Vii­me­ai­kai­set puhee­ni tun­tu­vat herät­tä­neen hie­man huol­ta kans­saih­mi­sis­sä, mikä on toi­saal­ta taas todel­la sydän­tä­läm­mit­tä­vä osoi­tus sii­tä, että maa­il­mas­sa on välit­tä­mis­tä ja hyviä, herk­kiä ihmi­siä. Toi­saal­ta se taas aiheut­taa minus­sa hie­man syyl­li­syy­den­tun­to­ja, sil­lä vaik­ka huo­li ei ole­kaan täy­sin aihee­ton­ta, voi se, etten ole kir­joit­ta­nut suo­ra­nai­ses­ti täs­mäl­lis­tä tie­toa sen aiheel­li­suu­den mää­räs­tä, hyvin­kin joh­taa huo­leh­ti­mi­sen mää­rän kas­va­mi­sen suu­rem­mak­si kuin on aiheel­lis­ta. #

Itse­tu­hoi­sia aja­tuk­sia minul­la on ollut masen­nuk­sen alus­ta asti (eli jo vuo­sia), mut­ta toi­saal­ta minä en ole vähim­mäs­sä­kään mää­rin impul­sii­vi­nen ihmi­nen (pait­si ehkä tosis­sa­ni suut­tues­sa­ni), eli en mis­sään vai­hees­sa ole pitä­nyt kovin toden­nä­köi­se­nä sel­lais­ta, että teki­sin itsel­le­ni mitään jos­sain het­kel­li­ses­sä epä­toi­von puus­kas­sa tai olo­suh­tei­den äkil­li­sen­kään, kur­jem­paan suun­taan muut­tu­mi­sen takia. Olen avo­hoi­dos­sa, eli syön lääk­kei­tä ja käyn sään­nöl­li­ses­sä psy­ko­te­ra­pias­sa enkä aio ryh­tyä edes suun­nit­te­le­maan mitään täs­mäl­li­sem­piä kei­no­ja itse­ni hävit­tä­mi­seen ennen kuin nämä kei­not on lop­puun käy­tet­ty ja hyö­dyt­tö­mik­si havait­tu. #

Tar­kem­min sanot­tu­na voin tie­tys­ti vain teh­dä par­haa­ni estääk­se­ni itseä­ni suun­nit­te­le­mas­ta mitään täs­mäl­lis­tä; het­kel­li­siä haa­vei­ta kuo­le­mi­ses­ta eri tavoin en edes yri­tä itsel­tä­ni kiel­tää, sil­lä ainoas­taan nii­den haa­vei­den anta­man loh­dun voi­mal­la on mah­dol­lis­ta kes­tää syn­kim­mät het­ket. Mut­ta jo näi­den haa­vei­den mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­nen luon­ne yksi­nään riit­tää pitä­mään ne pelk­ki­nä fan­t­asioi­na, estä­mään nii­den toteu­tu­mi­sen. Esi­merk­ki­nä vaik­ka­pa aja­tuk­set väki­jouk­koon ammus­ke­lus­ta, jon­ka tulok­se­na tulee itse lopul­ta polii­sin ampu­mak­si; eihän minul­la ole edes min­kään­lais­ta aset­ta. Mah­dol­li­suu­det sel­lai­sen hank­ki­mi­seen taas ovat sitä niin pit­käl­le vie­tyä suun­nit­te­lua, että minun on help­po estää itseä­ni sel­lais­ta ajat­te­le­mas­ta, sil­lä sen ajat­te­le­mi­sen itsel­tä­ni kiel­tä­mi­nen ei vähen­nä fan­ta­sias­ta saa­ma­ni loh­dun mää­rää. #

Kyl­lä sii­nä vai­hees­sa, kun kat­son, että mitään mui­ta jär­jel­li­siä vaih­toeh­to­ja ei enää ole jäl­jel­lä, minä pidän huo­len sii­tä, että se, mitä teen, ei tapah­du het­ken mie­li­joh­tees­ta tai mil­lään taval­la häti­köi­den, vaan huo­lel­li­ses­ti suun­ni­tel­tu­na ja äärim­mäi­sen lop­puun saak­ka aja­tel­tu­na, hiot­tu­na ja tehok­kaas­ti. Niin kuin yleen­sä­kin asiat, jot­ka teen tosis­sa­ni. Ja vaik­ka sen lupaa­mi­nen voi­kin olla mah­do­ton­ta, niin yri­tän par­haa­ni mukaan doku­men­toi­da ajat­te­lu­ni ete­ne­mis­tä sii­hen pis­tee­seen saak­ka mah­dol­li­sim­man tar­kas­ti. #

I don't want to swim the ocean
I don't want to fight the tide
I don't want to swim forever
When it's cold I'd like to die

Moby: “When It’s Cold I’d Like To Die” #