Sil­loin, kun aiko­jen aamun­koi­tos­sa aloi­tin tämän omas­ta elä­mäs­tä blo­gaa­mi­sen (alun­pe­rin blo­ga­sin vain jäns­kis­tä tie­to­tek­ni­sis­tä jutuis­ta), alkuin­nos­tuk­se­ni ihmis­ten maa­il­moi­hin näke­mi­ses­tä tait­tui pian, kun alkoi näyt­tää sil­tä, ettei juu­ri­kaan kel­lään ollut mitään ongel­mia. Siis täm­möi­siä pysy­väis­luon­toi­sia, oikei­ta elä­mä­non­gel­mia; masen­nus­ta, epä­toi­voa, vihaa. Tai sit­ten kukaan ei vain kir­joit­ta­nut niis­tä. #

Täs­tä syys­tä var­maan­kin ensim­mäi­set var­si­nai­set ja sit­tem­min myös kes­tä­vim­mik­si osoit­tau­tu­neet ihas­tuk­se­ni oli­vat­kin Lord ja Olen­to. #

Joka pai­kas­sa kuis­kail­tiin Ben­ro­pen nimeä ahdis­tuk­sen kunk­ku­na, mut­ta minul­le b.:n kilt­ti ja sie­vä “ahdis­tus” tuot­ti mas­sii­vi­sen pet­ty­myk­sen ensi­tu­tus­tu­mi­sil­la. B. kir­joit­taa kyl­lä ihan hyvin, haus­kas­ti, ja onhan siel­lä sitä ahdis­tu­nei­suut­ta­kin välil­lä vähän sivu­lauseis­sa (tai yhden ver­bin mit­tai­sis­sa virk­keis­sä), mut­ta se ei ollut lähel­lä­kään sitä, mitä etsin ja olin taval­laan odot­ta­nut koko blo­gi­maa­il­man ole­van pul­lol­laan eli kal­tai­sia­ni, pahas­ti ahdis­tu­nei­ta, vai­keas­ti masen­tu­nei­ta ja syväs­ti kat­ke­ria nuo­ria ihmi­siä. #

Nyt ihan vas­ti­kään, vii­mei­sen kuu­kau­den tai parin sisäl­lä, onkin sit­ten yhtäk­kiä kaik­ki heit­tä­nyt härän­pyl­lyä. Yhtäk­kiä meil­lä on danaa, syk­syis­tä, kan­de­ja… niin että minus­ta tun­tuu, etten enää tie­dä min­kä luke­mi­seen aikaa­ni käyt­tää, sil­lä niin pal­jon uusia, roh­kei­ta ja minus­ta posi­tii­vi­sia eli nega­tii­vi­sia tulok­kai­ta on pul­pah­ta­nut pin­taan. #

Niin val­ta­va mää­rä masen­nus­ta, pahoin­voin­tia, jak­sa­mat­to­muut­ta, saa­mat­to­muut­ta (eikä sitä saa­ta­nan ian­kaik­kis­ta saa­mi­sen puu­tet­ta vaan aikaan­saa­mi­sen puu­tet­ta), että jos täl­lai­nen tilan­ne oli­si ollut sil­loin kun minä aloi­tin, ehkä minul­le oli­si riit­tä­nyt pelk­kä tois­ten blo­gien kom­men­toin­ti enkä omia jut­tu­ja­ni oli­si kir­joit­ta­nut ollen­kaan. Aina­kin se oli­si var­mas­ti kar­si­nut suu­rim­man osan jäl­ki­kä­teen kat­sot­tu­na täy­sin tyh­jän­päi­väi­sel­tä vai­kut­ta­nees­ta täy­te­ma­te­ri­aa­lis­ta pois. #

Ehkä­pä sii­tä on kyse täs­sä mitään­sa­no­mat­to­muu­den poh­dis­ke­lus­saAlku­jaan viit­ta­sin täs­sä Lor­din teks­tiin, joka sit­tem­min kato­si Lor­din hävit­täes­sä blo­gin­sa.: ei tar­vit­se enää sanoa niin pal­jon, kun näkee, että on mui­ta­kin, jot­ka omas­ta puo­les­taan anta­vat ulos sitä samaa pahoin­voin­tia. Aina­kin tämä ajat­te­lu toi­mii tera­pia­ryh­mäs­sä, mut­ta mik­si­pä se ei voi­si toi­mia yhtä lail­la muis­sa­kin kol­lek­tii­veis­sa, kuten nyt vaik­ka­pa täs­sä blogs­ke­nes­sä. #

Aina välil­lä haa­vei­len jon­kin­lai­ses­ta pes­si­mis­min pesä­pai­kas­ta, mei­dän kaik­kien tus­kais­ten yhtei­ses­tä kat­to­ni­mes­tä ja tai tai eli tai por­taa­lis­ta, joka keräi­si yhteen kaik­ki tämän, kut­sut­ta­koon sitä nyt sit­ten vaik­ka­pa gen­rek­si, edus­ta­jat, ja toi­mi­si tule­vai­suu­des­sa pon­nah­dus­lau­ta­na tai edes jon­kin­lai­se­na Pin­se­rin lis­taa täs­sä tar­koi­tuk­ses­sa parem­pa­na läh­tö­koh­ta­na niil­le, jot­ka juu­ri tätä kyseis­tä ihmi­se­lä­män puol­ta blo­geis­ta tule­vat etsi­mään, niin kuin minä itse aikoi­naan. #

Toi­saal­ta sii­tä voi­si kyl­lä olla hait­taa­kin. Osa nyky­ti­lan­teen vie­hä­tys­tä on aina­kin minul­le juu­ri sii­nä, että “me” olem­me neu­lo­ja hei­nä­suo­vas­sa, sekai­sin samas­sa sil­li­sa­laa­tis­sa kuin kaik­ki muut­kin. Emme sii­tä eril­li­se­nä, poik­kea­va­na saa­rek­kee­na, vaan inhi­mil­li­sen todel­li­suu­den suu­ren koko­nais­ku­van sisäi­se­nä ja mui­den kans­sa tasa­ve­roi­se­na osa­na. #

Tämä mer­kin­tä jul­kais­tiin alun perin Kuol­lee­na­syn­ty­nyt-blo­gis­sa. Uudel­leen­jul­kai­su mar­gi­naa­lis­sa tapah­tui 18. kesä­kuu­ta 2005 klo 16.00. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]18.6.[/klo] 16:00 Jul­kai­sin marginaalissa.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]17.1.2007[/klo] 9:55 Nyky­ai­kais­tin tyy­liä. Pois­tin sär­ky­neen viit­tauk­sen Lor­diin. Lisä­sin lin­kin Benropeen.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Samal­la kun flä­sä­pu­li­kan, ostin Gigan­tis­ta nuo Hol­me­sit vii­mein­kin. Pon­ti­me­na oli mui­den syi­den lisäk­si täl­lä ker­taa se, että tuo ykkös­set­ti oli vii­mei­nen kap­pa­le hyl­lys­sä. Samal­la se oli myös sel­lai­nen kap­pa­le, että sen sisäl­lä ole­vat levyt oli­vat irral­laan ja toi­siin­sa kiin­ni lii­mau­tu­neet kun kas­sal­la tut­ki­tu­tin sisäl­tä pak­kauk­ses­ta kuu­lu­neen heli­nän. #

Myy­jä­tär kui­ten­kin onnis­tui vakuut­ta­maan minut sii­tä, että jos vikaa löy­tyy niin palaut­taa voi, niin kuin se tie­tys­ti onkin. En vain sil­loin ostaes­sa hok­si­nut sitä, että näi­den kat­so­mi­nen put­keen on aika iso hom­ma, mut­ta teh­tä­vä se on. Ja kyl­lä sekin vitut­tai­si, jos ne sit­ten seu­raa­val­la ker­ral­la oli­si­vat lop­pu siel­tä ja minä oli­sin ilman tuo­ta ykkös­set­tiä. #

Nyt kun ne levyt ovat pai­koil­laan sisäl­lä, ne ovat­kin juman­ka­vi­ta niin tiu­kas­sa, että saa näh­dä saan­ko ne irti hajot­ta­mat­ta! #

Kysees­sä siis The Adven­tu­res Of Sher­lock Hol­mes - Vol. 1 ja Vol. 2, jois­ta nyt puli­tin yhteen­sä kak­si­tois­ta euroa vähem­män kuin tuo Video­di­va­ri näis­tä ros­voai­si. #

Ai niin, sii­hen van­haan poh­jaan ei ole paluu­ta. Pal­ve­lun­tar­joa­ja ilmoit­ti, että var­muus­ko­pioin­tia oli tilan­sääs­tö­syis­tä vähen­net­ty ja näin ollen tie­dos­to­ni oli tuhoon tuo­mit­tu. #

Niin­pä kehit­te­len täs­sä vähi­tel­len jotain sen tilal­le. Ja otan tie­tys­ti var­muus­ko­pioi­ta täs­tä lähin itse. Var­mas­ti. Ihan oikees­ti. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]15:12[/klo] No joo, nyt on vähän parempi.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]15:19[/klo] Otsik­ko on Ope­ras­sa näkö­jään vähän ven­ku­ral­laan, ja jot­kut teks­tit ovat lii­an pie­niä. Vrt. Ope­ra vs. IE vs. FF.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Tapah­tui­pa erää­nä maa­nan­tain vas­tai­se­na tal­viyö­nä kah­del­ta­tois­ta niin, että kaik­ki maa­il­man kita­rat räjäh­ti­vät säpä­leik­si. Kukaan ei louk­kaan­tu­nut, lukuu­not­ta­mat­ta nii­tä, jot­ka syys­tä tai toi­ses­ta oli­vat juu­ri tuo­hon aikaan saa­neet pää­hän­sä ruve­ta esit­tä­mään sitä ah niin hai­ke­aa ja omas­ta mie­les­tään kau­nis­ta bal­la­dia, esi­mer­kik­si opis­ke­li­ja­ker­ros­ta­lois­sa: he sai­vat kita­ran­sä­pä­lei­tä käsiin­sä, mahaan­sa ja leu­kaan­sa, mikä oli tie­tys­ti heil­le aivan oikein, sil­lä mikä aika se sel­lai­nen oikein on ruve­ta esit­tä­mään bal­la­dia ker­ros­ta­loa­sun­nos­sa, jos­ta se taa­tus­ti kuu­luu naa­pu­ria­sun­toi­hin kai­kis­sa nel­jäs­sä ilman­suun­nas­sa ja lisäk­si ylä- ja ala­puo­lel­la, häi­ri­ten siel­lä asu­via kun­non ihmi­siä, jot­ka yrit­tä­vät nuk­kua, sil­lä heil­lä on herä­tys aamul­la vart­tia vail­le vii­si. #

Tämän jäl­keen huo­mat­tiin, että yllät­täen kita­roi­den val­mis­ta­mi­nen ei enää onnis­tu­nut; yhdet­kään kak­si puun­kap­pa­let­ta, joi­ta yri­tet­tiin lii­ma­ta toi­siin­sa kita­ran­te­ko­tar­koi­tuk­ses­sa, eivät suos­tu­neet pysy­mään yhdes­sä. Niin­pä kaik­ki täh­tey­des­tä haa­vei­le­vat nuo­ret pojat (ja nykyi­sin jo tytöt­kin) jou­tui­vat kita­ran sijas­ta tart­tu­maan syn­te­ti­saat­to­rei­hin, rum­pu­ko­nei­siin tai sekvens­se­rioh­jel­miin - vii­saim­mat jopa viu­lui­hin, pia­noi­hin ja pimp­pa­rau­toi­hin, kun koki­vat vas­tus­ta­ma­ton­ta halua pur­kaa mur­ro­siän hor­mo­ni­huu­ru­jaan musii­kin kie­lel­lä. #

Täs­tä puo­les­taan seu­ra­si luon­nol­li­ses­ti inhi­mil­li­sen kult­tuu­rin ja sivis­tyk­sen laa­ja­mit­tai­nen ja -alai­nen kohe­ne­mi­nen; huo­mat­tiin­pa muun muas­sa, että ei ole mitään jär­keä sii­nä, että musiik­kiin, jota soi­te­taan ihmis­kä­sin (eli huo­nos­ti) kita­roil­la, bas­soil­la ja rum­muil­la, ja johon liit­tyy kar­mi­van epä­miel­lyt­tä­vä tyh­jän­päi­väi­syyk­sien lau­la­mi­nen nuo­tin vie­res­tä api­nan­mö­li­nä-äänel­lä, voi­tai­siin liit­tää sel­lai­nen adjek­tii­vi kuin “progres­sii­vi­nen”. Niin­pä kaik­kea, mitä tähän asti oli kut­sut­tu “pro­gek­si”, alet­tiin­kin kut­sua “retuk­si” tai “retar­di­sek­si roc­kik­si”. #

Edel­leen nai­set tuok­sui­vat vähem­män haju­ve­sil­tä ja enem­män oikeil­ta nai­sil­ta, mie­het muut­tui­vat ryh­dik­kääm­mik­si ja sai­vat hie­man tun­neä­lyä, ja maa­il­ma oli kai­ken kaik­ki­aan kai­kin puo­lin parem­pi paik­ka. #