Olim­me päi­väl­lä sopi­neet pikku-j:n kans­sa, että ollaan Mes­sen­ge­ris­sä kah­dek­sal­ta. Kah­dek­san jäl­keen pikku-j:ltä tuli vies­ti, että menee myö­hä­seen, ja koh­ta se soit­ti ja tie­si ker­toa, että kym­me­nek­si ker­ki­ää, jos “sil­loin vähä­sen kir­jo­tel­tais”. Näin sovit­tiin, vaik­ka sil­lä on huo­men­na kou­lu­päi­vä. Se sanoi “heip­pa” niin väsy­neel­lä äänel­lä, että minua hir­vit­ti. #

Hir­vit­ti, kos­ka sekin pie­ni ihmi­nen, niin kuin luke­mat­to­mat muut täs­sä maa­il­mas­sa, teke­vät pal­jon isom­man hen­ki­sen työn kuin mihin minä olen pys­ty­nyt enää pit­kiin aikoi­hin. Minua ahdis­ti suun­nat­to­mas­ti, että tämän toi­sen pitää tänä ilta­na men­nä nuk­ku­maan, jot­ta herää aamul­la ajois­sa ollak­seen pir­teä kou­lus­sa. Ja sen ainut pie­ni toi­ve on vie­lä ennen nuk­ku­maan­me­noa saa­da vähän kir­joi­tel­la minun kans­sa. #

Minun, joka en enää pys­ty saa­maan itse­ään nuk­ku­maan sil­loin kun pitää, en pys­ty saa­maan itse­ään ylös sil­loin kun pitää, en ker­ta kaik­ki­aan pys­ty enää mihin­kään. #

Muu­ten­kin ras­kas päi­vä — mis­tä? Ei mis­tään nor­maa­li-ihmi­sel­le yli­voi­mai­ses­ta — kul­mi­noi­tui näi­hin aja­tuk­siin ja het­ken ajan hypin taas sei­nil­le. #

Sit­ten sam­mu­tin kaik­ki valot ja syty­tin tui­kun. Sii­tä tuli man­da­la­ni, johon tui­jot­ta­mal­la pys­tyin täl­lä ker­taa rau­hoit­tu­maan. #

 #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]4.11.2008[/klo] 11:20 Muo­toi­lin WP:lle, nyky­ai­kais­tin tyy­liä, “ei pys­ty” → “en pysty”.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #