuosta ilmai­susta. vihaa ja hal­veksu toi­si­aan, vaikka show’ssa anne­taan kai­killa mah­dol­li­silla tavoilla ymmär­tää, että niin on. #

Nykyi­sin ymmär­rän, että kun joku show’ssa louk­kaan­tuu niin, että “ensi­hoi­ta­jat” jou­du­taan kut­su­maan pai­kalle, kukaan ei oikeasti ole louk­kaan­tu­nut. #

Aluksi minusta oli jär­jet­tö­män koo­mista, miten ilmei­sen kär­jis­tet­tyjä ohjel­mien vakio­hah­mot oli­vat. Koko kaarti tun­tui ole­van kuin paro­di­nen läpi­leik­kaus ste­reo­tyyp­pi­sistä ame­rik­ka­lai­sista. Oli puna­nis­kaa, kuumakalle-latinoa, hip­hop­pa­ria ja niin edel­leen. Myö­hem­pien aiko­jen pyhiä huip­puja tässä suh­teessa minusta ovat psy­ko­paatti, ökyri­kas kei­kari ja kehi­tys­vam­mai­nen. #

On ollut hauska huo­mata, miten olen vähi­tel­len upon­nut illuusioon. Esi­mer­kiksi siinä, missä esi­mer­kiksi Cenan rap-staran elkeet oli­vat aluksi jär­kyt­tä­vän koo­mi­sia1, nykyi­sin ne mene­vät minuun ihan täy­destä, kun ohjel­maa kat­soo. #

Lisäksi olen vakaasti sitä mieltä, että tehok­kain mah­dol­li­nen Bus­hin vas­tai­nen kam­panja ennen viime pre­si­den­tin­vaa­leja USA:ssa käy­tiin nime­no­maan WWE:n taholta, kun JBL tuo­tiin mukaan ohjel­maan ja hänet jär­jes­tet­tiin tois­tu­vasti näyt­tä­mään koros­te­tun yli­mie­li­seltä, rasis­ti­selta ja pel­ku­rilta. #

Mikä tässä ros­kassa sit­ten oikein kieh­too? #

Minusta seli­tys on hiu­kan saman­lai­nen kuin saip­pua­sar­jo­jen suo­sion takana. Show­paini on ihmis­suh­de­draa­maa mie­hi­sillä sään­nöillä. Tässä maa­il­massa ei lir­kut­te­lija pär­jää, vaan voima, lojaa­lius ja äly jyl­lää­vät. Vii­meistä en edes vai­vaudu selit­tä­mään. Sen, mitä sillä tässä yhtey­dessä tar­koi­tan, käsit­tää kyllä, kun kat­soo sitä tou­hua jon­kin aikaa.2 Ja jon­kin aikaa kat­sot­tu­aan, sitä jo huo­maa­kin ole­vansa juo­ni­ku­vioi­den kou­kussa. #

Ennak­ko­luu­loi­nen osa perin­teis­ten käsi­tys­ten mukai­sista nais­puo­li­sista luki­joista: tässä teille kuvia hup­suista pik­kuo­tuk­sista. Avoi­mesti uusiin asioi­hin suh­tau­tu­vina itse­ään pitä­vät: seu­raa­vassa on tilai­suu­tenne tutus­tua isoja hikoi­le­via mie­hiä mie­lel­lään kat­se­le­van mie­hen mie­leen. # (Hmm....