marginaali

Odottava mieli

#11172. Torstai, 7. tammikuuta 2010 klo 12.05.36, kirjoittanut Jani.

Sataa lun­ta ja sitä on jo ennes­tään­kin täkä­läi­sit­täin pal­jon. Ei se muu­ten minua hait­taa, mut­ta kevyen­lii­ken­teen­väy­lien auraus on vähän niin ja näin, ja pyö­räi­ly on sen takia han­ka­laa, ras­kas­ta. #

Hen­ki­nen­kin palau­tu­mi­se­ni tapah­tuu näkö­jään öisin, unet ovat sen ver­ran inten­sii­vi­siä. Nii­den jäl­jil­tä on sit­ten näin päi­vi­sin löy­sä ja vetä­mä­tön olo. Mut­ta jos­pa se taas täs­tä, kun­han salil­le ja takai­sin pää­see. #

Siel­lä onkin nyt uusi huip­pu­tek­ni­nen fit­ness-puo­li. Lat­tioi­ta­kin imu­roi robot­ti. #

Läskipallo tulee kaapista

#11115. Lauantai, 2. tammikuuta 2010 klo 13.23.33, kirjoittanut Jani.

 #

Puo­li vuot­ta ree­niä meni muka ves­sas­ta alas kun lepä­sin kak­si viik­koa laa­ke­reil­la­ni: olin ihan kuo­le­man kie­lis­sä eili­sil­ta­na yhdes­tä pie­nes­tä pyö­rä­mat­kas­ta. #

Hen­ki­ses­ti olen sitä­kin pahem­min puh­ki. Olen miet­ti­nyt, että oppi­sin­ko ken­ties jotain, jos tut­ki­sin itseä­ni alko­ho­lion­gel­mai­sen per­heen lap­se­na, mitä olin­kin, ja olen­kin. #

Peril­lä tääl­lä sain lah­jak­si toi­vo­ma­ni stres­si­pal­lon! Sen ainut huo­no puo­li on, että nii­tä on vain yksi. Toi­nen käsi kai­paa nyt omaa pal­loa entis­tä­kin kipeäm­min. #

Alan laih­du­tus­kuu­ril­le. Voi­sin vaik­ka myy­dä laar­dia. Tosin Läs­kil­lä luku­tai­toa -kam­pan­jan taka­ra­jak­si ase­tet­tu tou­ko­kuu tai­taa olla vähän tur­han kau­ka­na. Ajat­te­lin nyt heti alka­vaa, lyhyem­pää kuu­ria, min­kä jäl­keen pai­non pitäi­si taas kään­tyä nousuun lihas­kas­vun takia. #

Kaksi yhdestä, yksi kahdesta

#9958. Torstai, 8. lokakuuta 2009 klo 11.18.55, kirjoittanut Jani.

Tänään saan toi­von mukaan sen ven­la­fak­sii­nian­nok­sen­tuplaus­re­sep­tin. Alkaa täs­sä olo­kin olla taas sel­lai­nen ettei parem­paan sau­maan voi­si tul­la, vaik­kei­hän sii­tä mitään takei­ta ole että sii­tä apua on. Mut­ta onpa­han yri­tys­tä. #

Käyn siel­lä sosi­aa­li­työn­te­ki­jän jut­tusil­la täs­sä vie­lä muu­ta­man ker­ran ennen tois­ta lää­kä­ri­ta­paa­mis­ta. Ihan muka­va ihmi­nen, vaik­ka tilan­ne on sikä­li kiusal­li­nen, että minus­ta tun­tuu, että minä olen siel­lä meis­tä se joka jän­nit­tää vähem­män. #

Aina­kaan tähän men­nes­sä toi­min­ta­tar­mo­ni ei ole vajon­nut niin alas etten jak­sai­si salil­le läh­teä. Koti­kun­toi­luun oli pal­jon han­ka­lam­paa moti­voi­tua ja se oli lopul­ta aina pak­ko heit­tää pois. Oli­si hyvä jos nyt jak­sai­si paah­taa läpi tal­ven. Pel­käs­tään oman hyvin­voin­ti­ni takia. #

Lii­kun­ta­kes­kuk­sel­la on näkö­jään taas tar­jous, että liit­ty­mi­nen (norm. 100 €) nyt ilmais­ta. Mut­ta ihan läs­kik­si­hän täs­sä oli­si tämä­kin kuu­kausi men­nyt, jos oli­sin tuo­ta jää­nyt kärk­ky­mään. Eikä sitä kos­kaan oli­si tul­lut­kaan, jos oli­sin jää­nyt. #

“There’s a bullet in your heart, there’s a fire in your home”, sekä “Wikitys on paholaisen keksintö”

#6264. Keskiviikko, 11. helmikuuta 2009 klo 16.17.55, kirjoittanut Jani.

 #

Eilen oli joku ihme romah­dus taas, en jak­sa­nut kau­pas­sa­käyn­nin jäl­keen enää tie­to­ko­neen ääres­tä hie­vah­taa­kaan koko päi­vä­nä. Hyvä kun syö­dä jak­soin. Illal­la en jak­sa­nut levit­tää sän­kyä, joten nukuin avaa­mat­to­mal­la soh­val­la. Teki­si mie­li pan­na tuo edel­lis­päi­väi­sen käve­ly­len­kin piik­kiin, mut­ta ei se nyt niin rasit­ta­vaa ollut, ja olen tänä tal­ve­na kävel­lyt pitem­piä­kin uupu­mat­ta noin täy­del­li­ses­ti. En ole toi­pu­nut täy­sin vie­lä­kään, mut­ta kui­ten­kin suh­tees­sa eili­seen voin tänään jo niin pal­jon parem­min, että pel­käs­tään sii­tä piris­ty­nee­nä jak­soin sen­tään taas nos­tel­la pai­no­ja. #

Mei­na­sin unoh­taa tänään kau­pas­sa osta­ma­ni lims­a­pul­lon kas­sal­le. Hok­sin sen kui­ten­kin itse­kin jo ennen kuin ker­ke­sin oves­ta ulos. Har­voin, jos kos­kaan tuol­lais­ta on tätä ennen minul­le sat­tu­nut. Tuo oli sitä­kin sil­miin­pis­tä­väm­pää, että sen lims­a­pul­lon lisäk­si minul­la oli vain kak­si muu­ta artik­ke­lia. Sik­si minä sen siel­lä ovel­la äkkä­sin­kin, että jokin täs­sä meni nyt kyl­lä pie­leen. Se nyt ei oli­si mikään kum­ma, jos joku pie­ni tava­ra unoh­tui­si sin­ne kas­san peräl­le sil­loin, kun sitä tava­raa on kas­si­kau­pal­la. Ken­ties on jos­kus unoh­tu­nut­kin, lopul­li­ses­ti, ja sitä jos vähän aikaa miet­tii, niin vähän­kö alkaa ahdis­taa. #

Toi­nen niis­tä muis­ta­mis­ta­ni artik­ke­leis­ta oli Atrian kevyt­tä por­saan­sui­ka­let­ta mari­na­dis­sa. Se on kyl­lä mai­nio kek­sin­tö, mais­tuu hyväl­le vaik­ka ensim­mäi­sen ker­ran sitä kau­has­sa käris­tel­les­sä­ni vähän hais­te­lin­kin, että mitä­hän tämän­kin syö­mi­ses­tä tulee. Eri­to­ten on mah­ta­vaa saa­da vaih­te­lua iäni­kui­seen kanaan. #

Koto­na sit­ten tuos­sa äsken päi­vä­kah­via keit­tä­mään alkaes­sa­ni äkkä­sin, pää­ni on temp­pui­lut aamul­la enem­män­kin: olin unoh­ta­nut keit­tää keit­ti­meen val­miik­si lada­tun aamu­kah­vin. Kiin­tiö­tä täy­tyy siis täy­den­tää uudem­man ker­ran illal­la. Saa sit­ten taas näh­dä, mitä nuk­ku­mi­ses­ta ensi yönä sen jäl­keen tulee. [#] Muu­toin­kin on nuk­ku­maan­me­no ruven­nut lip­su­maan nyt vii­me aikoi­na pik­ku­tun­neil­le pit­käs­tä aikaa. Sitä samaa van­haa nuk­ku­maan­me­non ja herää­mi­sen vie­rok­su­mis­ta­ni­kin sii­nä on, niin kuin Araw­nil­la nyt, mut­ta toi­nen yhtä suu­ri syy­pää on tuo oma wiki. Sen kans­sa on tul­lut nys­vät­tyä ja tun­tuu sil­tä, että mitä syvem­mäl­le sii­hen uppou­tuu, sitä pahem­min sii­hen jää kouk­kuun. #

Oli suo­ras­taan hel­pot­ta­vaa tänään pai­nis­kel­la vaih­teek­si WordPres­siin liit­ty­neen ongel­man kans­sa, kun se sit­ten lopul­ta rat­ke­si ja yli­pään­sä tuli lop­puun. Wikis­sä rekur­sii­vi­nen meta­ta­so­hyp­pe­ly (kat­so esi­mer­kik­si eril­lis­si­vu­mal­li­neoh­je­mal­li­ne, jol­le pitäi­si vie­lä kir­joit­taa ohje) tun­tuu jat­ku­van aina­kin näin alku­vai­hees­sa loput­to­miin, ja jokai­sen uuden hypyn onnis­tu­mi­nen tuot­taa mie­li­hy­vän­tul­vah­duk­sen. Puhu­mat­ta­kaan sii­tä, miten täy­del­li­ses­ti MediaWi­kin mega­lo­maa­ni­sen itse­riit­toi­nen filo­so­fia sopii luon­teen­laa­dul­le­ni: pys­tyn luo­maan koko­nai­sen oman maa­il­man­kaik­keu­te­ni, ja mää­rit­te­le­mään sen vii­meis­tä piir­toa myö­ten itse, omin sanoin! Minä! Muha­haaa! MUHAHAAA! MU #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]17.2.2009 11:09[/klo] Lisä­sin wiki-ikilinkin.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Koirat

#2476. Maanantai, 16. lokakuuta 2006 klo 18.04.52, kirjoittanut Jani.

Onko vää­rin vai­e­ta sil­loin, kun ei jak­sa, jos näkee, että muut hoi­ta­vat ääliö­mäis­ten näke­myk­sien tei­laa­mi­sen ihan tar­peek­si hyvin itse­kin? Onko se vää­rin sil­loin, jos tie­tää, että se tei­laa­mi­nen teh­dään vain, kos­ka idioo­tin lau­ko­mat mie­li­pi­teet sat­tu­vat ole­maan tar­peek­si lähel­lä omaa napaa? Onko vää­rin hauk­kua nii­tä, joi­den työ­tä on räk­syt­täen pai­men­taa val­taa­pi­tä­viä, jos ne ovat niin ham­paat­to­mia, että toi­si­naan teki­si mie­li antaa perik­si, lyö­dä hans­kat tis­kiin ja muut­taa suo­raan aino­aan oike­aan demo­kraat­ti­seen kan­san­ta­sa­val­taan, johon täl­lä kai­kel­la tun­nu­taan pyr­ki­vän? #

Peruu­te­taan­pa sit­ten­kin tuo vii­mei­nen kysy­mys, kos­ka sii­hen minä tie­dän vas­tauk­sen: ei, se ei aina­kaan ole vää­rin. #

Täs­sä maa­il­mas­sa on niin pal­jon vikaa, niin pal­jon idioot­te­ja, että minun voi­ma­ni eivät rii­tä kaik­kien nii­den hauk­ku­mi­seen, ja hauk­kua nii­tä kui­ten­kin pitäi­si. Vai­ke­ne­mi­nen ei ole kul­taa sil­loin, jos kor­vien välis­sä kie­huu: tur­ha tul­la minul­le väit­tä­mään, että parem­pi vain jät­tää ne idioo­tit huo­miot­ta. Se on eri asia sil­loin, jos sitä tun­tee ole­van­sa jo läh­tö­koh­tai­ses­ti ääliö­mäi­syyk­siä lau­ko­van ylä­puo­lel­la, mut­ta har­voin aina­kaan minä niin tun­nen. Eivät lähes­kään kaik­ki ole nii­tä, jot­ka voi kui­ta­ta pel­käl­lä huu­mo­ril­la ja olan­ko­hau­tuk­sel­la. #

Eivät aina­kaan minul­le. Minä olen kaik­kea muu­ta kuin pyhi­mys ja töl­vi­mi­sen ylä­puo­lel­la, enkä minä osaa ollen­kaan häve­tä sitä, että kun minua satu­te­taan, minä satu­tan takai­sin. Hel­vet­ti, enhän minä osaa häve­tä sitä­kään, että toi­si­naan minä saa­tan satut­taa, jos olen­kin vain kuvi­tel­lut itseä­ni satu­tet­ta­van. Ja jos­kus, vaik­ken edes kuvit­te­li­si­kaan mitään sel­lais­ta. Kyl­lä! Jos­kus minä siis satu­tan vain, kos­ka se huvit­taa minua. Se on inhi­mil­lis­tä, enkä minä häpeä sitä. #

Lie­vää syyl­li­syyt­tä minä saa­tan sii­tä kyl­lä tun­tea, mut­ta sitä­kin mas­sii­vi­sem­pi on viha, jota tun­nen itseä­ni koh­taan sen syyl­li­syy­den­tun­to­ni takia, kos­ka se satut­ta­mi­sen­ha­lus­ta aiheu­tu­va syyl­li­syy­den­tun­ne on aivan vää­rin perus­tein minuun - ja väi­tän, että useim­piin meis­tä - iskos­tet­tu. Äärim­mäi­sen har­vat meis­tä kui­ten­kaan lop­pu­jen lopuk­si kyke­ne­vät satut­ta­mi­sen­ha­lui­suu­des­saan mene­mään niin pit­käl­le, että se todel­li­suu­des­sa vaa­ti­si kah­lit­se­mis­ta, itse­syy­tös­ten kepil­lä kesyt­tä­mis­tä niin kuin rai­vo­hul­luus elu­kas­sa. Useim­mil­le meis­tä riit­täi­si aivan hyvin se kepi­tys, jon­ka saam­me toi­sil­ta. #

Puh­ti lop­pui kes­ken. Sain­pa­han kui­ten­kin sano­tuk­si edes tämän ver­ran. #