Ai, Roborovski!
#606. Keskiviikko, 6. lokakuuta 2004 klo 22.09.17, kirjoittanut Jani. 0
Näin viime yönä unta, että olin X:n luona kylässä[alaviite]Voit lakata epäröimästä: kyllä, näitä X-unia on usein.[/alaviite], mikä jo sinänsä on nykyisellään riittävän kaukana todellisuudesta ollakseen unellisen absurdia, mutta ikään kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, tapahtui seuraavaa: #
Unessa X:llä oli venäjänkääpiöhamsteri roborovski[alaviite]Että pitikin taas eksyä katselemaan nuita karvapalloja! Taas joutuu tekemään töitä muistuttaakseen itselleen, että toisin kuin tutkimukset väittävät, minä vain stressaantuisin lemmikinhoidosta entistäkin enemmän.[/alaviite], joka juoksenteli, tai ainakin sillä hetkellä oli vapaana lattialla. Joka tapauksessa tämä siis kuului asiaan, eli se ei ollut karannut. Yritin tehdä sen kanssa tuttavuutta käymällä lattialle ja ojentamalla käteni sitä kohti. Silloin se pirun pikkujyrsijä kiipesi käsivarttani pitkin ylös ja iski hampaansa poskeeni! #
Gerbiilit minua on sattuneesta syystä purreet käsistä kerran jos toisenkin, ja sen kyllä aikuinen mies yleensä kestää ynisemättä, mutta tässäpä tuli tietysti kuviin unirealismi siten, että sen, todellisuudessa gerbiiliäkin pienemmän otuksen purukalusto oli jokseenkin kaliiberia kesyrotta. Minä koetin saada sitä päästämään irti ensin hellästi, sitten voimallisesti ja lopulta jouduin toteamaan, ettei se saatana päästänyt irti vaikka ravistin päätäni! Tunsin, kuinka pikku hiljaa kasvoistani alkoi irrota lihakimpale siitä, missä eläin oli yhä sinnikkäästi hampaillaan kiinni. Ja sivusta hieman huvittuneena katseleva X vain totesi, että omapahan on ongelmani, tjsp. #
Sitten sovelsin itämaisten taistelutekniikoiden filosofiaa, ja käytin vastustajani voimia ovelasti häntä itseään vastaan puristamalla elukan päätä sen molemmilta sivuilta, pakottaen sen omat posket kulmahampaiden väliin niin, että purressaan minua se puri myöskin itseään, ja tällä tekniikalla onnistuin vapauttamaan itseni sen hampaista. Kun sen jälkeen laskin otuksen maahan, huomasin surukseni, jopa pieneksi kauhukseni, että sen leuat olivatkin lukkiutuneet purema-asentoon, eikä se siis vain ollut kyennyt päästämään irti minusta, vaikka olisi tahtonutkin! Se jäi pelosta täristen kyhjöttämään siihen, mihin sen olin laskenut, leuat yhä puristuneina tiukasti yhteen. #
Tulkinta seuraa perästä, jos seuraa. Nyt minulla vain itkettää sen pienen eläin-poloisen kokema pelko. #