marginaali

Take Five

#1083. Sunnuntai, 20. maaliskuuta 2005 klo 15.03.55, kirjoittanut Jani.

  1. Mikä soit­to­ää­ni on kän­ny­käs­sä­si täl­lä hetkellä?
    Paras kai­kis­ta: puple­pople eli Bubble Bobble. Ret­ro rulez.
  2. Mil­lai­nen taus­ta­ku­va tai iko­ni komis­taa kän[n]ykkäsi näyttöä?
    Taus­ta­ku­va? Iko­ni? Sone­ran verk­ko­tun­nus ja Sau­na­lah­den ope­raat­to­ri­tun­nus sii­nä on.
  3. Mikä on tie­to­ko­neel­la­si työ­pöy­dän taustakuvana?
    Björk, tot­ta kai. Debia­nis­sa muis­taak­se­ni joku Shutt­len tar­joa­mis­ta.
  4. Mil­lai­nen on ruu­dun­sääs­tä­jä­si (vaih­toeh­toi­ses­ti mil­lai­nen se oli tai mik­si sinul­la ei ole ruudunsäästäjää)?
    25 tyh­jän­pant­ti­mi­nuu­tin jäl­keen se menee mus­tak­si, tun­nin jäl­keen alkaa vir­ran­sääs­tö (kuten Zuu­liuk­sel­la).
  5. Mitä ajat­te­lit vali­tes­sa­si ylläolevia?
    Itseä­ni ja vähä­sen Afri­kan lapsia.

Skru­bu: Sun­nun­tai­vi­to­nen v11 #

 

Mediatrauma

#1082. Sunnuntai, 20. maaliskuuta 2005 klo 13.03.41, kirjoittanut Jani.

“Hel­sin­gis­sä kokous­ta­neet psy­ko­lo­git patis­ta­vat toi­mit­ta­jia kiin­nit­tä­mään huo­mio­ta sii­hen, miten fyy­si­sen tai psyyk­ki­sen trau­man koke­nei­ta lähes­ty­tään ja näy­te­tään jul­ki­suu­des­sa. Jär­jes­tön mukaan media on perin­tei­ses­ti nou­dat­ta­nut eet­ti­siä peri­aat­tei­ta, mut­ta yli­lyön­te­jä­kin on ollut. #

Psy­ko­lo­gien avoi­men kir­jeen mukaan sokis­sa ole­val­la ihmi­sel­lä ei usein­kaan ole voi­maa suo­ja­ta itse­ään tai aja­tel­la juu­ri­kaan väli­tön­tä tilan­net­ta pidem­mäl­le. Mah­dol­li­suus kiel­täy­tyä haas­tat­te­lus­ta saat­taa sokis­sa ole­val­le tul­la mie­leen vas­ta jäl­ki­kä­teen. Haas­tat­te­lut voi­vat myö­hem­min tun­tua hyvin häpeäl­li­sil­tä.” #

Yle: “Psy­ko­lo­git: Hie­no­tun­tei­suut­ta medi­aan” #

Tus­kin on sat­tu­maa, että tämä jul­ki­lausu­ma annet­tiin tasan vuo­si Kon­gin­kan­kaan onnet­to­muu­den jäl­keen. Muis­tan itse­kin hauk­ko­nee­ni hen­keä, kun tuol­ta sai­raa­lan pihal­ta tul­lees­sa suo­ras­sa lähe­tyk­ses­sä toi­mit­ta­ja työn­si mik­ro­fo­nia onnet­to­muu­des­sa olleen lap­sen van­hem­pien naa­maan ja kyse­li fii­lik­siä. Van­hem­pien, jot­ka oli­vat aivan ilmi­sel­väs­ti sokis­sa eivät­kä tien­neet mis­tään mitään - siis mitään sel­lais­ta, mil­lä oli­si ollut sen haas­tat­te­lun teke­mi­sen oikeut­ta­nut­ta arvoa. #

Toki­han toi­mit­ta­ja­kin voi olla sokis­sa ja arvos­te­lu­ky­ky hor­jua, mut­ta sik­si­pä tämä psy­ko­lo­gien lausun­to onkin tar­peen: jot­ta tuo­hon kiin­ni­tet­täi­siin huo­mio­ta ja toi­mit­ta­jil­le teroi­tet­tai­siin näi­tä tilan­tei­ta sil­mäl­lä­pi­täen, mikä on oikein ja koh­tuul­lis­ta, ja mikä ei. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]8.11.2007 11:47[/klo] Nyky­ai­kais­tin tyy­liä, päi­vi­tin Yle-linkin.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Ryhmäuni

#1081. Sunnuntai, 20. maaliskuuta 2005 klo 0.22.32, kirjoittanut Jani.

Mel­kein jo mei­na­sin valeh­del­la (irkis­sä jo ehdin­kin niin teh­dä), että näin vii­me yönä ensim­mäis­tä ker­taa unta tera­pian alka­mi­sen jäl­keen siel­lä ole­mi­ses­ta. Eihän se nimit­täin ollut ensim­mäi­nen ker­ta. Mut­ta täs­sä oli muu­ta­mia mie­len­kiin­toi­sia jut­tu­ja. #

Ensin­nä­kin kaik­ki, minä­kin ja tera­peut­ti (joka puhuu, tai sanoo yleen­sä vähi­ten), puhui­vat vapau­tu­nees­ti ja oikei­ta asioi­ta, siis tun­te­muk­si­aan, mikä toi­saal­ta oli tie­tys­ti hyvin hel­pot­ta­vaa, mut­ta samal­la tun­sin ja näin, että tera­peut­ti pel­kä­si kos­ka näki tilan­teen tai tun­teit­te­ni lui­su­van käsis­tään, siis hal­lin­nas­taan. #

Toi­sek­seen olim­me vaih­ta­neet paik­ko­ja. Tämä tun­tuu aika tär­keäl­tä ja mer­ki­tyk­sel­li­sel­tä jutul­ta, sil­lä täl­lais­ta unta on ryh­mäs­sä näh­ty aiem­min­kin. Kysees­sä voi olla jopa joku pro­ses­sin osan tyy­pil­li­nen ver­taus­ku­va. Käsit­tääk­se­ni en aina­kaan aluk­si istu­nut tera­peu­tin pai­kal­la vaan vie­rei­sel­lä (joka todel­li­suu­des­sa on tyh­jä), mut­ta voi olla, että lop­pu­puo­lel­la istuin (en muis­ta ihan tark­kaan). #

 

Slutskaja

#1079. Lauantai, 19. maaliskuuta 2005 klo 15.57.35, kirjoittanut Jani.

Onko mitään niin kau­hea­ta kat­sot­ta­vaa kuin on tai­to­luis­te­lu? Nuo­ret, hau­raan näköi­set tytöt teke­vät par­haan­sa näyt­tääk­seen sulok­kail­ta ja iloi­sil­ta jääl­lä, samal­la, kun selos­ta­mos­ta kom­men­taat­to­ri (tyy­pil­li­ses­ti nai­nen) luet­te­lee “kak­soi­strip­pi-kol­mois­tulp­pi-oijoi­joi­joi” ja sit­ten istu­taan ja odo­tel­laan pis­tei­tä ja sit­ten pää­see itku kun ne vii­mein tule­vat, oli­vat ne hyvät tai eivät, var­sin­kin jos eivät (jos “kol­mois­lutzin” jäl­keen tuli “oijoi­joi”). Kun ne hen­toi­set pie­net tyt­tö­ruk­ka­rie­vut ovat sen näköi­siä, että eivät­hän ne iki­nä voi sii­tä toi­pua, kun yrit­ti­vät par­haan­sa näyt­tää kovin sulok­kail­ta ja tai­ta­vil­ta ja sit­ten jury jyrää­kin itse­tun­non syn­keän liha­myl­lyn läpi ja jät­tää jäl­jel­le vain pie­niä, sulok­kai­ta sir­pa­lei­ta, ver­ta ja kyy­ne­lei­tä. #

Jos minä osai­sin piir­tää niin kuin zom­bie, piir­täi­sin nel­jän kuvan stri­pin. Kuvis­sa ensim­mäi­ses­tä kol­man­teen tai­to­luis­te­li­ja ren­kis­te­li­si jalat oiko­se­naan tuo­ma­ris­toon päin. Nel­jän­nes­sä tuo­ma­ris­to (kol­me tuo­ma­ria, jois­ta kes­kim­mäi­nen nai­nen) näyt­täi­si pis­teet kyl­teil­lä. Ensim­mäi­sen kyl­tis­sä oli­si ykkö­nen, toi­sen kyl­tis­sä nol­la ja kol­man­nen kyl­tis­sä nol­la ja ykkö­nen pääl­le­käin. #

0 ja 1 #