Välil­lä itseä­ni­kin häm­mäs­tyt­tää se, miten ulko­koh­tai­ses­ti kyke­nen suh­tau­tu­maan oman pää­ni ton­ki­mi­seen. Tuon eili­sil­tai­sen vuo­da­tuk­sen aika­na­kaan ei mis­sään vai­hees­sa tun­tu­nut sil­tä, että teki­sin täs­sä jol­lain taval­la itsel­le­ni hal­laa. Mie­len­kiin­tois­ta on kui­ten­kin se, että sen jäl­keen, kun olin jo sam­mut­ta­nut koneen ja käy­mäs­sä nuk­ku­maan, iski jon­kin­lai­nen ilje­tyk­sen, likai­suu­den ja alas­to­muu­den tun­ne, jota en aiem­min ole tääl­lä laver­rel­tua­ni koke­nut. #

Veik­kaan, että tämä joh­tui juu­ri tuon syvä­luo­tauk­sen kak­si­puo­li­suu­des­ta, eli sisäi­ses­tä ris­ti­rii­das­ta, jon­ka tulok­se­na vää­jää­mät­tä kum­paa tahan­sa puol­ta tär­keäm­pä­nä pitä­vän sil­mis­sä toi­sen puo­len, siis toi­sen puo­len minus­ta, on olta­va vas­ten­mie­li­nen. Olen siis joko teko­py­hä, kos­ka sil­lä tie­toi­suu­te­ni tasol­la, jol­la moraa­li­ni on voi­mas­sa, uskon ole­va­ni sen moraa­li­ni mukai­siin tar­koi­tus­pe­riin pys­ty­vä (mitä en siis ole), tai sit­ten omia, hyvi­nä pitä­miä­ni elä­män­sään­tö­jä vas­toin toi­mi­va moraa­li­ton nilk­ki. #

Tänä aamu­na olen tai­pu­vai­nen pitä­mään jäl­kim­mäis­tä arvio­ta oike­aa­no­su­vam­pa­na, huo­mat­tua­ni, että nais­ten kes­ki­näi­ses­sä vihan­pi­dos­sa5.10. klo 1:24 kir­joi­tet­tu mer­kin­tä; voi­han puut­tu­vat per­ma­lin­kit! on jotain minua sai­raal­loi­ses­ti vie­hät­tä­vää. #