Mikäli kaikki Bond-elo­ku­vat oli­si­vat niin kuin Casino Roy­ale, niitä tus­kin olisi tehty tähän päi­vään men­nessä jo kah­ta­kym­men­täyhtä, mutta teh­ty­jen elo­ku­vien laatu kom­pen­soisi nii­den mää­rää komeasti. #

Varoi­tus: Seu­raava teksti sisäl­tää juo­ni­pal­jas­tuk­sia. #

Kuten kaik­kialla on jo todet­tu­kin, Daniel Craigin James Bond ei juu­ri­kaan muis­tuta van­haa, eikä tämä ero rajoitu pel­käs­tään ulko­nä­köön. Uusi, entistä huo­mat­ta­vasti tylympi Bond ei silti ole täy­sin vailla huu­mo­ria, jota jot­kut ovat jo ehti­neet kai­pai­le­maan. #

Huu­mo­ria on mer­kit­tä­västi entistä vähem­män, se on totta, mutta osaksi juuri sen, osaksi elo­ku­van muu­toin niin syn­kän luon­teen ansiosta se on pal­jon aidom­paa ja huvit­ta­vam­paa kuin van­hoissa Bond-elo­ku­vissa. Raa’an väki­val­lan ja her­moja kiris­tä­vän jän­ni­tyk­sen kes­kellä huu­mori kukois­taa täyt­täes­sään sitä teh­tä­vää, jossa se on par­haim­mil­laan: tuo­massa hel­po­tusta lau­kai­se­malla jän­ni­tystä. Lyhyem­min sanot­tuna Casino Roy­alen Bond lau­koo vit­sejä sen sijaan että olisi sel­lai­nen, kuten enti­set. #

Kaik­kia Bond-kli­seitä ei Casino Roy­alekaan onnistu väis­tä­mään tai edes yritä väis­tää. Näistä pahin on se, että pää­kon­nalla on fyy­si­nen vamma tai sai­raus­tila - tässä tapauk­sessa molem­mat. Idea saat­toi olla hieno ja oma­pe­räi­nen jos­kus vuo­si­kym­me­niä sit­ten, mutta Bond-elo­ku­vat ovat itse­kin jau­ha­neet sitä niin kauan, että siitä on tul­lut kli­see jopa paro­dioissa. #

Tämän ohella Casino Roy­alessa on sor­ruttu jopa Bond-elo­ku­via­kin kes­kin­ker­tai­sem­pien jän­nä­rei­den “pahik­set tun­nis­taa siitä, että he puhu­vat englan­tia vah­valla aksen­tilla” -kli­see­seen. Toi­saalta voisi tie­tysti väit­tää, että mikäli Casino Roy­ale olisi täy­sin vailla kse­no­fo­biaa, se olisi mer­kil­le­pan­tava poik­keus 9/11:n jäl­kei­sen anglo­sak­si­kult­tuu­rin jou­kossa. Sil­loin elo­kuva olisi joka tapauk­sessa nos­ta­nut huo­mat­ta­vasti osak­kei­taan minun sil­mis­säni. #

Kli­seet eivät kui­ten­kaan minua elo­ku­vassa häi­rin­neet lähes­kään niin pal­jon kuin tuo­te­si­joit­telu. Toi­si­naan tuo­te­si­joit­telu onnis­tu­taan teke­mään tyy­lik­kään hie­no­va­rai­sesti, jol­loin uskoi­sin sen toi­mi­van juuri niin kuin pitää­kin. Casino Roy­alessa var­sin­kin sen alku­puo­lella tava­ra­mer­kit hyp­pi­vät kui­ten­kin rai­vos­tut­ta­vasti sil­mille (via) ja kir­ku­vat “Katso minua! Tässä minä olen!”, mikä on kaik­kea muuta kuin hie­no­va­raista ja tyy­li­kästä. #

Auto­jen, kän­ny­köi­den ja tie­to­ko­nei­den­val­mis­ta­jien logot oli­vat nekin kui­ten­kin pientä ver­rat­tuina Sir Ric­hard Bran­sonin tässä kon­teks­tissa täy­sin ääliö­mäi­seen vir­nis­tyk­seen len­to­ken­tällä. Siinä oli ilman muuta Casino Roy­alen mus­tin hetki. Onneksi suunta oli sen jäl­keen pel­käs­tään ylös­päin, lukuu­not­ta­matta pientä not­kah­dusta hie­man ennen lop­pusuo­raa. #

Näin jäl­ki­kä­teen aja­tel­len olen var­sin tyy­ty­väi­nen sii­hen, että olin alu­nal­ku­jani päät­tä­nyt odot­taa Casino Roy­alen ilmes­ty­mistä dvd:llä ennen sen kat­so­mista. Ei elo­kuva huo­no­kaan ollut, mutta tässä ei ollut sel­lai­sia efek­tejä, jol­lai­sia elo­ku­va­li­pun nyky­hin­nalla odo­tan saa­vani. Suur­kii­tok­set vaan Sun äidil­les tämän arvos­te­lun spons­saa­mi­sesta! #

Itse asiassa elo­ku­van alku­puo­lella minusta tun­tui jopa, että se kärsi isosta kan­kaasta jos­sain mää­rin: monet Sebas­tien Foucanin hie­noista par­kour-tem­puista vilis­ti­vät ohi niin nopeasti, ettei­vät sil­mäni pysy­neet perässä. Eri asia on tie­tysti sit­ten se, että sai­siko näistä toi­min­ta­koh­tauk­sista sen parem­min sel­vää pie­nem­mäl­tä­kään ruu­dulta kat­sot­tuna. #

Jo aiem­min mai­nit­se­mas­sani kri­tii­kis­sään Teemu Salo­halme pitää uuden Bondin kovuutta ongel­mal­li­sena, koska on sitä mieltä, että se tekee hah­mosta samalla hyvin etäi­sen ylei­sölle. Sitä se voi ylei­sölle laa­jasti ottaen olla­kin, mutta omalla koh­dal­lani ei mikään voisi olla hel­pompi samais­tu­mis­kohde kuin kans­saih­mi­si­ään koh­taan täy­del­li­sen epä­luu­loi­nen mies. #

Lisäksi se, että Bond pysyy ylei­sölle kyl­mänä, on mie­les­täni jopa edel­ly­tys sille, että esi­mer­kiksi kidu­tus­koh­tauk­sesta voi naut­tia. Mikäli Craigin hahmo olisi sym­paat­ti­sempi kuin mitä se on, sen kidut­ta­mi­sen näke­mi­nen tun­tuisi lähinnä vas­ten­mie­li­seltä. Nyt oma- ja myö­tä­tunto pysyt­te­le­vät nätisti poissa tieltä, kun Bond kar­juu tus­kasta herät­täen kun­nioi­tusta näyt­te­li­jän­työtä koh­taan, ja kun hän ottaa hen­ki­sen yliot­teen kidut­ta­jas­taan nau­ra­malla päin tämän naa­maa, se kaikki tun­tuu uskot­ta­valta. #

Uskot­ta­vuus onkin uuden Bondin vah­vin puoli. Sian lailla hikoi­leva, kaut­taal­taan verta vuo­tava ja puus­kut­tava Craigin Bond on raa­dol­li­suu­des­saan jotain niin vakuut­ta­vaa, että Casino Roy­alea kat­sot­taessa on helppo unoh­taa, että kyse on elo­ku­vasta joka kuu­luu samaan sar­jaan mui­den, uskot­ta­vuu­des­saan Nukku-Matin luok­kaa ole­vien Bondien kanssa. Tässä suh­teessa elo­ku­van hei­kointa antia ovat sen lop­pu­met­rit, joilla Bond on taas het­ken ajan enti­nen, epä­us­kot­tava Teräsmies-itsensä. #

Pahin uskot­ta­vuuson­gelma löy­tyy kui­ten­kin sii­hen joh­ta­vista tapah­tu­mista. Juo­nen­käänne, jossa Bond onkin yhtäk­kiä val­mis pudot­ta­maan haar­nis­kansa nai­sen edessä, jäi minua pato­lo­gi­sen epä­luu­loi­seen hah­moon jo val­miiksi samais­tu­neena kat­so­jana kai­ve­le­maan: kyl­lä­hän Bondin pitäisi tie­tää, ettei ihmi­seen luot­ta­mi­sesta voi seu­rata mitään muuta kuin huo­noa onnea. Sii­hen saakka kivi­kas­voi­suu­tensa säi­lyt­tä­neen hah­mon yhtäk­ki­nen ja täy­del­li­nen suun­nan­muu­tos ja yri­tys leik­kiä pari­suh­detta tun­tui pahan ker­ran pääl­le­lii­ma­tulta. #

Toi­vot­ta­vasti kyseessä oli vain jon­kin­lai­nen epä­on­nis­tu­nut yri­tys havain­nol­lis­taa, mil­lais­ten pet­ty­mys­ten tulok­sena Bondin epä­luot­ta­mus on syn­ty­nyt. Sil­loin sitä ei tar­vit­sisi tois­taa enää yhdes­sä­kään tule­vassa Bond-elo­ku­vassa. Sel­lai­sia nimit­täin epäi­le­mättä tul­laan näke­mään: “James Bond will return”. #

Kai­ken kaik­ki­aan elo­ku­van vah­vuu­det voit­ta­vat sen heik­kou­det, ja siksi annan Casino Roy­alelle kaksi täh­teä kol­mesta. #

Mikäli kaikki Bond-elo­ku­vat oli­si­vat niin kuin Casino Roy­ale, niitä tus­kin olisi tehty tähän päi­vään men­nessä jo kah­ta­kym­men­täyhtä, mutta teh­ty­jen elo­ku­vien laatu kom­pen­soisi nii­den mää­rää komeasti. # Varoi­tus: Seu­raava teksti sisäl­tää juo­ni­pal­jas­tuk­sia. #...