Alku­jaan nakui­lu­mee­mi­nä syn­ty­nyt lär­pä­ke ei ehti­nyt val­ta­kun­nan­blo­gaa­jaa pitem­mäl­le ennen muta­toi­tu­mis­taan arpi­mee­mik­si. Vaik­ka vas­tus­tan­kin arpi­mee­min nakui­lu­mee­miin ver­rat­tu­na kesym­pää luon­toa, ymmär­rän toki, ettei kai­kis­ta ole kame­ran edes­sän nakui­le­maan, kai­kil­la kun ei ole yhtä hyvää varus­te­lua siel­lä vaat­tei­den alla kuin itsel­lä­ni. #

Jot­ta en vai­kut­tai­si lii­an innok­kaal­ta (taas), vii­vyt­te­lin tähän osal­lis­tu­mis­ta täl­lä ker­taa sik­si kun­nes se ehti levi­tä vähän muu­al­le­kin. Nyt kun on ehti­nyt, voin osal­lis­tua. Seu­raa­vas­sa siis arvet kään­tei­ses­sä kro­no­lo­gi­ses­sa jär­jes­tyk­ses­sä, kos­ka se sat­tu­mal­ta samal­la on myös kään­tei­nen kiin­nos­ta­vuus­jär­jes­tys ja näin soke­ri valuu poh­jal­le. Perin­tei­seen tapaan pik­ku­ku­via kli­ka­ten isom­mat näky­viin. #

Ensim­mäi­nen arpi on pie­ni ja tyl­sä arpi napa­seu­dul­la: #

 #

Kiin­nit­tä­kää huo­mio­ta eri­tyi­ses­ti kau­niin­kel­ler­tä­vään ihon­vä­riin. Se joh­tuu valais­tuk­ses­ta. Oikeas­ti en ole tuon väri­nen. Kun­nia­sa­nal­la. #

Kysees­sä on niin­kin tyl­sä asia­kin kuin pois­tet­tu luomi.
Arvel­la mit­taa noin sor­men­kyn­nen leveys ja tik­ke­jä oli kol­me. #

Toi­nen arpi on oikean rei­den sivus­sa: #

 #

Kyl­lä mie­hen jal­ka on sit­ten kau­nis. Tai aina­kin kar­vai­nen. Ihan kuin visu­kint­tu. #

Tämän tari­na on seu­raa­van­lai­nen: ukil­la oli ennen eläk­keel­le­siir­ty­mis­tään paja ja ker­ran ukki opet­ti minul­le ja ser­kul­le, miten hit­sa­taan. Minä hit­sa­sin kuin mikä­kin perus­poi­ka tie­tys­ti heti itsel­le­ni aseet: mie­kan ja kil­ven. Aihe­va­lin­nal­le­ni tai­det­tiin vähän nyr­pis­tel­lä (ehkä jon­kin­lai­nen moder­ni tai­de­teos oli­si herät­tä­nyt posi­tii­vi­sem­pia reak­tioi­ta) ja minä kai­ke­ti­kin ali­ta­jui­sis­ta syis­tä sit­ten pää­tin ran­kais­ta itseä­ni ja onnis­tuin hujaut­ta­maan sen pel­lis­tä teh­dyn kil­ven hio­mat­to­mal­la (lue: saa­ta­nan terä­väl­lä) lai­dal­la tuo­hon rei­tee­ni. #

No ver­ta­han sii­tä alkoi tul­la ja aivan tol­kut­to­mas­ti. Minua kui­ten­kin hävet­ti se, että olin näin men­nyt mokaa­maan ja mikä pahin­ta, todis­ta­maan, että joka miek­kaan (tai täs­sä tapauk­ses­sa kil­peen) tart­tuu, se miek­kaan (tai täs­sä tapauk­ses­sa kil­peen) huk­kuu (tai täs­sä tapauk­ses­sa rei­ten­sä teloo). Niin­pä hii­vin salaa ves­saan ja teip­pa­sin haa­van mah­dol­li­sim­man pak­sus­ti laas­ta­ril­la. Sitä laas­ta­ria piti siis pan­na todel­la pak­sus­ti, kos­ka yksi tai kak­si laas­ta­ria ei oikein riit­tä­nyt vaan veri tuli niis­tä läpi. #

Tuli se sit­ten vie­lä läpi sii­tä kol­man­nes­ta­kin sii­nä vai­hees­sa kun olin menos­sa sau­naan, ja täs­sä vai­hees­sa koko juo­ne­ni pal­jas­tui tädil­le, joka mei­na­si saa­da koh­tauk­sen patis­tet­tu­aan minut näyt­tä­mään, mitä siel­lä veri­sen laas­ta­rin alla oli, mut­ta toi­mit­ti minut sit­ten kui­ten­kin pik­ku­paik­ka­kun­nan ter­veys­a­se­mal­le pai­kat­ta­vak­si. #

Arven pituus: noin vii­si sent­tiä. Tik­ke­jä: muis­taak­se­ni seit­se­män. #

Kol­mas arpi on pää­lael­la: #

 #

Ihmi­sen iho on sitä miel­lyt­tä­väm­pää kat­sel­ta­vaa, mitä lähem­pää sitä tar­kas­te­lee. #

Tämän sain pik­ku­poi­ka­na, kun naa­pu­rin poi­ka vetäy­tyi leik­ki­mään omal­le koti­pi­hal­leen (lie­nen­kö kiusan­nut sitä) ja minä hii­vin peräs­sä yllät­tääk­se­ni sen. Tulin­kin kui­ten­kin itse yllä­te­tyk­si ja sain katu­har­jas­ta pää­hä­ni. #

Arven pituus: 2,5 cm. Tik­ke­jä: ei yhtään. En suos­tu­nut läh­te­mään tikat­ta­vak­si vaik­ka äiti oli­si halun­nut. En muis­ta mitä pel­kä­sin, mut­ta voi­sin vei­ka­ta, että äiti käyt­ti ilmai­sua “pään neu­lo­mi­nen”, joka riit­ti syyk­si. #