Kun jonain, val­miik­si muu­toin­kin päin per­set­tä men­nee­nä päi­vä­nä koit­taa minul­le se het­ki, jol­loin avai­met unoh­tu­vat sen taka­na­ni kiin­ni pau­kah­ta­van oven taak­se, minä toi­von kyke­ne­vä­ni yhtä kyl­mä­päi­seen suh­tau­tu­mi­seen kuin -C- omas­sa tilan­tees­saan. Tosin olen kyl­lä sikä­li hie­man hän­tä keh­nom­mas­sa ase­mas­sa, että minul­la ei ole pie­no­kais­ta, jon­ka edes­sä minus­ta­kin oli­si riit­tä­vän tar­peel­lis­ta olla roh­kea. Kor­kein­taan joku epä­miel­lyt­tä­vä naa­pu­ri sii­hen tie­tys­ti juu­ri sil­loin sat­tui­si. #

Tämä on se koh­ta, jos­sa voi­si olla kol­me täh­teä. #

Täs­sä jonain päi­vä­nä - eilen tai tois­sa­päi­vä­nä - olin tulos­sa kau­pas­ta ja ohit­ta­mas­sa edel­lä­ni kävel­lyt­tä nais­ta, kun tämä yhtäk­kiä kään­tyi kan­noil­laan ja tokai­si: “Mitäs seu­rai­let? Ei tääl­lä saa seu­rail­la ihmi­siä.” #

Noin sekun­nin kol­man­nek­sen tun­sin mie­les­sä­ni lord­bo­re­dom­mais­ta pel­koa sii­tä, että näy­tän vaa­ni­ja­rais­kaa­ja­hiip­pa­ril­ta, mut­ta sit­ten se kor­vau­tui jani­uusi­ta­lo­mai­sel­la tie­toi­suu­del­la sii­tä, ettei vika ole minus­sa, vaan kaik­ki muut ihmi­set ovat joko vähän yksin­ker­tai­sia tai sit­ten muu­ten vain pääs­tään sekai­sin (welco­me to my world!). Sen jäl­keen huo­ma­sin edel­len jii­uusi­ta­lo­mai­ses­ti jää­vä­ni poh­dis­ke­le­maan sitä, että mitä tuo nai­nen oli oikein tar­koit­ta­nut sanoes­saan, että “tääl­lä”. Mis­sä tääl­lä? Tääl­lä Kel­tin­mäes­sä? Tääl­lä Suo­mes­sa? Tääl­lä maa­il­mas­sa? Tääl­lä pään sisäl­lä? #

Täs­sä­kin voi­si olla kol­me täh­teä. Mut­ta kun minä en sitä itse kek­si­nyt ja var­sin­kin kun se on niin main­strea­mia, niin enhän minä sitä toh­di käyt­tää. Pitäi­si­vät minua vie­lä kopioi­ja­na, epä­oma­pe­räi­se­nä. #

Olen vajon­nut taas apa­ti­aan, joka täl­lä ker­ral­la on taval­lis­ta­kin voi­mak­kaam­pi ja pit­kä­kes­toi­sem­pi. Huo­ma­sin sen aamul­la nap­pe­ja naa­maan kis­koes­sa­ni, sil­lä tajusin, että olo­ni mel­kein sel­lai­nen kuin se oli­si jos oli­sin tul­lut immuu­nik­si koko selek­tii­vi­sel­le sero­to­nii­nin takai­sin­o­ton estol­le. Olen tie­tys­ti koet­ta­nut miet­tiä, että mis­tä se joh­tuu, ja niin teh­des­sä­ni kii­tel­lyt onnea­ni, että pai­noin mie­lee­ni tämän alkaes­sa, että tämä ei joh­du sii­tä että lope­tin syano­ko­ba­la­mii­nin syö­mi­sen, kos­ka sil­loin en sitä vie­lä ollut lopet­ta­nut, vaan vas­ta aikeis­sa niin teh­dä. #

Se voi ehkä joh­tua sii­tä, että olen taas pit­käs­tä aikaa avan­nut myrk­ky­pul­lo­ni kor­kin ryh­mäs­sä, vaik­ka­kaan joko myrk­ky­ni ei sii­tä huo­li­mat­ta tule pul­los­ta ulos tai sit­ten tulee, mut­ta kukaan ei suos­tu sitä nie­le­mään. #