Hyvä on, rou­va Psy­koa­na­lyy­tik­ko, ja muu­ten, teil­lä on oikein muka­van­peh­meä soh­va tääl­lä, no niin… #

Syn­nyin käsit­tääk­se­ni Rova­nie­mel­lä, ja kou­lun alkua edel­tä­neet vuo­det asuim­me Savu­kos­kel­la, joka on pie­ni, tai siis pin­ta-alal­taan ehkä suh­teel­li­sen suu­ri mut­ta asu­kas­lu­vul­taan mitä­tön lap­pi­lais­kun­ta, joka tun­ne­taan ehkä par­hai­ten Kor­va­tun­tu­ris­ta, kui­va­li­ha­mark­ki­nois­ta ja kes­ki­kal­ja­fes­ti­vaa­leis­ta. Olin kuu­lem­ma koliik­ki­vau­va. Olin kol­me­vuo­tias kun Jan­ne syn­tyi. Muis­tan punai­set sukat, jot­ka sain, kun menim­me isän kans­sa kat­so­maan äitiä syn­ny­tys­osas­tol­la. Äiti oli per­he­päi­vä­hoi­ta­ja, isä säh­kö­asen­ta­ja. Minul­la oli kel­tai­nen sade­tak­ki ja kol­mi­pyö­rä, myö­hem­min cros­si­pyö­rä jos­ta olin kovas­ti ylpeä, vaik­ka sii­nä oli vii­nin­pu­nai­set eli vähän tyt­tö­jen väri­set peh­mik­keet. Muis­tan naa­pu­rin pojan, jol­le lai­na­sin sitä, ja joka kaa­tui sil­lä, ja jon­ka isä tuli sen jäl­keen huu­ta­maan minul­le sii­tä. Muis­tan toi­sen naa­pu­rin pojan, jol­la oli vih­reät sil­mät ja joka asui äitin­sä kans­sa. Muis­tan tai­tel­ta­van lelu­pe­ris­koo­pin, jol­la lei­kin kun kävin heil­lä kyläs­sä. Muis­tan kun polii­sit vie­rai­li­vat naa­pu­ris­sa. #

Muis­tan naa­pu­rin tytön, johon olin rakas­tu­nut ja joka oli minul­le ystä­väl­li­nen. Muis­tan hänen pik­ku­vel­jen­sä, joka söi hiek­ka­laa­ti­kon hiek­kaa. Muis­tan kun minä­kin mais­toin ja miten ikä­väs­ti hiek­ka nars­kui ham­pais­sa, enkä voi­nut käsit­tää, miten se poi­ka söi sitä. Muis­tan satei­set ja har­maat päi­vät, jot­ka jo sil­loin oli­vat par­hai­ta, rivi­ta­lon sora­pi­has­sa, kel­tai­ses­sa sade­ta­kis­sa. Muis­tan, kuin­ka joku naa­pu­rin pojis­ta pani kie­len­sä mat­to­te­li­nee­seen tal­vel­la. Muis­tan lähi­met­sän suu­ren kiven, ja sen, kun jon­kun kave­rin kans­sa löy­sim­me pul­lo­ja, jot­ka, olin oppi­nut, palau­te­taan kaup­paan, kos­ka niis­tä saa rahaa. Muis­tan, kuin­ka sen kave­rin ylly­tyk­ses­tä kokei­lin minä­kin, mil­tä tun­tui­si palaut­ta­mi­sen sijas­ta nii­den rik­ko­mi­nen. Sain haa­van kätee­ni enkä saa­nut rahaa. #

Muis­tan kor­va­lap­pus­te­reot, jot­ka sain palau­tus­pul­lois­ta saa­tu­ja raho­ja kerät­tyä­ni (en muis­ta sain­ko van­hem­mil­ta lisäk­si pal­jon­kin avus­tus­ta, enkä muis­ta luis­ti­mia, jol­lai­set käsit­tääk­se­ni sain myös). Muis­tan, että olin kor­va­lap­pus­te­reois­ta ylpeä ja se tun­tui suo­ras­taan maa­gi­sel­ta esi­neel­tä. Se oli punai­nen ja myö­hem­min sii­tä irto­si kaset­ti­pe­sän kan­si, niin kuin kai­kis­ta kaset­ti­soit­ti­mis­ta, jot­ka muis­tan, oli irron­nut kaset­ti­pe­sän kan­si. Muis­tan har­maan ja nyky­mit­ta­puul­la mas­sii­vi­sen ja ruman kaset­ti­soi­tin­ra­dion. Muis­tan, kun tele­vi­sios­ta tuli jou­lu­na Dis­neyn Lumik­ki ja seit­se­män kää­piö­tä ja sekin tun­tui maa­gi­sel­ta, usko­mat­to­mal­ta. Muis­tan kat­so­nee­ni ahke­ras­ti Pik­ku­kak­kos­ta ja Las­ten tv puo­li kuut­ta, muis­tan jou­lu­ka­len­te­rin His­ta­mii­ni-hevo­sen ja hii­ren, ja sen ker­ran, kun tajusin mat­kal­la jos­ta­kin jon­ne­kin, etten näki­si tänään Tao-Tao­ta ja minul­la pää­si itku ja äiti huusi vihai­ses­ti (luul­ta­vas­ti, ettei voi Tao-Taok­si muut­tua). #

Muis­tan kun äiti ja isä rii­te­le­vät ja minua pelot­taa aivan val­ta­vas­ti ja itken, mut­ta rii­ta ei lopu, mut­ta sit­ten isä loh­dut­taa ja sanoo, ettei­vät äiti ja isä rii­te­le vaan tämä on vain sana­so­taa, ja minul­la on heti pal­jon parem­pi olo. Muis­tan punai­sen muo­vi­kul­hon, jos­sa teh­tiin mäs­kiä (kaa­kao-kau­ra­ryy­ni-voi­ta) ja johon kerät­tiin nii­tä palau­tus­pul­lo­ra­ho­ja kun nii­tä las­ket­tiin. Muis­tan peh­meän muo­vi­leh­män, johon tuli tai jos­sa oli lovi, jota levit­tä­mäl­lä näki sen sisäl­le, se oli tyh­jä. #