#

Tun­nen tar­vet­ta hie­man täs­men­tää edel­lis­tä mer­kin­tää sil­tä osin, että minä en vihaa urhei­lua, enkä urhei­li­joi­ta. Päin vas­toin, minä pidän urhei­lun kat­se­le­mi­ses­ta mel­kein yhtä pal­jon kuin Ava­ran luon­non kat­se­le­mi­ses­ta. Syyt­kin ovat samat: hyvin tuo­te­tut ohjel­mat urhei­li­jois­ta tou­huis­saan ovat minul­le ihan kuin ihmis­la­jiin kes­kit­ty­viä Ava­ran luon­non jak­so­ja. #

Täs­tä syys­tä, yhtä pal­jon kuin pidän urhei­lun kat­se­le­mi­ses­ta, pidän täy­sin jär­jet­tö­mä­nä sitä, että urhei­li­jaa haas­ta­tel­laan suo­ri­tuk­sen jäl­keen (tai sitä ennen), ja hänel­tä kysel­lään, että mil­tä nyt tun­tuu ja kuin­ka sinä tuon suo­ri­tuk­sen teit. Sii­nä on suun­nil­leen yhtä pal­jon jär­keä, kuin jos vesi­nok­kae­läi­mel­tä men­täi­siin luon­to-ohjel­mas­sa kysy­mään ruo­kai­lun jäl­keen, että mil­tä nyt tun­tuu, kun sait pos­ki­pus­sit täy­teen kat­ka­ra­pu­ja ja miten olit val­mis­tau­tu­nut madon pyy­dys­tä­mi­seen ja hait­ta­si­ko kova tuu­li kuo­riai­sen nap­paa­mis­ta. #

Sen nyt pitäi­si olla päi­vän­sel­vä asia kenel­le tahan­sa, joka on tar­peek­si mon­ta urhei­li­jan haas­tat­te­lua kuul­lut, että yhtä hyvin ja rehel­li­ses­ti se urhei­li­ja­rie­pu osaa vas­ta­ta kysy­myk­siin omis­ta toi­mis­taan, kuin vesi­nok­kae­läin omis­taan. Sen ver­ran hyvin useim­mat urhei­li­jat on nykyi­sin jo ope­tet­tu, että ne osaa­vat toi­mit­ta­jan mie­lik­si ladel­la tule­maan nämä täy­sin fik­tii­vi­set “mä kes­ki­tyin vain omaan suo­ri­tuk­seen”, “me lähe­tään vaan pelaa omaa peliä” ja “mä lata­sin kai­ken heti ensim­mäi­seen heit­toon ja sin­ne­hän se len­si, ei kovin pit­käl­le mut­ta näin täl­lä ker­taa” -vakio­se­li­tyk­set. #

Samas­ta syys­tä, kuin urhei­lus­ta, minä pidän myös edus­kun­nas­ta tule­vis­ta lähe­tyk­sis­tä: ihmis­la­jin edus­ta­jien laji­tyy­pil­lis­tä käyt­täy­ty­mis­tä sekin edus­taa. Mikä tahan­sa ihmi­siä sisäl­tä­vä, niin sanot­tua todel­lis­ta elä­mää ja todel­li­sia ihmi­siä sisäl­tä­vä ohjel­ma ei kui­ten­kaan saa hyväk­syn­tä­ni lei­maa, vaan lähe­tyk­sen tulee olla suo­ra tai aina­kin sii­hen täy­tyy sisäl­tyä suo­ri­tuk­sen epä­on­nis­tu­mi­sen mah­dol­li­suus, eli se niin sanot­tu inhi­mil­li­nen teki­jä, nau­hoi­tet­tuu­des­ta huo­li­mat­ta. Lisäk­si toi­min­nan tulee olla spon­taa­nia eikä nime­no­maan tele­vi­sioin­ti­ta­pah­tu­maa var­ten jär­jes­tet­tyä. Näin ollen kaik­ki slii­pa­tut Iso Veli- ja Sel­viy­ty­jät -tyyp­pi­set läs­syn­läät voi unoh­taa heti kät­te­lys­sä näis­tä todel­li­ses­ta elä­mäs­tä ker­to­vis­ta ohjel­mis­ta puhut­taes­sa. #

Ja vaik­ka Sedik­sen sil­mät tai Ben­ro­pen sää­ret voi­si­vat­kin esiin­tyä Sel­viy­ty­jis­sä, nii­den teh­tä­vä siel­lä oli­si vain todis­tel­la muu­toin­kin yksin­ker­tai­suu­des­saan tur­han täh­den alle­vii­vat­tua juon­ta (tääl­lä sitä ollaan, luon­nos­sa!). Sen sijaan taval­li­sen ihmi­sen oikeas­ta elä­mäs­sä ker­to­vas­sa blo­gis­sa ne ovat juu­ri sitä tosie­lä­mää, jota minä tv:stäkin kyt­tään, ja jon­ka todis­ta­mi­sen­kai­puu­ta ihmi­sis­sä tosi-tv:n teki­jä­se­dät röyh­keäs­ti hyväk­si­käyt­tä­vät omil­la näen­näis­to­sil­la, eli val­heel­li­sil­la teke­leil­lään, jot­ka tar­joa­vat ihmi­sil­le vain uuden, enti­siin ver­rat­tu­na kak­sin ver­roin fik­tii­vi­sen maa­il­man, johon uskoa sen oikean sijas­ta. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]25.1.2009[/klo] 14:06 Muo­toi­lin WP:lle, päi­vi­tin tyy­liä ja lin­kit. Revin ensim­mäis­tä lukuu­not­ta­mat­ta muut kuvat pois.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #