Oppaat
#39. Perjantai, 16. huhtikuuta 2004 klo 22.19.34, kirjoittanut Jani. 4
No jos tämän opuksen perusteella olisin ollu terapiaa valitsemassa niin tuskin olisin ryhmäterapiaan päätynyt. #
“Psykoterapiaryhmässä ihminen uskaltautuu näyttämään toisille sellaisia puolia itsestään, joilta mieluusti aiemmin on sulkenut omatkin silmänsä. Parantava kokemus syntyy siitä, että ryhmä ei hylkää sinua, vaikka olisitkin välillä hankala, mustasukkainen tai pikkumainen. […] #
Jokaisen tapa toimia ihmissuhteissaan tulee ryhmässä näkyviin, ja toiset antavat siitä palautetta. Näin ihminen tulee vähitellen itse tietoiseksi siitä, millä tavalla hän on muiden ihmisten kanssa. Enää ei tarvitse ihmetellä, ‘miksi minulle käy aina näin.’ Ryhmä on myös turvallinen paikka kokeilla uudenlaista käyttäytymistä. #
Ryhmässä jokainen voi harjoitella itselle tarpeellisia sosiaalisia taitoja: arka opettelee sanomaan mielipiteensä, suulas harjaantuu kuulemaan muita, aina myöntyväinen rohkaistuu sanomaan ei.” #
“Ryhmäpsykoterapia - millaisen roolin otan ryhmässä” ( [#] Tiina Tikkanen: Psykoterapiaopas) #
En tunnista tuosta sitä mitä itse olen kokenut, en ollenkaan. Siis voin kuvitella, että jollain tasolla tuo pitää ehkä paikkansa kognitiivisessa ryhmäterapiassa, mutta sitäkään en kuvaisi tuolla tavalla jos haluaisin siitä olennaisimman tuoda esiin. Toki en ole ollut ryhmässä nyt kuin puoli vuotta, mutta siltikin minusta pitäisi olla itsestäänselvää kenelle tahansa, että ei tuommoisella terapialla saataisi aikaan mitään tuloksia. Ja silti ryhmäterapia on jatkuvasti yksilöterapian kustannuksella suositumpi mikä näkyy muun muassa Kelan terapiarahojen suuntaamisesta siihen.Joku saisi potkia Kelan webmasterin tajuttomaksi idioottimaisista javascript-valikoista jotka ei toimi Firefoxissa mistä syystä tähän en voi linkata tiedotteita. Niinpä kuvaus on päin pyllynreijänsilmää. #
Sen sijaan tässä seuraavassa sitten on kuvaus joka jo kolahtaa. #
“Terapeuttisen prosessin ydin on sisäisten objektisuhteiden muovaaminen, mikä tapahtuu suurelta osin sijoittavan samastumisen kautta. Se, voiko tämä prosessi johtaa ymmärtävään vuorovaikutukseen, riippuu terapeutin kyvystä olla säiliönä potilaan sijoituksille.” #
[#] Arppo, Pölönen, Sitolahti (toim.): Ryhmäpsykoterapian perusteet (korostus omani) #
[#] Eli jos yrittäisin dekryptata tuon: suhteessaan ryhmään sen jäsenenä oleva ihminen käyttää (ikäisensä kehitystasoon nähden) alkeellisia keinoja, eli omien ominaisuuksiensa jakamista niiden siedettävyyden tai tarpeellisuuden perusteella, ja sietämättömien tai tarpeellisten (eli mahdollisesti uhanalaisten, arvokkaiden) ominaisuuksien sijoittamistaSijoittavasta samastumisesta tämä kirjan luku käyttää myös kryptistä nimitystä projektiivinen identifikaatio, mutta sen (ja objektisuhteen) suurempaan sanahienosteluun siinä ei sorruta. muihin ryhmän jäseniin ja terapeuttiin. #
Ensisijaisesti tämä sijoittaminen tapahtuu tietysti kyseisen henkilön omassa päässä, mutta samalla tavalla kuin vauva suhteessa äitiinsä, pahoinvoiva ihminen kykenee siirtämään oman pahan olonsa toiseen ihmiseen myös todellisuudessa. Sitten aikanaan terapeutti (ja mahdollisesti ja toivottavasti myös muut siihen kykenevät vastaanottajat) palauttavat nämä tunteet, mutta eivät sellaisinaan vaan työstettyinä, antaen samalla ikään kuin mallin, jonka alkuperäinen tunteen ‘pulauttaja’ sitten sisäistää uutena, omana, kypsempänä tapanaan käsitellä tämä tunne jatkossa itsenäisesti ilman tarvetta syöstä se uudelleen kanssaihmisiin sellaisenaan — mikä terapiaryhmän tapaisen keinotekoisen ympäristön ulkopuolella hänet todennäköisesti on sosiaalisissa suhteissa pattitilanteisiin syöksenytkin. #
Ei puhettakaan mistään lapsellisesta “kerro, sinua ei torjuta, niin heti on parempi olo”. #
Minusta on kummallista että niinkin kiinnostunut kuin olen psykologiasta aina ollut, tämä on ensimmäinen kerta kun näen noin yksinkertaisen selostuksen siitä, mitä terapiassa todella tapahtuu.Tämä ei ollut ryhmäterapiaspesifinen vaan yleensä psykoterapiaan pätevä selitys. Ja kyllä, olen tietoinen että on olemassa eri koulukuntia joiden näkemys terapian vaikutustavasta on eri. Mikä tärkeintä, tämä selitys on samalla täysin uskottava, eli siinä ei vedota mihinkään mystisiin olentoihin tai käsitteisiin, joiden merkityksessä niiden käyttäjä itsekin horjuu. Toki selitys oli paljon pitempi kokonaisuudessaan kuin tuo lainaus, mutta siltikin sen koko pituus oli vain 10 sivua. #
En sano että tuo on ainut mekanismi joka vaikuttaa, tai edes, että se on lopullinen totuus, mutta ainakin se on yksi minun järjelläni ajateltuna mahdollinen mekanismi, eli matemaatikon sanoin: “ratkaisu on olemassa!” #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]4.8. 0:15[/klo] Nykyaikaistin tekniikkaa ja viittaustapaa. Kelan webmasterin haukut siirsin alaviitteeseen.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]13.10. 14:04[/klo] Viilasin ulkoasua ja korjasin jonkin verran viittauksia (Jyväskylän kirjastot kuuluvat nyt Aalto-kirjastoihin).[/muokkaus]
[muokkaus][klo]5.7. 20:49[/klo] Muotoilin WP:lle. Nykyaikaistin tyyliä.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]23.1.2007 15:49[/klo] Nykyaikaistin tyyliä.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]24.1. 12:29[/klo] Lisäsin ikilinkin sijoittavaa samastumista selvittelevän kappaleeni alkuun.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
[…] Arppo, Pölönen & Sitolahti: Ryhmäpsykoterapian perusteet […]