2005
#1139. Keskiviikko, 27. huhtikuuta 2005 klo 9.08.00, kirjoittanut Jani. 13
Winston Talbot istuu toimistossaan. Iso Veli narisee kaukovarjostimessa: “Playwright who invents different subjects and who instead of situating suitable characters, affirmation too I am neither for nor against them and I won’t be shot down every bourgeois. On the level of his own intelligence like, every phrase too easy approximation was invested.” #
Vaikka Winston tunnistaakin sanat, eivät lauseet merkitse hänelle mitään, eivät koskaan ole merkinneet, mutta hän on jo tottunut siihen. Silti jokin tässä asetelmassa on häirinnyt häntä jo jonkin aikaa ja tyytymättömyyden siemen on vähitellen alkanut itää. Winston tarttuu kynäänsä, ottaa paperinpalasen ja kirjoittaa sille vapisevin käsin: #
ALAS ISO VELI #
Winston tapaa Holmesin, vahemman puoluejäsenen, joka on herättänyt hänen mielenkiintonsa rohkeilta vaikuttavilla mielipiteillään. Iso Veli pauhaa tapansa mukaan kaukovarjostimessa: “…redbellies in the mills of empty skulls. Whichever psychoanalytic method he practices to give weight to his, continual contradiction and affirmation too I am neither for nor against them and…” #
“Aivan käsittämätöntä sontaa”, sanoo Holmes. “En saata uskoa, että ihmiset kuuntelevat tuota mieltä vailla olevaa jauhantaa päivästä päivään, eivätkä hetkeäkään epäile sen järkevyyttä. Helvetin lampaat!” Tämän kuuleminen tuntuu Winstonista jotenkin rauhoittavalta, vaikka hän ei itse ikinä uskaltaisikaan sanoa jotain noin rohkeaa. #
Eräänä päivänä miehet tulevat hakemaan Winstonia hänen työpaikaltaan. Winston viedään Rakkauden ministeriöön, jossa hänestä puristetaan ulos väärän ajattelun tunnustus ja sen jälkeen hänen tahtonsa muserretaan erinäisin fyysisin ja henkisin menetelmin - mikään niistä ei kuitenkaan ole yhtä tuskallinen ja tehokas kuin se, että hänelle paljastetaan, että hänen ilmiantajansa oli Holmes. Silloin Winston tietää, että kaikki on hyödytöntä, että mitään vastarintaliikettä ei ole. #
Nyt Winston istuu kahvilassa, siemaillen alkoholia. Taustalla kaukovarjostimesta kuuluu Iso Velin tuttu, rakkautta ja välittämistä täynnä oleva ääni: “Of serpentine complications he allows his instincts to be manipulated. Whence the sorrows of conjugal, spectator is a plotter if he tries to. Against them and I won’t explain myself because I hate. Of every phrase too easy approximation was invested by the…” #
Winston hymyilee, hän on onnellinen. #
ungreek löytyi Killingistä. #
Tässä on taidokkaasti tiivistettynä nykymaailman meininki, en voi muuta todeta. Nerokkain piirre järjestelmässä on se, että muserretut ihmiset uskovat olevansa onnellisia. Se on paras tapa estää vastarintaa muodostumasta.
Ugus: Juonen soveltuvuus nykymaailmaan on minusta hyvin läsnä jo alkuperäisessäkin. Oikeastaan olisi tehnyt mieleni siteerata noiden loremipsumeiden tilalle kohtia psykologin lausunnosta, jonka sain eilen, mutta toisaalta haluan pitää sen piilossa ainakin terapiaprojektini loppuun saakka.
Ahaa, sieltäkös se… No, en ole Orwellia koskaan lukenut joten tunnistamatta jäivät viittauksesi. Pidin muuten ihan erityisesti siitä, että Iso Veli lateli täyttä nonsenseä. Niin kipeän totta.
Ah, 1984. Että voikin olla hyvä kirja. Ihme, ettei sitä enempää lueteta esim. lukiolaisille. Tervettähän se olisi jokaiselle lukea se. edes kerran.
Minäkin muistaakseni luin sen ihan oma-aloitteisesti omalla ajallani aikoinaan, samoin kuin Huxleyn Uljahan uuden maailman. Toisaalta lukion kirjapakkosyöttö sai aikaan tilapäisen vastareaktion kaikkea silloin luettua kohtaan, että sikäli ehkä oli ja on parempikin niin, että nämä piti itse lukea.
Saatat olla oikeassa. Minulla oli kyllä kiva lukion äidinkielenopettaja. Me luimme paljon ja kaikkea ihan tykkiä vielä. Ei mitään nuortenkirjoja… :P
Joo Huxley on kanssa tosi hyvä. Joskus sitä pysähtyy miettimään, että on oikeasti ihmisiä, joilla on tietyt help-po-lu-kui-set yhteiskuntakriittisyyden alkeiskurssit täysin käymättä. Kysyvät, miksi joku sellaista tekisi, miksi joku haluaisi hyötyä toisen kustannuksella, retorisesti. Eivät ne usko, että joku voisi, haluaisi, pystyisi. Ällistyttävää.
Meillä oli kyllä muistaakseni aika runsaasti valinnanvapautta sen suhteen, mitä milloinkin piti lukea (vaikkapa nyt analysoimista varten) - silti pelkästään se, että se kirja piti kahlata läpi ja tonkia tietyssä ajassa, ilman täydellistä omaehtoisuutta, oli riittävä stressitekijä jonkinasteisen vastareaktion syntymiseen. Toisaalta minä nyt olenkin ilmeisesti stressinsietokyvyiltäni melko onneton.
Mainitsemiasi (retorisia) kysymyksiä esittävät ihmiset lienevät malliesimerkkejä tuosta, minkä Ugus nosti esiin: he uskovat olevansa onnellisia, eivätkä osaa (enää tai vielä) epäillä mitään.
Hmm… Entä jos on onnellinen vastarintainen?
Carma.: Silloin on cool.
Olin sanomassa ettei voi olla yhtä aikaa onnellinen ja vastarinnassa, se on paradoksi. Mutta jospa se ei olisikaan.
Ugus: Jossain ihan vasta joku määritteli ihan täsmälleen sen, mitä se paradoksi oikein on, mutta minä nyt viis veisaan siitä, ja sanon, että voihan se, että on yhtä aikaa onnellinen ja vastarinnassa, olla samanaikaisesti paradoksi ja totta, ja juuri siksi sellainen olisi minusta cool.
Joskus exmen kanssa päättelimme, että ihmisiä on täsmälleen neljänlaisia: tyhmiä, onnettomia, ilkeitä ja sympaattisia. Teoria oli aukoton; pitäisi ehkä joskus kirjoittaa siitä laajemmin tuonne omaan pätkääni wc:n seinää.
Ugus: Ahaa, tämän teorian valossa ymmärrän alkuperäistä, sinulta saamaani luokitteluani. Aukoton teoriasi ansaitsee ehdottomasti vessanseinänpalstatilaa.