Vaik­ka veik­kaan, etten jää vii­mei­sek­si, sik­si “vie­lä yhdek­si”, niin here goes: Tam­pe­reen Kale­vas­sa on kalus­tet­tu kämp­pä vuo­kral­lean­net­ta­va­na. #

Ugus tosi­aan jär­jes­ti taas kovia sano­ja tiuk­kaan jonoon, ja sai minut har­mit­te­le­maan sitä, etten ollut itse saa­nut aikai­sek­si tääl­lä mai­ni­ta tuo­ta tee­maa hyvin vah­vas­ti sivua­vaa, omaa aja­tus­ta­ni: sitä, että oli­si ker­ta kaik­ki­aan mah­ta­vaa se, miten järi­syt­tä­vät seu­rauk­set oli­si sil­lä, että juu­ri minä tai joku kal­tai­se­ni, omil­la kas­voil­laan ja nimel­lään esiin­ty­nyt tyyp­pi erää­nä päi­vä­nä vain yhtäk­kiä pal­jas­tai­si olleen­sa alus­ta asti pelk­kää huo­lel­li­ses­ti suun­ni­tel­tua ja pedant­ti­ses­ti toteu­tet­tua fik­tio­ta, ja sit­ten katoai­si. #

Aja­tel­kaa nyt: siis kaik­ki lap­suus­muis­tot, sen­su­roi­dut Pöy­ry-kir­joi­tuk­set seu­rauk­si­neen, masen­nus, tera­pia, unet, web­ka­me­ra­ku­va - jos se kaik­ki yhtäk­kiä pyyh­käis­täi­siin pois nii­den asioi­den jou­kos­ta, jot­ka olet­te tul­leet tun­te­maan osa­na “todel­lis­ta maa­il­maan­ne”! En nyt väit­täi­si, että seu­rauk­set oli­si­vat maal­li­sel­la tasol­la miten­kään mul­lis­ta­vat, mut­ta siis aivon­ne saat­tai­si kyl­lä sii­nä vai­hees­sa jät­tää väliin lyön­nin tai kaksi.Toisin sanoen koki­sit­te mas­sii­vi­sis­sa mää­rin sen, mis­tä minä koin aavis­tuk­sen­omai­sen väläyk­sen lukies­sa­ni ben­ro­pen vas­taa­van vision itseä­ni sivua­vil­ta osin, ja het­kek­si sii­hen narah­det­tua­ni. Sano­kaa, että se oli vain ereh­dys! Ihmis­mie­li saat­tai­si ehkä jopa het­ken ajan kään­tää asian pää­lael­leen: kos­ka tämä on mah­do­ton­ta, sen täy­tyy olla niin päin, että tämä vii­mei­sin onkin fik­tio­ta, sil­lä siten tuon kai­ken muun “todel­li­suus” säi­lyy. #

Mut­ta älkää huo­li­ko, rak­kaat luki­jat. Kyl­lä­hän te minut tun­net­te: en minä kos­kaan voi­si teh­dä sel­lais­ta kenel­le­kään. Toi­saal­ta taas, jos olet­te saa­neet minus­ta sel­lai­sen käsi­tyk­sen, etten voi­si, se on sil­ti­kin vain sitä: tei­dän käsi­tyk­sen­ne. Voit­te vain toi­voa, että se ei ole vain tei­dän käsi­tyk­sen­ne, vaan että se kor­re­loi edes jos­sain mää­rin jon­kin sel­lai­sen kans­sa, mitä voi­si pitää “todel­li­se­na”. Jon­kin sel­lai­sen kans­sa, jon­ka jat­ku­vuu­teen voi luot­taa. #