Psykosuomalainen
#1041. Tiistai, 8. maaliskuuta 2005 klo 11.57.22, kirjoittanut Jani. 10
Olen lukenut Amerikan Psykoa vasta neljäkymmentä sivua, ja tässä on jo tähän mennessä mainittu Finlandia-vodka ja Suomesta kylpyhuoneeseen tilatut marmorialtaat, eikä yhtään ruotsalaista tuotetta. Eihän tämä voi olla huono kirja! #
Mutta Tammen sivut sen sijaan ovat (mitä, huono kirjako? No varmaan), kun ei tätä sieltä löydy. #
Miksipä Amerikan psyko pitäisi löytyä Tammen sivuilta? Kirjan julkaisi suomeksi aikanaan Pikku-idis, kultasuoneen osunut jo aikaa sitten edesmennyt pienkustantamo, kukaan muu ei halunnut teokseen koskea tikullakaan. Uusia painoksia lienee turha odotella, siis suomeksi.
Ja on se hyvä kirja. Luin noin parikymppisenä, jolloin viehätyin aivan erityisesti taitavasta kerronnasta sekä ihastuttavasta juppiparodiasta. Väkivaltakohtaukset olivat paikoitellen liikaa ja hypin joidenkin yli niiden aiheuttaman henkisen ja fyysisen pahoinvoinnin vuoksi.
Tsek dis aut, takakannessa vieläpä nettiosoitekin.
Pikku-idiksenkin sivuilla kävin ja siellä oli maininta tuosta heti etusivulla mutta ei mitään muuta. Suuri kirosanakirja löytyy muuten omieni hyllystä.
I stand corrected.
Tämä pokkarien aikakausi aiheuttaa kaltaiselleni vanhalle jäärälle hämmennyksen tiloja kun samoja kirjoja julkaisevat eri muodoissa milloin ketkäkin. Ja että Pikku-idiskin on yhä olemassa. Tietoni kaipaavat näköjään päivitystä. Kirjallisuusihminen sisälläni menee pääkopan nurkkaan häpeämään.
Ei nykyisin enää panna nurkkaan häpeämään, sillä meillähän on käytettävissämme sellaisia moderneja nöyryyttämiskeinoja kuten mokan tehneen ympärillä ringissä huutaminen, niin kauan että itku pääsee.
Taitaapi olla niin, että Tammi on ostanut AP:n Pikku-idikseltä. 3. painos on Pikku-idiksen, 4. painos Tammen.
http://tinyurl.com/54qw8
http://tinyurl.com/6mtxz
Ja jos minä olisin vähänkään välkympi niin olisin nähnyt tuon saman tiedon ihan heti tuosta kirjasta:
“4. painos
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1993.
Painokset 1-3 ilmestyneet Kustannusyhtiö Pikku-Idiksen kustantamina.
Englanninkielinen alkuteos American Psycho ilmestyi Yhdysvalloissa 1991.
Copyright © Bret Easton Ellis 1991
Painanut Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylässä 2000
ISBN 951-31-1707-3”
No joo, eivät ole enää ajat Suomessa sellaiset että kustantamo menettäisi maineensa jollain Amerikan psykon kaltaisella. Ja taisi olla Pikku-idikselle ihan kannattava kauppa myydä oikeudet pois…
Ugus: Voisin vaikka lyödä vetoa, että olet oikeassa tuon kaupan kannattavuudesta.
Itse asiassa kustannusyhtiö Tammi vain otti ja nappasi minulta mitään kysymättä AP:n oikeudet sillä aikaa kun asuin perheineni 6 vuotta Englannissa ja Pikku-idis oli telakalla. Kun Suomeen palattuani tuumasin julkaista AP:sta uuden painoksen, huomasin tapahtuneen. Yritin selvittää sitä Tammen silloiselta kustantajalta Jaakko Tapaniselta, mutta hän luisti vastuusta ja lopulta kyllästyin, että vittuakos tässä sitten enää mitään käännöskirjoja julkaisemaan. Sittemmin olenkin keskittynyt vain omiin kirjaprojekteihini.
Tämä vain tiedoksi. Hieman myöhään kyllä.
No huh huh. Aika törkeä temppu!