Yksi toi­sen­sa jäl­keen vakio­lu­ke­mis­to-osas­to­ni ihmi­set kaa­tu­vat tau­din nujer­ta­mi­na petiin. Onko tämä joku blo­gien kaut­ta leviä­vä vir­tu­aa­li­vi­rus kun nämä ovat eri puo­lil­la maa­ta asu­via ihmi­siä kaik­ki? #

No onpa­han jäl­leen lisää hyviä (teko-) syi­tä itsel­le­ni pysy­tel­lä visus­ti sisä­ti­lois­sa ja pois­sa ihmis­kon­tak­teis­ta. Jos­kin jo vii­me tiis­tai­na tun­tui tau­tia ole­van ryh­mäs­sä­kin, että saa näh­dä jos sil­lä on vain pit­kä itä­mi­sai­ka ja saan koh­ta itse­kin liit­tyä kuu­meen­mit­ta­rin luke­mien rapor­toi­jien jouk­koon. #

Minä kyl­lä toi­saal­ta nie­len vita­mii­ni­po­re­table­tin­puo­lik­kaan päi­vit­täin, että ehkä olen sik­si turvassa[alaviite]Toki liu­o­tan sen veteen ensin. Jos suus­ta­ni välil­lä valuu­kin vaah­toa niin se joh­tuu vain lii­an innok­kaas­ta blogaamisesta.[/alaviite]. Toi­saal­ta pää­asial­li­nen ravin­non­läh­tee­ni on voh­ve­lit, jot­ka taas tie­tääk­se­ni eivät sisäl­lä kovin pal­jon ter­veyt­tä edis­tä­viä aine­so­sia. Tai mis­tä sitä tie­tää, saat­ta­haan täs­sä­kin vain olla sama ilmiö kuin Ford Pre­fec­tin kui­va­tes­sa suu­pie­len­sä pyyh­kee­seen eli tilan­ne on juu­ri päin vas­toin kuin kuvit­te­li­si; sisäl­lä­ni asu­vat pöpöt odot­ta­vat joka­päi­väis­tä vita­mii­nian­nos­taan innol­la, mut­ta anti­sep­ti­sen aineen tavoin toi­mi­vat voh­ve­lit lis­ti­vät ne ennen kuin ne ehti­vät aiheut­taa tau­tia. #

Oli­pa ker­ran pik­kui­nen Jani-poi­ka jol­le oli suu­ri mys­tee­ri se, että ihmi­set tun­tui­vat aina ole­van tar­kal­leen tie­toi­sia sii­tä, mikä oli hei­dän lem­pi­ruo­kaan­sa, lem­pi-tv-ohjel­man­sa, lem­pi­vä­rin­sä.  #

Mys­tis­tä se oli minul­le sik­si, että minul­la ei ollut lähel­le­kään mitään var­muut­ta moi­sis­ta asiois­ta omal­ta osal­ta­ni. Var­mas­ti­kaan en ehkä oli­si sano­nut kou­lun kala­laa­tik­koa lem­pi­ruo­ak­se­ni, ja toi­saal­ta tyk­kä­sin kyl­lä maka­roo­ni­mös­sös­tä, mut­ta valit­sin sen ensi­si­jai­ses­ti vakio­vas­tauk­sek­se­ni lem­pi­ruo­ka­ky­sy­myk­seen vain sik­si, kun kaik­ki muut­kin tun­tui­vat aina vas­taa­van kysy­myk­seen lem­pi­ruo­as­ta maka­roo­ni­mös­söl­lä. Vaik­ka kuin­ka päh­kä­sin asi­aa pääs­sä­ni, niin paras kek­si­mä­ni vas­ti­ne sil­le, mitä ihmi­set kysyes­sään “mikä on lem­pi­ruo­ka­si” tar­koit­ta­vat, oli jota­kuin­kin “jos pako­tan sinut syö­mään jota­kin niin pal­jon, että hal­keat, mitä ruo­kaa haluai­sit minun käyt­tä­vän sii­hen?” #

Värit oli­vat vie­lä­kin isom­pi pul­ma. Mis­tä ihmees­tä sitä muka voi tie­tää, että mikä on oma lem­pi­vä­ri? Mitä kum­maa kysy­jä oikein tar­koit­taa kysyes­sään minul­ta, mikä on lem­pi­vä­ri­ni? Jos kysy­mys oli­si ollut edes hive­nen täs­mäl­li­sem­pi, kuten “min­kä väri­nen tuo auto on”, “mikä on jou­lun väri”, tai jopa “mil­lä väril­lä värit­täi­sit mie­lui­ten tämän kuvan”, niin oli­sin osan­nut vas­ta­ta edes joten kuten, koke­mat­ta kau­he­aa sisäis­tä ris­ti­rii­taa miel­lyt­tä­mi­sen­ha­lun, siis halun olla koh­te­lias ja vas­ta­ta minul­le esi­tet­tyyn kysy­myk­seen, ja ran­gais­tuk­sen­pe­lon, siis halun olla kilt­ti eli olla valeh­te­le­mat­ta, välil­lä. #

Yleen­sä jou­duin tie­ten­kin valeh­te­le­maan eli vas­taa­maan jotain muu­ta kuin, etten tie­dä, mikä oli­si ollut rehel­li­sin vas­taus. Pel­kä­sin kui­ten­kin, että  #

1. jou­tui­sin selit­tä­mään koko tämän kir­joi­tuk­sen mit­tai­sen lita­nian joka ker­ta sen jäl­keen, kun oli­sin niin vas­tan­nut, ilman, että vas­taa­mat­ta jät­tä­mi­se­ni syi­tä oli­si vie­lä­kään kun­nol­la ymmärretty,
2. jou­tui­sin vas­taa­maan “en tie­dä” 96 %:iin minul­le esi­te­tyis­tä kysymyksistä,
3. minul­ta kysyt­täi­siin sen jäl­keen, niin kuin niin mon­ta ker­taa oltiin rehel­li­ses­ti vas­tat­tua­ni kysyt­ty, että “no kukas sen sit­ten tie­tää?” (Se kysy­mys saa minut vie­lä nyt­kin suun­nil­ta­ni vihas­ta kun ajat­te­len sitä.)

Niin­pä sit­ten pää­tin, että “lem­pi­vä­ri­ni on sini­nen”. Toi­sin sanoen pää­tin, että täs­te­des vas­taan aina kysy­myk­seen lem­pi­vä­ris­tä­ni siten, kuin oli­sin yhtä var­ma sii­tä, että se on sini­nen, kuin kaik­ki muut­kin tun­tui­vat ole­van omis­ta lem­pi­vä­reis­tään. Toki­han sini­nen minus­ta oli muka­va ja yleis­käyt­töi­nen väri, mut­ta enhän minä maa­lai­si huo­nee­ni sei­niä sini­sik­si, en vält­tä­mät­tä haluai­si nime­no­maan sinis­tä autoa, enkä var­sin­kaan söi­si sini­ho­me­vii­liä. #

Seli­tin kui­ten­kin valeh­te­lu­ni itsel­le­ni oikeu­te­tuk­si sil­lä, että tämä oli­si parem­man puut­tees­sa toi­mi­va tila­päis­rat­kai­su sii­hen saak­ka, että joko tuli­sin jonain päi­vä­nä täy­teen var­muu­teen sii­tä, mikä on minun ‘oikea’ lem­pi­vä­ri­ni, tai sit­ten kyke­ni­sin vakuut­ta­maan ihmi­set sii­tä, että he ovat mie­li­sai­rai­ta kun kyse­le­vät minul­ta kysy­myk­siä, joi­hin ei ole ole­mas­sa vas­taus­ta, eivät­kä hyväk­sy sitä, että nii­hin ei vas­ta­ta hei­dän halua­mal­laan taval­la. Edel­li­nen vaih­toeh­to ei ole toteu­tu­nut. Tämä kir­joi­tus lie­nee yri­tys teh­dä jäl­kim­mäi­ses­tä tot­ta. #

Toi­saal­ta halusin myös aasin­sil­lan voi­dak­se­ni mai­ni­ta Ant­ti­las­ta vii­kol­la osta­ma­ni sini­set ver­hot.Jos muu­ten jol­la­kul­la on hyviä vink­ke­jä pai­kal­leen­ri­pus­tet­tu­jen ver­ho­jen kuvaa­mi­ses­ta (sisäl­tä asun­nos­ta kat­sot­tu­na, tie­tys­ti) niin että vas­ta­va­lon ongel­ma voi­te­taan, niin puhu­koon. Useim­mat täs­sä ole­vis­ta kuvis­ta ovat mel­ko rupu­ja, mut­ta nuo ver­hot vie kyl­lä voi­ton kai­kis­ta, ja se joh­tuu jus­tiin sii­tä, että vaik­ka nii­tä kuva­si mis­tä kul­mas­ta mihin vuo­ro­kau­den aikaan tahan­sa niin valoa oli joko lii­an vähän tai sit­ten lii­kaa. #

 #

 #

Kir­joi­tin tämän sini­sel­lä näp­päi­mis­töl­lä­ni. #

 #

Hups, sanoin­ko sini­sel­lä? Tar­koi­tin tie­tys­ti sini­sel­lä. #

 #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]3.10.2005[/klo] 19:50 Muo­toi­lin WP:lle. Vii­la­sin pikkujuttuja.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Höh, taas yksi Jyväs­ky­lä­läis­nört­ti­blo­gaa­ja. #