Näin unta, jos­sa pidim­me tera­pias­sa vie­res­sä­ni istu­van tytön kans­sa toi­siam­me kädes­tä. #

Hah! Kyl­lä­pä nyt tuli vähä­tel­tyä. Pikem­min­kin istuim­me sylik­käin. #

Sii­nä ei kui­ten­kaan ollut mitään iljet­tä­vää, vaan se oli ainoas­taan hel­lää, molem­min­puo­lis­ta loh­du­tus­ha­lai­lua. Ja sit­ten tera­peut­ti tie­ten­kin kiel­si sen ja käyt­täy­tyi muu­toin­kin toi­vo­mal­la­ni taval­la eli sii­nä mää­rin vit­tu­mai­ses­ti, että se ansait­si suut­tu­muk­se­ni, joka tosin täl­lä ker­taa unes­sa oli mei­dän kah­den halai­li­jan yhteis­tä suut­tu­mus­ta. #

Oikean elä­män tera­pias­sa avau­duin vii­me ker­ral­la hie­man eri taval­la kuin tähän asti, ilman kun­nol­lis­ta har­kin­taa, eli pöl­jäs­ti. Ker­roin tera­pia­ti­lan­tees­sa minul­le val­lit­se­vas­ta ase­tel­mas­ta, eli sii­tä, miten luot­ta­mus tera­peu­tin ymmär­rys­ky­kyyn vapaut­taa minut puhu­maan eri taval­la kuin puhun tera­pia­ti­lan­teen ulko­puo­lel­la, IRL. #

Oikeas­sa elä­mäs­sä minä ensin­nä­kin uskal­lan ava­ta suu­ni ei-läheis­ten ihmis­ten kans­sa lähes yksi­no­maan tilan­teis­sa, jois­sa olen kah­den kes­ken toi­sen osa­puo­len kans­sa. Vain täl­löin koen hal­lit­se­va­ni kom­mu­ni­kaa­tio­ti­lan­teen. Tämä joh­tuu luul­ta­vas­ti sii­tä, että minun täy­tyy hal­li­ta yhtei­nen kie­li täy­del­li­ses­ti roh­je­tak­se­ni käyt­tää sitä. Itse­ni lisäk­si yhtä useam­man ihmi­sen läs­nä­olo räjäyt­tää kie­len vari­aa­tioi­den mää­rän niin jär­kyt­tä­vän suu­rek­si, että sen hal­lit­se­mi­nen on mah­do­ton­ta. #

Toi­sek­seen täs­sä, vain kah­den ihmi­sen väli­ses­sä tilan­tees­sa puo­les­taan on mää­ri­tel­mäl­li­ses­ti se ongel­ma, että jos toi­nen osa­puo­li ei kie­len hal­lin­nan yri­tyk­ses­tä­ni huo­li­mat­ta kyke­ne ymmär­tä­mään minua, ei ole ole­mas­sa kol­mat­ta, objek­tii­vis­ta osa­puol­ta, joka näki­si tilan­teen molem­mat näkö­kul­mat ja osai­si ava­ta syn­ty­neen luk­ko­ti­lan­teen. Ja juu­ri tähän, kol­man­nen objek­tii­vi­sen roo­liin minä olen tera­pia­ti­lan­tees­sa onnis­tu­nees­ti mie­les­sä­ni sijoit­ta­nut tera­peu­tin. #

Minul­la on, kuten siel­lä nyt vii­mek­si ääneen sanoin, lap­sel­li­sen raja­ton luot­ta­mus tera­peu­tin kykyyn näh­dä omat tar­koi­tuk­se­ni ja sii­hen, että epä­sel­vyys- tai perä­ti ris­ti­rii­ta­ti­lan­tees­sa saan tukea aina­kin tera­peu­tin tahol­ta. Oikeas­sa elä­mäs­sä, jos­sa täl­lai­nen tark­kai­li­ja siis puut­tuu, lop­pu­tu­lok­se­na on minua kam­mot­ta­va tilan­ne, jos­sa vain minä näen kes­kus­te­lun molem­pien osa­puol­ten näkö­kul­mat. Vain minä näen sen, miten toi­nen ei ymmär­rä minua ja tämän ylem­myy­te­ni käyt­tä­mi­nen tilan­teen rat­kai­se­mi­sek­si tun­tuu minus­ta jos­ta­kin syys­tä ääret­tö­män vahin­gol­li­sel­ta itseä­ni koh­taan (“minun ei pitäi­si jou­tua teke­mään näin”). #

Sain myös tähän men­nes­sä toi­sen aasin­sil­lan ilmais­ta sen, min­kä koen lopul­li­se­na nau­la­na niin kut­su­tun para­ne­mi­sen ark­kuun: sen, että nykyi­sen, enää pelk­kään kuo­lin­kou­ris­tuk­sen­omai­seen elä­mään kyke­ne­vän minän tilal­le tar­koi­tet­tu uusi minä ei kui­ten­kaan oli­si sitä parem­pi, huo­nom­pi tai sel­viy­ty­mis­kel­poi­sem­pi. #

Se, että nyky­ti­lan­tees­sa uusi, eheä minä oli­si toi­mi­vam­pi, ei mer­kit­se minul­le yhtään mitään. Win­dow­sin voi käyn­nis­tää uudel­leen, mut­ta lopul­ta se kaa­tuu. Win­dow­sin voi vaih­taa Linuxiin, mut­ta lopul­ta rau­ta pet­tää. Ilman takei­ta minän toi­min­nas­ta sen vaih­ta­mi­nen on hyö­dy­tön­tä. Tai ei hyö­dy­tön­tä, mut­ta sen hyö­ty oli­si pel­käs­tään minun itse­ni ulko­puo­lel­la: minus­ta välit­tä­vien ihmis­ten hyö­tyä (en oli­si hen­ki­nen taak­ka), yhteis­kun­nan hyö­tyä (oli­sin tuot­ta­va kulut­ta­ja kulu­jen­tuot­ta­jan sijas­ta) ja ennen kaik­kea tie­tys­ti luon­to­äi­din hyö­tyä (oli­sin teho­kas ja toi­mi­va suvun­jat­ko­ko­ne). #

Iro­nis­ta kyl­lä, juu­ri tämä tun­tui osoit­tau­tu­van asiak­si, joka iski loven tuo­hon edel­lä mai­nit­se­maa­ni lap­se­nus­koo­ni tera­peu­tin rajat­to­mas­ta ymmär­rys­ky­vys­tä. Tera­peut­ti, vaik­ka tämän ilmais­tua­ni halusi­kin koros­taa, ettei vaih­toeh­toi­sia minuuk­sia ole tar­koi­tus aset­taa hyvyys- tai huo­nous­jär­jes­tyk­seen, tun­tui kui­ten­kin palaa­vaan sii­hen seli­tyk­seen, että nykyi­nen minä (ei siis pel­käs­tään minun minä­ni, vaan minun kal­tai­se­ni ihmi­sen minä) on lap­suu­den olo­suh­tei­den raken­ta­ma sel­viy­ty­mis­kei­no ja sel­lai­se­na ilmei­ses­ti hänen näh­däk­seen joten­kin poik­kea­va niin sano­tus­ti ter­veen ihmi­sen minäs­tä. #

Minun näh­däk­se­ni ei ole ole­mas­sa mitään “oike­aa, aitoa minää”, jon­ka kas­vun ja kehi­tyk­sen tiel­lä oli­si ollut estei­tä, jos­ta syys­tä oli­si kehit­ty­nyt nykyi­nen, tera­peu­tin mie­les­tä siis jol­lain tapaa epä­ai­to minuus. Minun teo­ria­ni kuu­luu, että kaik­ki mah­dol­li­set minät ovat yhtä lail­la val­heel­li­sia tai tosia, ja kaik­ki, kaik­ki ovat lap­suu­de­no­lo­suh­tei­den raken­ta­mia sel­viy­ty­mis­mal­le­ja. Se, että toi­set ovat toi­mi­vam­pia toi­sis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa kuin toi­set, toi­set useam­mis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa kuin toi­set, ei tar­koi­ta, että ne voi­tai­siin aset­taa rin­nak­kain ver­tai­lua var­ten ja poi­mia niis­tä jokin tämän toi­mi­vuu­ten­sa perus­teel­la. #

Kenel­lä­kään ei ole niin suur­ta vii­saut­ta, että kyke­ni­si näke­mään, mikä sel­viy­ty­mis­mal­li tulee aut­ta­maan hänet elä­mäs­sä pisim­mäl­le. Pelk­kä minän vaih­ta­mi­sen aiheut­ta­ma uutuu­den­vie­hä­tys ja het­kel­li­nen, näen­näi­ses­ti entis­tä minää parem­pi toi­mi­vuus riit­tää seli­tyk­sek­si sil­le, että tera­pias­ta avun saa­neet eivät tule aja­tel­leek­si­kaan, että uusi, “parem­pi” minä onkin mah­dol­li­ses­ti yhtä kel­vo­ton, tai mikä pahem­paa, vie­lä kel­vot­to­mam­pi kuin enti­nen. Voi­han jopa olla, että tähän uuteen minään siir­ty­mi­nen aiheut­taa jos­kus tule­vai­suu­des­sa ihmi­sen lopul­li­sek­si tuhok­si koi­tu­van psyyk­ki­sen krii­sin, jos­ta van­hal­la, aiem­mas­sa elä­män­ti­lan­tees­sa kel­vot­to­mal­ta vai­kut­ta­neel­la minäl­lä oli­si­kin sel­viy­ty­nyt. #

Mikä sit­ten oli­si toi­mi­va rat­kai­su? Nyky­tie­tä­myk­se­ni mukaan sel­lais­ta ei ole­kaan. #

Kai­paan kädes­tä­pi­tä­mis­tä. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]20.3.[/klo] 0:03 Muo­toi­lin WP:lle.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]12.6. 16:42[/klo] Muo­toi­lin WP:lle.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Kut­sun tätä nimel­lä: Maa, eli: Bus­si­py­sä­kin räkää. #

Otin minä mui­ta­kin kuvia, nii­tä lai­tan lin­jal­le koh­ta. #