Allao­le­vien kal­tai­set teks­tit ovat minun eska­pis­mia­ni: elä­mä­ni anti-zen-aspek­ti syn­tyy sii­tä, että minä pake­nen ahdis­tus­ta­ni aja­tuk­siin sen sijaan, että ne aja­tuk­set syn­nyt­täi­si­vät ahdis­tuk­se­ni. Aamus­ta asti, heti herät­tyä­ni minä alan ajat­te­le­maan lähes pakon­omai­ses­ti, tart­tuen epä­toi­voi­ses­ti kiin­ni ensim­mäi­siin pää­hä­ni tule­viin aja­tuk­siin ja seu­ra­ten nii­tä, jot­ten jäi­si kah­den ahdis­tuk­se­ni kans­sa ja sitä myö­ten niil­le sijoil­le­ni, vuo­tee­see­ni. #

Kyl­läs­tyin ensim­mäi­sek­si puu­roon. Vaih­doin sen Muh­ku-säm­py­löi­hin ja salaat­tiin, mut­ta muu­toin ruo­ka­va­lio mais­tuu yhä samal­ta kuin nel­jä kuu­kaut­ta sit­ten. Jos mie­lee­ni juo­lah­taa, että voi­si­han sitä jotain muu­ta­kin syö­dä, tar­vit­see vain kysyä itsel­tään, että “jaa, esi­mer­kik­si mitä?” ja johan menee sisäi­sel­lä äänel­lä jau­hot suu­hun. Aja­tus mis­tään ruu­as­ta ei herä­tä min­kään­lai­sia into­hi­mo­ja, pait­si lie­vää apa­ti­aa sii­tä, että samal­ta­han ne kaik­ki mais­tu­vat. #

Pait­si tie­tys­ti lätyt. #

Vaik­ka mark­ki­na-arvo­teo­ria minus­ta muu­toin tur­ha onkin, olen tun­nis­ta­vi­na­ni joi­tain sen taus­tal­la osit­tain vai­kut­ta­via tun­ne-elä­män ilmiöi­tä. #

Var­sin­kin ATM:ksi itse­ään titu­lee­raa­vat tun­tu­vat vies­tit­tä­vän vah­vas­ti, että tämän hei­dän tote­na pitä­män­sä ase­tel­ma on traa­gi­nen sik­si, että he ovat oikeas­taan ihan kun­non mie­hiä, oikeas­taan tosi kilt­te­jä, ja sil­ti, ellei perä­ti sen takia jää­vät ilman nais­ta sii­nä, mis­sä YTM:inä pitä­män­sä tyy­pit ovat kunn­ot­to­mia renttuja.Ainakin Panun näke­mys on, että tol­ku­ton sur­kea alko­ho­lis­ti­rent­tunai­nen on ATN, ei YTN. Ongel­ma ei siis ole sii­nä, että­kö heis­sä oli­si jotain vikaa, vaan ATM:yys yhdis­tää hei­dät jon­kin tun­te­mat­to­mak­si jää­vän teki­jän kaut­ta sel­lai­seen jouk­koon, jon­ka jäsen­ten ATM:yydelle ken­ties onkin jokin ilmei­nen syy (kuten vaik­ka­pa kar­mi­va fyy­si­nen rujous).Tämä puo­les­taan joh­taa surul­li­sim­mas­sa tapauk­ses­sa sii­hen, että kun sitä teki­jää ei ole, se kek­si­tään, eli ale­taan vaik­ka­pa usko­tel­la itsel­le, että “minä olen hir­vit­tä­vän ruma”, jot­ta teo­ria pysyi­si ehjä­nä. #

Se ATM:yydestä. Tämä aja­tus sii­tä, että “olen niin kilt­ti ja hyvä kuin voin, ja sil­ti jään yksin” on se, min­kä minä tun­nis­tan omak­se­ni nime­no­maan oidi­paa­li­vai­hees­ta­ni. #

Oidi­pus­komplek­si­ni on luul­ta­vas­ti jää­nyt rat­kai­se­mat­ta, kos­ka ase­tel­ma koto­na oli sen osal­ta juu­ri kuva­tul­la taval­la häm­men­tä­vä: koto­na oli hyvin sel­vät säve­let sen suh­teen, mil­lai­nen tulee olla ja miten tulee käyt­täy­tyä ollak­seen kilt­ti ja hyvä lap­si, mut­ta samal­la se sään­nös­tö oli jyr­käs­ti ris­ti­rii­das­sa sen kans­sa, mil­lai­nen isä oli. Näin ollen lap­sen­mie­le­ni koki tilan­teen siten, että minul­le anne­taan vää­rää tie­toa tai mikä vie­lä pahem­paa, minul­ta pan­ta­taan tietoa[alaviite]Minulle on jää­nyt jär­kyt­tä­vän yli­mie­li­se­nä tokai­su­na mie­leen “ymmär­rät sit­ten, kun kas­vat isok­si” (klas­si­nen Ad homi­nem -esi­merk­ki). Sii­nä kitey­ty­vät syyt, joi­den vuok­si ryh­dyin Pro­met­heuk­sek­si.[/alaviite] sii­tä, mil­lai­nen minun pitäi­si olla, jot­ta voi­sin edes yrit­tää kil­pail­la äidis­tä isän kans­sa. #

Kil­pai­lun mah­dot­to­muus ja sii­tä joh­tu­va komplek­sin rat­kai­se­mat­to­muus tar­koit­ti käy­tän­nös­sä myös sitä, etten kos­kaan samais­tu­nut isää­ni (niin kuin ilmei­ses­ti pojan kuu­lui­si teh­dä sii­nä vai­hees­sa, kun huo­maa häviä­vän­sä kil­pai­lun), eikä se toi­saal­ta ehkä oli­si ollut mah­dol­lis­ta sik­si­kään, että minul­le ei oltu annet­tu min­kään­lais­ta hänen toi­min­tan­sa hyvyy­den arvioin­tiin mie­lek­kääs­ti sovel­tu­vaa asteik­koa. Itse asias­sa esi­mer­kik­si äidin ja isän väli­nen rii­te­ly tun­tui ole­van suo­ras­taan päin­vas­tais­ta kai­kel­le sil­le, mitä minul­le oli ope­tet­tu kilt­tey­des­tä ja hyvyy­des­tä. Eipä ihme­kään, että olin häm­men­ty­nyt, ja ryh­dyin omaan hil­jai­seen kapi­naa­ni, eli etsi­mään ‘todel­lis­ta’ hyvää ja oike­aa, jota minul­le ei koto­na näh­däk­se­ni suos­tut­tu anta­maan. #

Kuvi­tel­kaa tämän tilan­teen pie­nes­sä lap­ses­sa aiheut­ta­ma epä­rei­luu­den, nöy­ryy­tet­tyy­den ja ulko­puo­li­suu­den tun­ne: ei mitään mah­dol­li­suut­ta kas­vaa isok­si, kos­ka jään vail­le sii­hen vaa­dit­tua apua niil­tä ihmi­sil­tä, joi­den armoil­la olen. Eipä ihme­kään, että jo sii­nä tilan­tees­sa olen masen­tu­nut ja pää­ty­nyt aja­tuk­siin kuten “kun­pa mitään ei oli­si ole­mas­sa” (ainut loo­gi­nen rat­kai­su, johon pää­dyin poh­ties­sa­ni rat­kai­sua, joka sääs­täi­si muut tus­kal­ta, jota minun kuo­le­ma­ni aiheut­tai­si). #

Se voi joh­tua vain oman komplek­si­ni rat­kai­se­mat­to­muu­des­ta, mut­ta myös tämä on nii­tä asioi­ta, jot­ka saa­vat minut ihmet­te­le­mään sitä, mikä ilmei­ses­ti käsi­te­tään nor­maa­lik­si: kuin­ka kum­mas­sa lap­si voi­si hyväk­syä sen, ettei voi saa­da halua­maan­sa van­hem­paa omak­seen? Entä, jos sat­tu­mal­ta käy­kin niin, että lap­si saa­kin halua­man­sa van­hem­man koko­naan itsel­leen vaik­ka­pa eron tai kuo­le­man­ta­pauk­sen kaut­ta? Jäl­kim­mäi­nen aiheut­taa­nee aina­kin mas­sii­vis­ta syyl­li­syyt­tä ja edel­li­nen­kin luul­ta­vas­ti kuor­mit­taa lap­sen aivan yli­voi­mai­sel­la vas­tuul­la, kun lap­si huo­maa ole­van­sa van­hem­pi­aan vah­vem­pi - siis samal­la taval­la, kuin voi­sin kuvi­tel­la ahdis­tu­van sel­lai­sen lap­sen, joka on van­hem­pi­aan vah­vem­pi, eli joka saa kai­ken tah­to­man­sa perik­si joko riit­tä­väl­lä kiti­näl­lä, huu­ta­mi­sel­la tai häi­ri­köin­nil­lä, tai suoraan.Tosiasiassa sill­loin on tie­tys­ti kyse van­hem­pien heik­kou­des­ta eikä lap­sen yli-inhi­mil­li­sis­tä voi­mis­ta, mut­ta lap­sen maa­il­ma on toi­sen­lai­nen. #

Elekt­ra­komplek­sia minun on myös aina ollut vähän vai­kea ymmär­tää, sil­lä minä olet­tai­sin, että myös tyt­tö­lap­si haluai­si yksi­noi­keu­den nime­no­maan äitiin­sä eikä isään­sä. Se sopi­si myös sii­hen kuvioo­ni, että tyt­tö­lap­sen rat­kai­se­mat­to­mas­ta komplek­sis­ta syn­ty­vil­le huo­nom­muu­den­tun­teil­le on ole­mas­sa, val­mis, suku­puo­li­nen kult­tuu­ri­mal­li, johon monet vajoa­vat: “äiti valit­si isän, kos­ka isä on mies ja minä olen vain nai­nen”. #

“Kih­la­kun­nan­syyt­tä­jä­nä Jyväs­ky­län kih­la­kun­nan syyt­tä­jän­vi­ras­tos­sa toi­mi­va vara­tuo­ma­ri Olli San­ta­nen kysee­na­lais­taa suo­ma­lai­sen suo­je­lu­po­lii­sin toi­min­nan. […] San­ta­sen mukaan suo­je­lu­po­lii­sin toi­min­ta ei kes­tä enää päi­vän­va­loa ja sen toi­min­taa tut­ki­maan tuli­si perus­taa poli­tii­kas­ta irti ole­va lau­ta­kun­ta.” #

Näi­hin toi­miin ollaan näh­tä­väs­ti ryh­ty­mäs­sä. Which is nice. #

Suur-Jyväs­ky­län leh­des­sä 25.5.2005 haas­ta­tel­tu San­ta­nen on seu­ran­nut Alpo Rusin vakoi­lue­päi­ly­ta­paus­ta ja jou­tu­nut itse­kin sii­nä sivus­sa tuleen. #

“— Esi­mer­kik­si täs­sä Rusin tapauk­ses­sa kävi niin, että vaik­ka myö­hem­min […] teh­tiin syyt­tä­mät­tä­jät­tä­mis­pää­tös, jäi ihmi­sil­le kyte­mään mie­liin aja­tus, että kai siel­lä taus­tal­la jota­kin kui­ten­kin oli, jos ker­ran oikein suo­je­lu­po­lii­si aloit­ti tut­kin­nan. Asioi­ta seu­raa­vat alka­vat näh­dä, että on tapah­tu­nut vir­he ja Rusi on syy­tön, mut­ta se ei pois­ta sitä vää­rin­kä­si­tys­tä, mikä syn­tyy vähem­män asi­aa seu­raa­vien ihmis­ten mie­lis­sä. […] Alpo Rusi on lei­mat­tu tapauk­sen vuok­si lop­puiäk­si, jos vir­heen tapah­tu­mis­ta ei myön­ne­tä.” #

Mitään vir­het­tä ei haas­tat­te­lus­sa yksi­löi­dä, mut­ta näh­tä­väs­ti San­ta­nen epäi­lee, että supoa käy­tet­tiin poliit­ti­se­na käsi­kas­sa­ra­na, mikä on mel­koi­sen pelot­ta­va ske­naa­rio. #

Rusi on sit­tem­min käy­nyt omaa, surul­lis­ta eril­lis­so­taan­sa hänen tapauk­ses­taan ker­to­nei­ta tie­do­tus­vä­li­nei­tä vas­taan, mikä vai­kut­taa tähä­nas­tis­ten tulos­ten ja San­ta­sen näke­mys­ten valos­sa lähin­nä sanan­saat­ta­jan kimp­puun käy­mi­sel­tä, mut­ta on toi­saal­ta ihan ymmär­ret­tä­vää: jos vir­he teh­tiin­kin suo­je­lu­po­lii­sis­sa, omien oikeuk­sien tai mai­neen­pa­lau­tuk­sen perää­mi­nen sil­tä lie­nee ker­ta­kaik­ki­sen tur­haa. #

San­ta­nen vakuut­taa usko­van­sa suo­ma­lai­sen polii­sin kykyyn hoi­taa teh­tä­vän­sä ja pitää har­mil­li­se­na, jos suo­je­lu­po­lii­sin toi­lai­lut lei­maa­vat koko polii­si­kun­nan. Yksi asia supoa ja mui­ta suo­ma­lai­sia polii­se­ja kui­ten­kin yhdis­tää, ja se on asiak­kai­den men­ta­li­teet­ti: #

“[San­ta­sen mie­les­tä] suo­ma­lai­sia vai­vaa lii­an suu­ri usko esi­val­taan.” #

Tätä aihet­ta sivusin taan­noin itse­kin, sil­lä ei se ole pelk­kää uskoa esi­val­taan, vaan sitä iäni­kuis­ta her­ran­pel­koa ja yli­pään­sä kaik­kien, arvos­sa pide­tyn ase­man (oli se sit­ten poliit­ti­nen, uskon­nol­li­nen tai mikä tahan­sa muu) hal­ti­joi­den pel­koa. #

“San­ta­sen mukaan esi­val­ta­kin tekee vir­hei­tä. #

— Tämän tyyp­pi­nen kes­kus­te­lu puut­tuu koko­naan suo­ma­lai­ses­ta vir­ka­mies­kult­tuu­ris­ta. Suo­ma­lai­nen laki­mies- ja vir­ka­mies­kun­ta on tot­tu­nut sii­hen, että kes­kus­te­luun ei osal­lis­tu­ta. Toi­von, että sii­hen tulee muu­tos, sil­lä esi­mer­kik­si juris­teis­sa ja tuo­ma­reis­sa oli­si pal­jon kes­kus­te­lu­ky­kyi­siä ihmi­siä, jot­ka voi­si­vat ottaa osaa yhteis­kun­nal­li­seen kes­kus­te­luun. Sil­le ei pitäi­si olla mitään estet­tä, mut­ta uuden kes­kus­te­lu­kult­tuu­rin aloit­ta­mi­ses­sa ollaan kovin arko­ja.” #

Aina­kin San­ta­nen itse näyt­tää täs­sä asias­sa kii­tet­tä­väl­lä taval­la esi­merk­kiä. Toi­nen mie­lee­ni välit­tö­mäs­ti tule­va esi­merk­ki on EFFIn pop­poo, jon­ka hal­li­tuk­ses­sa istuu tek­nii­kan ihmis­ten ohel­la oikeus­tie­tei­li­jöi­tä, ja EFFI osal­lis­tuu yhteis­kun­nal­li­seen kes­kus­te­luun omal­la saral­laan var­sin kii­tet­tä­väs­ti. #

“Hän jat­kaa, että viran­omais­toi­min­nan tuli­si olla entis­tä avoi­mem­paa ja siten myös avoi­men kri­tii­kin tavoi­tet­ta­vis­sa.” #

Tähän viit­ta­sin taan­noin lin­ka­tes­sa­ni Kim­mon tapauk­seen: viran­omais­toi­min­nan ei pidä olla alt­tii­na pel­käs­tään laki­mies­ten ja mui­den vir­ka­mies­ten, vaan myös taval­lis­ten ihmis­ten kri­tii­kil­le, ja sii­hen Inter­net tar­jo­aa meil­le aivan uuden­lai­set mah­dol­li­suu­det. Kim­mon jul­kai­se­ma, sivus­taan saa­ma palau­te (vaik­ka onkin toki rajoit­tu­nut sii­hen, mitä Kim­mo on päät­tä­nyt jul­kais­ta) kie­lii sekin sii­tä surul­li­sen syvään juur­tu­nees­ta asen­tees­ta, että jos kan­sa­lai­nen kysee­na­lais­taa vir­ka­mie­hen toi­min­nan, ale­taan ensim­mäi­se­nä puhua sii­tä, että nyt se kan­sa­lai­nen valit­taa tyh­jäs­tä, jos ei perä­ti suo­ras­taan valeh­te­le, sil­lä niin ereh­ty­mät­tö­mä­nä ja kai­ken arvos­te­lun ylä­puo­lel­la ole­va­na vir­ka­mie­hiä pide­tään. #

Par­hail­laan telk­ka­ris­sa: #

“Sil­lä sil­mäl­lä -sar­jan tyy­li­vii­sik­ko jär­jes­tää net­ti­kil­pai­lun voit­ta­neel­le futis­fa­nil­le Timol­le ja hänen vai­mol­leen Sadul­le ylel­li­set olo­suh­teet saman illan UEFA Cham­pions Lea­gue -finaa­liot­te­lun seu­raa­mis­ta var­ten.” #

Telkku.com #

Kos­ka­han näh­dään, kun se ylä­osan­sa pel­käl­lä sini­val­koi­sel­la maa­lil­la ver­hon­nut plö­sö has­sun hat­tun­sa kans­sa saa saman­lai­sen käsit­te­lyn ennen Suo­mi-Ruot­si -kiek­ko­mat­sia? #

Mitä? Ette osaa kuvi­tel­la? #

En minä­kään. #

Tulen kaa­pis­ta: olen blo­go­ho­lis­ti. Tuo juma­la­ton lita­nia lai­ta­pal­kis­sa tar­koit­taa, että minus­ta tuli Blogli­nes-käyt­tä­jä. Sii­nä on nyt kaik­ki, mitä täl­lä het­kel­lä tilaan kun tähän asti olin nos­ta­nut lai­ta­palk­kiin vain kes­kei­sim­mät. #

Tör­mä­sin joi­hin­kin ohjei­siin­kin, mut­ta vas­ta sii­nä vai­hees­sa, kun olin jo lop­pusuo­ral­la. Eikä tuo nyt miten­kään vai­kea­ta ollut, vaik­ka Blogli­ne­sin tapa arpoa sivu­ja ja aukoa välil­lä uusia ikku­noi­ta oli kyl­lä vähin­tään­kin häm­men­tä­vä. #