« Parun tuskassa | Monster of the week »

Reissumiehen eväät

perjantaina, 1. elokuuta 2008 klo 10:53

Reissumies
Alkuperäinen kuva: Hellahulla; GFDL 1.2+
rajaus omani

Miksihän marketit eivät myy valmiita ruisleipiä? R-kioski myy vain melko kämäisen makuista kinkkumunareissumiestä, ja ainut vaihtoehto sille on ravintolavaunun juustoreissumies, josta sitten puolestaan saa maksaa itsensä kipeäksi. Marketit myyvät vain niitä samoja vehnäleipiä parhaimmillaan kolmen eri tuotemerkin alla, ja niitä on tympeä syödä kun sen vehnäpullan lisäksi niissä on sitten vielä kilo jotain rasvatahnaa. Ei sillä, etteikö sitä rasvaa niissä kinkkumunissa ja juustoissakin olisi, joita ruisleivän väliin ängetään.

Eikö vanha kunnon suomalainen ruisleipä sitten tee kauppaansa? Tekevätkö sitä mieluummin syövät ihmiset yleensä eväsleipänsä itse kotona? Minulle se ei ole käytännön kannalta hyvä vaihtoehto, kun söisin yleensä mieluiten vasta matkan puolivälissä, ja kun matka-ajat ovat pitkiä, eivät leivät pysy hyvinä tarpeeksi kauan. Haluaisin ostaa hyvää ja terveellistä ruisleipää kaupungista juuri ennen junaan nousemista, ja tekisin ostokseni mieluiten marketissa, koska niiden hinnat ovat Rautakirjan kioskeja edullisemmat, Avecran hinnoista nyt puhumattakaan.

Eilisiltana kotiin junalta kävellessäni ilmeisesti joku rallitapahtuman paikkakunnalle tuoma seurue tarjosi minulle striptease-esitystä viidellä eurolla. En kuitenkaan ollut sillä tuulella, ja vaikka olisin ollutkin, niin se tarjolla ollut esiintyjä oli vähän turhan lättärintainen, karvainen ja peniksekäs minun makuuni.

Reissumiehen eväät on Janin kirjoittama merkintä, joka julkaistiin marginaalissa perjantaina, 1. elokuuta 2008 klo 10:53. Merkintä kuuluu luokkiin Koti ja ruoka, Kuluttajuus ja siihen on lisäksi liitetty nämä tagit: , , , , . Voit tallentaa merkinnän seuraavilla linkkipalveluilla: del.icio.us, Digg, Facebook, reddit, StumbleUpon.

Kommentit

Kommentoi | RSS: tämän merkinnän kommentit | Mitä ovat tähdet kommenttien yhteydessä?

Alla olevat kommentit niihin liittyvine tekijänoikeuksineen kuuluvat kunkin kommentin osalta kommentin kirjoittajalle. Kommenttien kirjoittajat vastaavat itse kommenttiensa sisällöstä. Blogin ylläpito ei vastaa muiden kuin niiden kommenttien sisällöstä, jotka se on kirjoittanut.

  1. Kommentti luettu Jussi
    maanantaina, 4. elokuuta 2008 klo 20:07

    Kyllä täytettyjä ruisleipiä saa ainakin Helsingissä useammistakin kaupoista, ainakin joissain S-ryhmän kaupoissa muistan moisia nähneeni ja mielestäni eväsleipien valmistajista ainakin Eho tekee tuollaisia.

  2. Kommentti luettu Jani
    maanantaina, 4. elokuuta 2008 klo 20:11

    Jaa, olen siis käynyt väärissä kaupoissa. Täytyy kokeilla Sokkaria ensi kerralla. Tai siis Mestarin herkkua.

Viittauksia tähän merkintään

Viittausosoite

  1. Kommentti luettu maanantaina, 4. elokuuta 2008 klo 17:46

Katosiko kommenttisi?

Mikäli jättämäsi kommentti vaikuttaa kadonneen jäljettömiin, lue ohjeet kommentin pelastamiseksi!

Kommentoi

Voit tunnistautua kirjoittamalla nimesi, sähköpostiosoitteesi ja verkkosivustosi osoitteen niille alla varattuihin kenttiin. Kenttien täyttäminen ja tunnistautuminen ei kuitenkaan ole pakollista, eli voit halutessasi jättää osan kentistä tyhjiksi tai kommentoida jopa täysin nimettömästi jättämällä kaikki kentät tyhjiksi. Huomioi kuitenkin, että järjestelmä tallentaa IP-osoitteesi ja liittää sen kommenttiisi, joten henkilöllisyytesi ei ole täysin suojassa mahdollisilta viranomaisten pakkokeinoilta, jollei käytössäsi ole lisäksi Torin kaltaista anonyymiteknologiaa.

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong> .