Mediatrauma
#1082. Sunnuntai, 20. maaliskuuta 2005 klo 13.03.41, kirjoittanut Jani. 7
“Helsingissä kokoustaneet psykologit patistavat toimittajia kiinnittämään huomiota siihen, miten fyysisen tai psyykkisen trauman kokeneita lähestytään ja näytetään julkisuudessa. Järjestön mukaan media on perinteisesti noudattanut eettisiä periaatteita, mutta ylilyöntejäkin on ollut. #
Psykologien avoimen kirjeen mukaan sokissa olevalla ihmisellä ei useinkaan ole voimaa suojata itseään tai ajatella juurikaan välitöntä tilannetta pidemmälle. Mahdollisuus kieltäytyä haastattelusta saattaa sokissa olevalle tulla mieleen vasta jälkikäteen. Haastattelut voivat myöhemmin tuntua hyvin häpeällisiltä.” #
Tuskin on sattumaa, että tämä julkilausuma annettiin tasan vuosi Konginkankaan onnettomuuden jälkeen. Muistan itsekin haukkoneeni henkeä, kun tuolta sairaalan pihalta tulleessa suorassa lähetyksessä toimittaja työnsi mikrofonia onnettomuudessa olleen lapsen vanhempien naamaan ja kyseli fiiliksiä. Vanhempien, jotka olivat aivan ilmiselvästi sokissa eivätkä tienneet mistään mitään - siis mitään sellaista, millä olisi ollut sen haastattelun tekemisen oikeuttanutta arvoa. #
Tokihan toimittajakin voi olla sokissa ja arvostelukyky horjua, mutta siksipä tämä psykologien lausunto onkin tarpeen: jotta tuohon kiinnitettäisiin huomiota ja toimittajille teroitettaisiin näitä tilanteita silmälläpitäen, mikä on oikein ja kohtuullista, ja mikä ei. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]8.11.2007 11:47[/klo] Nykyaikaistin tyyliä, päivitin Yle-linkin.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Näin. Ensimmäiset tsunamin alta pakoon päässeetkin sanoivat tv-uutisten haastattelussa asioita, joita eivät täysissä järjissään varmaankaan sanoisi.
Mutta mitäs noista, saatiinhan draamaa. Ilmassa oli Suuren Murheilujuhlan tuntua.