प्रान्त

ॐ नमः शिवाय




Huumorii. Mutta mustaa. Mutta huumorii. Mutta mustaa.

#842. Torstai, 30. joulukuuta 2004 klo 12.59 | Jani

Sivus­tan ja Naa­miOu­tin esiin nos­ta­mat ilta­sa­no­ma­lai­set mie­li­pi­teet muis­tut­ti­vat minua taas ker­ran siitä, miksi pysyn visusti poissa tuol­lai­sista suur­ten mas­so­jen suo­si­mista foo­ru­meista. Tai no, itse asiassa lähes kai­kista foo­ru­meista, koska minusta tun­tuu siltä, että mikä tahansa kym­mentä isom­man luku­mää­rän kävi­jöitä keräävä foo­rumi on kuin kata­lyytti van­halle tutulle ‘jou­kossa tyh­myys tii­vis­tyy’ –ilmiölle: toi­nen tois­taan usko­mat­to­mam­pia ääliöitä niitä löy­tyy­kin, kun omia idioot­ti­mie­li­pi­teitä voi lau­koa (tyy­pil­li­sesti mie­li­ku­vi­tuk­set­to­man) nimi­mer­kin takaa. #

Tosin epäi­len kyllä näi­den ros­ka­jul­kai­su­jen verk­ko­mie­li­pi­de­pals­toja samasta asiasta kuin nii­den pape­ri­ver­sioi­ta­kin: siitä, että siellä on joku toi­mit­taja, joka saa pie­nen bonuk­sen taval­lis­ten ros­ka­jut­tu­jensa kir­joit­ta­mi­sen päälle kun rus­taa aina sopi­vin välia­join jon­kun kerta kaik­ki­aan täy­del­li­sen ja täy­sin usko­mat­to­malta kuu­los­ta­van ääliö­mie­li­pi­teen, joka sit­ten hei­te­tään kuin ben­sa­ka­nis­teri kyte­vään nuo­tioon. Vali­tet­ta­vasti se vain on niin, että sitä samaa teke­vät jot­kut ihan pro bono, enkä tar­koita edes pel­käs­tään niitä, jotka teke­vät sitä samalla tavalla vil­pil­li­sesti, vaan ihan yksin­ker­tai­sesti sitä, että näitä ääliö­mie­li­pi­teitä ihmi­sillä on ihan oikeasti ja rehel­li­ses­ti­kin päis­sään. #

Kun nyt Sivusta mai­nit­tiin, niin mai­nit­ta­koon myös Lehti, jota Sivusta kri­ti­soi Aasian kata­stro­fin kus­tan­nuk­sella las­ke­tusta lei­kistä (esi­mer­kit yksi, kaksi ja kolme). Vajaa­toi­mit­ta­jan näke­mys vai­kutti päin­vas­tai­selta. Myös minulta Lehti saa edel­leen täy­den tukeni, sillä näh­däk­seni jul­kai­sun täh­täi­messä on ensi­si­jai­sesti nime­no­maan huu­mori, var­sin­kin paro­di­nen ja sar­kas­ti­nen sel­lai­nen, eikä mis­sään tapauk­sessa tapah­tu­neen tai asian­osais­ten kär­si­myk­sen vähät­tely. Siltä voi vai­kut­taa, mutta sii­hen ei siis näh­däk­seni pyritä. Leh­den musta huu­mori on minulle mal­lie­si­merkki siitä, miten tar­koi­tus pyhit­tää kei­not, sillä hyväk­syn sen tar­koi­tuk­sen, joka on suu­piel­ten nos­tat­ta­mi­nen ja toi­vot­ta­vasti siinä sivussa suu­rim­maksi osaksi ros­kaa tuot­ta­van leh­dis­tön nau­ret­ta­vuu­den pal­jas­ta­mi­nen. Sen sivuseu­rauk­sena voi tapah­tua jotain sel­laista, kuin itsel­leni Chris­top­her Ree­ven kuo­le­man suh­teen, mutta min­käs teet. Aina rois­kuu kun tsu­nami iskee. #