Amiraali
#454. Maanantai, 6. syyskuuta 2004 klo 13.00.35, kirjoittanut Jani. 0
Pikkukamari #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]27.1.2009 22:59[/klo] Muotoilin WP:lle, päivitin tyyliä ja linkit.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Yksi toisensa jälkeen vakiolukemisto-osastoni ihmiset kaatuvat taudin nujertamina petiin. Onko tämä joku blogien kautta leviävä virtuaalivirus kun nämä ovat eri puolilla maata asuvia ihmisiä kaikki? #
No onpahan jälleen lisää hyviä (teko-) syitä itselleni pysytellä visusti sisätiloissa ja poissa ihmiskontakteista. Joskin jo viime tiistaina tuntui tautia olevan ryhmässäkin, että saa nähdä jos sillä on vain pitkä itämisaika ja saan kohta itsekin liittyä kuumeenmittarin lukemien raportoijien joukkoon. #
Minä kyllä toisaalta nielen vitamiiniporetabletinpuolikkaan päivittäin, että ehkä olen siksi turvassa[alaviite]Toki liuotan sen veteen ensin. Jos suustani välillä valuukin vaahtoa niin se johtuu vain liian innokkaasta blogaamisesta.[/alaviite]. Toisaalta pääasiallinen ravinnonlähteeni on vohvelit, jotka taas tietääkseni eivät sisällä kovin paljon terveyttä edistäviä ainesosia. Tai mistä sitä tietää, saattahaan tässäkin vain olla sama ilmiö kuin Ford Prefectin kuivatessa suupielensä pyyhkeeseen eli tilanne on juuri päin vastoin kuin kuvittelisi; sisälläni asuvat pöpöt odottavat jokapäiväistä vitamiiniannostaan innolla, mutta antiseptisen aineen tavoin toimivat vohvelit listivät ne ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa tautia. #
“Tietokoneanimaatiolla toteutettu, mm. Emmy-palkittu dokumentti Dinosaurusten aika käy läpi dinosaurusten 150 miljoonaa vuotta kestänyttä evoluutiota.” #
Telkku.com #
Ihan sattumalta käänsin aamulla ensimmäisenä tietokoneen telkkarin päälle ja tämä tuli sieltä. Ihan jännä, joskin kärsi tästä rasittavasta amerikkalaisesta tarinankertomissyndroomasta, eli että tarinoiden johdonmukaisuus menee biologisen ja tieteellisesti pätevän johdonmukaisuuden edelle. Toisin sanoen eläimet liikehtivät ihan holtittomasti ja turhaan, saalistajat jahtaavat eläimiä joita vastaan niillä ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia[alaviite]Esimerkiksi älypää-allosaurus kävi ennakkoluulottomasti kahta täysikasvuista stegosaurusta vastaan.[/alaviite], karjahtelevat kauhiaan ääneen pensaikosta kun “vaanivat” saalistaOletko nähnyt leijonan karjuvan pusikosta antilooppilaumalle että “täältä tullaan”? ja samoin kasvinsyöjä alkoi heti loukkaannuttuaan kaaduttuaan kiljua tuskasta.Kannattaa kutsua pedot paikalle huutelemalla isoon ääneen että “täällä sitä makoillaan loukkaantuneena ja avuttomana”. #
Toinen osa viikon päästä sunnuntaina. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]29.1.2009 18:12[/klo] Muotoilin WP:lle, päivitin tyyliä ja linkit.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Olipa kerran pikkuinen Jani-poika jolle oli suuri mysteeri se, että ihmiset tuntuivat aina olevan tarkalleen tietoisia siitä, mikä oli heidän lempiruokaansa, lempi-tv-ohjelmansa, lempivärinsä. #
Mystistä se oli minulle siksi, että minulla ei ollut lähellekään mitään varmuutta moisista asioista omalta osaltani. Varmastikaan en ehkä olisi sanonut koulun kalalaatikkoa lempiruoakseni, ja toisaalta tykkäsin kyllä makaroonimössöstä, mutta valitsin sen ensisijaisesti vakiovastauksekseni lempiruokakysymykseen vain siksi, kun kaikki muutkin tuntuivat aina vastaavan kysymykseen lempiruoasta makaroonimössöllä. Vaikka kuinka pähkäsin asiaa päässäni, niin paras keksimäni vastine sille, mitä ihmiset kysyessään “mikä on lempiruokasi” tarkoittavat, oli jotakuinkin “jos pakotan sinut syömään jotakin niin paljon, että halkeat, mitä ruokaa haluaisit minun käyttävän siihen?” #
Värit olivat vieläkin isompi pulma. Mistä ihmeestä sitä muka voi tietää, että mikä on oma lempiväri? Mitä kummaa kysyjä oikein tarkoittaa kysyessään minulta, mikä on lempivärini? Jos kysymys olisi ollut edes hivenen täsmällisempi, kuten “minkä värinen tuo auto on”, “mikä on joulun väri”, tai jopa “millä värillä värittäisit mieluiten tämän kuvan”, niin olisin osannut vastata edes joten kuten, kokematta kauheaa sisäistä ristiriitaa miellyttämisenhalun, siis halun olla kohtelias ja vastata minulle esitettyyn kysymykseen, ja rangaistuksenpelon, siis halun olla kiltti eli olla valehtelematta, välillä. #
Yleensä jouduin tietenkin valehtelemaan eli vastaamaan jotain muuta kuin, etten tiedä, mikä olisi ollut rehellisin vastaus. Pelkäsin kuitenkin, että #
Niinpä sitten päätin, että “lempivärini on sininen”. Toisin sanoen päätin, että tästedes vastaan aina kysymykseen lempiväristäni siten, kuin olisin yhtä varma siitä, että se on sininen, kuin kaikki muutkin tuntuivat olevan omista lempiväreistään. Tokihan sininen minusta oli mukava ja yleiskäyttöinen väri, mutta enhän minä maalaisi huoneeni seiniä sinisiksi, en välttämättä haluaisi nimenomaan sinistä autoa, enkä varsinkaan söisi sinihomeviiliä. #
Selitin kuitenkin valehteluni itselleni oikeutetuksi sillä, että tämä olisi paremman puutteessa toimiva tilapäisratkaisu siihen saakka, että joko tulisin jonain päivänä täyteen varmuuteen siitä, mikä on minun ‘oikea’ lempivärini, tai sitten kykenisin vakuuttamaan ihmiset siitä, että he ovat mielisairaita kun kyselevät minulta kysymyksiä, joihin ei ole olemassa vastausta, eivätkä hyväksy sitä, että niihin ei vastata heidän haluamallaan tavalla. Edellinen vaihtoehto ei ole toteutunut. Tämä kirjoitus lienee yritys tehdä jälkimmäisestä totta. #
Toisaalta halusin myös aasinsillan voidakseni mainita Anttilasta viikolla ostamani siniset verhot.Jos muuten jollakulla on hyviä vinkkejä paikalleenripustettujen verhojen kuvaamisesta (sisältä asunnosta katsottuna, tietysti) niin että vastavalon ongelma voitetaan, niin puhukoon. Useimmat tässä olevista kuvista ovat melko rupuja, mutta nuo verhot vie kyllä voiton kaikista, ja se johtuu justiin siitä, että vaikka niitä kuvasi mistä kulmasta mihin vuorokauden aikaan tahansa niin valoa oli joko liian vähän tai sitten liikaa. #
Kirjoitin tämän sinisellä näppäimistölläni. #
Hups, sanoinko sinisellä? Tarkoitin tietysti sinisellä. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]3.10.2005[/klo] 19:50 Muotoilin WP:lle. Viilasin pikkujuttuja.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Höh, taas yksi Jyväskyläläisnörttiblogaaja. #