“Tot­ta kai on aivan eri asia mur­ha­ta puliuk­ko kuin pet­tää puo­li­so­aan. Mut­ta kyse onkin sii­tä, että mihin se raja vede­tään ja mil­lä perus­teil­la. Jos saa pet­tää [puo­li­so­aan], eikö sil­loin saa pet­tää ketä hyvän­sä? Vai tulee­ko raja sii­nä vas­taan, mitä laki sanoo? Mut­ta mik­si kun­nioit­taa lakia, jos “kukaan ei saa tie­tää, eikä se ketään kui­ten­kaan vahin­goi­ta”? Mil­lä perus­teel­la on ihan hyväk­syt­tä­vä asia pet­tää puo­li­son­sa luot­ta­mus, mut­ta ei ryyp­py­ka­ve­rin­sa luot­ta­mus­ta?” #

Arawn: “Valeh­del­kaam­me lisää” #

Araw­nin teks­ti kaik­ki­nen­sa sisäl­si niin pal­jon minua niin monin puo­lin kutit­te­le­vis­ta ja viil­te­le­vis­tä aiheis­ta, että oli pak­ko tart­tua sii­hen joten­kin. Halusin kui­ten­kin kir­joit­taa enem­män itses­tä­ni, joten en näh­nyt asial­li­sek­si vuo­dat­taa näi­tä Pnm:n kom­ment­ti­pals­tal­le. #

Minus­ta puliu­kon mur­haa­mi­sel­la ja puo­li­son pet­tä­mi­sel­lä on se ero, että puliu­kon mur­haa­mi­nen voi jois­sain olo­suh­teis­sa olla oikein, puo­li­son pet­tä­mi­nen ei kos­kaan. Enkä olo­suh­teil­la tar­koi­ta täs­sä mitään itsen­sä­puo­lus­ta­mis­ta, vaan juu­ri sitä, mitä ilmei­ses­ti Arawn­kin, eli tilan­net­ta, jos­sa minut epäi­le­mät­tä tuo­mit­tai­siin sii­tä mur­has­ta lain edes­sä, jos jäi­sin sii­tä kiin­ni. #

Tuo oli se pro­vo­ka­tii­vi­nen tea­se­ri, jon­ka aina­kin oli­sin niin kovas­ti halun­nut kir­joit­taa sin­ne kom­men­tik­si. #

Minus­ta on jo jon­kin aikaa tun­tu­nut sil­tä, että Arawn pai­nii samo­jen ongel­mien kans­sa kuin minä­kin, kui­ten­kaan ilmei­ses­ti vie­lä tun­nus­ta­mat­ta jää­vän­sä lopul­ta vää­jää­mät­tä häviöl­le, niin kuin minä olen jo mel­kein täy­sin teh­nyt. Ongel­ma on siis tämä: jos abso­luut­tis­ta moraa­lia ei ole, mis­tä tie­tää, miten toi­mia, miten toi­mia oikein, ja ennen kaik­kea: mik­si tuli­si toi­mia oikein, jos oikein toi­mi­mi­nen joh­taa itsel­le hai­tal­li­siin seu­rauk­siin? #

Minä olin rat­kais­sut oikean toi­min­nan valin­nan ongel­man jo kau­an sit­ten: pää­tin, että valit­sen yhden ihmi­sen, jol­le suon koko lojaa­liu­te­ni, ja ase­tan hyvän ja pahan, oikean ja vää­rän elä­mäs­sä­ni sii­tä läh­tö­koh­das­ta, että valin­ta­ni ja toi­min­ta­ni tuke­vat tätä lojaa­liut­ta­ni ja sen, eli suh­teen säi­ly­mis­tä. Täs­tä joh­tuen minul­le jo muu­ta­mat nuo­ruu­des­sa, tei­ni-iäs­sä tapah­tu­neet “alat­ko mun kaa” -leik­kien kariu­tu­mi­set oli­vat äärim­mäi­sen kivul­loi­sia koke­muk­sia. Lisäk­si tuol­loin en tie­ten­kään vie­lä tie­dos­ta­nut koko tätä ajat­te­lu­ta­paa­ni, vaan ole­tin vain toi­mi­va­ni vais­ton­va­rai­ses­ti kuten kaik­ki muut­kin, ja ole­tin mui­den­kin toi­mi­van samo­jen sään­tö­jen mukai­ses­ti. #

Enpä oli­si juu­ri­kaan voi­nut olla vää­rem­mäs­sä. #

Tuol­loin minä saa­toin vie­lä selit­tää jäte­tyk­si tule­mi­sen sil­lä, että nämä ihmi­set ovat nuo­ria, eivät­kä tie­dä mitä teke­vät. Kun The Suh­de Rii­tan kans­sa alkoi, tämä seli­tys oli vie­lä voi­mas­sa. Aikaa kului, van­he­nim­me, ja seli­tys alkoi ontua yhä pahem­min. #

Lojaa­lius­teo­rias­ta­ni kiin­ni­pi­tä­mi­se­ni ansios­ta suh­de säi­lyi. Kos­ka kui­ten­kin toi­nen osa­puo­li pela­si eri sään­nöil­lä, kiin­ni­pi­tä­mi­se­ni tuot­ti minul­le suh­teen säi­ly­mi­sen ohel­la enää pelk­kää tus­kaa. En voi­nut enää selit­tää asioi­ta toi­sen moraa­li­sel­la alem­muu­del­la, kos­ka olim­me molem­mat “aikui­sia”. Kak­si vuot­ta sit­ten tapah­tui jotain, jon­ka joh­dos­ta minä tie­sin, että edes oma taker­tu­mi­se­ni ei tule pelas­ta­maan suh­det­ta. Sen myö­tä hajo­sin lopul­li­ses­ti, jou­duin lataa­moon, ja vaik­ka sii­hen, että suh­teen päät­tä­vät sanat viral­li­ses­ti lausut­tiin, kes­ti vie­lä vuo­si, se aika oli pelk­kä vii­meis­ten met­rien mat­ka pudo­tuk­ses­sa poh­jal­le. #

Nykyi­sin minä en enää tie­dä mis­tään mitään. Pidän itse­ni hen­gis­sä lääk­keil­lä. Käyn tera­pias­sa, kos­ka mui­ta vaih­toeh­to­ja täy­tyy kokeil­la ennen vii­meis­tä vaih­toeh­toa, joka on var­ma ongel­man­rat­kai­su­kei­no. Mut­ta mikään ei voi kor­ja­ta sitä, mikä hajo­si. Ja kos­ka minul­le suh­teen kariu­tu­mi­nen ei ollut vain suh­teen kariu­tu­mi­nen, vaan samal­la se vei koko sii­he­nas­ti­sen moraa­li­ni poh­jan, minä en enää usko muu­hun kuin välit­tö­miin impuls­sei­hi­ni ja nii­den tyy­dyt­tä­mi­seen. Kai­ken, mikä tuot­taa minul­le hyvää miel­tä, minä otan, vaik­ka­kin sitä on enää ääret­tö­män vähän. Kai­ken, mikä tuot­taa tus­kaa, minä joko pyrin tuhoa­maan tai sitä pake­ne­maan. #

Sik­si minus­ta puliu­kon mur­haa­mi­ses­sa ei ole mitään vää­rää, ja sik­si minus­ta puo­li­son pet­tä­mi­nen on niin vää­rin, että se antaa pete­tyl­le täy­den oikeu­den tus­kan ja kuo­le­man tuot­ta­mi­seen jol­le­kul­le asian­osai­sel­le, jon­ka hän sopi­vak­si koh­teek­si kat­soo. #

Valeh­te­lus­sa ei ole mitään vää­rää. Ei nyt, eikä kos­kaan ole ollut­kaan. Ainoas­taan lojaa­lius­suh­teil­la on väliä; sen edun, jol­le olen lojaa­lein, tulee tul­la ensin. Enää en kui­ten­kaan usko, että on ole­mas­sa ihmi­siä, jot­ka lojaa­liu­te­ni, sen kaik­kein pyhim­pää lajia­ni ole­van, ansait­si­si­vat. #

Tämä mer­kin­tä jul­kais­tiin alun perin Kuol­lee­na­syn­ty­nyt-blo­gis­sa. Uudel­leen­jul­kai­su mar­gi­naa­lis­sa tapah­tui 18. kesä­kuu­ta 2005 klo 12.04. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]18.6.[/klo] 13:04 Jul­kai­sin marginaalissa.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]14.10.2006[/klo] 16:05 Nyky­ai­kais­tin tyy­liä ja tekniikoita.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #