Hyvää terapiaa
#1225. Tiistai, 7. kesäkuuta 2005 klo 21.07.38, kirjoittanut Jani. 17
Tänään päästiin pitkästä aikaa kunnolla kiinni vihaan. Jos tätä olisi ollut paljon enemmän kuin tähän mennessä on ollut, olisin jo varmasti huomannut joitain vaikutuksia itsessäni ja olisin paljon toiveikkaampi terapian onnistumisen suhteen, mutta kyllä tämä siltikin riitti herättämään minussa hieman optimismia. #
Pois tullessani kävin perinteiseen tapaani Anttilan viihdeosastolla, jossa huomasin tyytyväisyydekseni, että kaikki Taru sormusten herrasta -DVD:t olivat kadonneet hyllystä. Minulta vielä puuttunut Kuninkaan paluukin tuli nimittäin tarjoukseen (9,95 €) juuri tasan viikko sitten, kun olin siellä, ja mietin silloin, että ostaako se nyt vai lykätäkö sitä pohjoisenreissun ajaksi. Päätin sitten ostaa sen, ja nyt siis huomasin, että kannatti. Tosin Gigantista noita saattaa vielä löytyä ja sielläpä myyvät niitä vielä kaksi euroa Anttilaa halvemmalla. #
Ajattelin jo palkita itseni onnistuneesta terapiasta, kun 2 × CD =15 € -tarjouslevyjen joukossa oli Björkin Medulla, mutta kun en siinä viiden minuutin aikana löytänyt toista, siihen hintaan yhtä ehdotonta hankintaa, se piti jättää sinne. Paljon Yön levyjä siinä oli, mutta Varieteeta, joka olisi ollut sellainen ehdoton, ei ollut. #
Ai niin ja Enigman Voyageur, mutta kun sekin oli, pahus soikoon, niitä valmiiksi rikottuja. #
Terapiaan mennessä oli muuten kuskina kai joku kesätyöntekijä, kun se hyppäsi ensin jarruille kun meinasi jättää jonkun naisen pysäkille (siis jarrutti niin että varmaan koko bussi luuli, että nyt joku jäi alle). Sitten kun minä painoin stop-nappia, se vain ajeli tyynen rauhallisesti pysäkin ohi. Myös Atso oli sattumalta näköjään ollut todistamassa vastaavanlaista tapausta. (Sen lukemisesta tämän muistinkin.) Kuski ei edes reagoinut mitenkään huutoihini (kuin painajaisessa!), ja kun kävelin sen luokse, se puhui siellä kopissaan puhelimeen! Pysäytti sitten sentään juuri sopivasti siihen terapiapaikan eteen. #
Olen miettinyt, että jonkun pitäisi perustaa sivusto, johon voisi jättää näitä kokemuksia bussikuskeista, niin hyvässä kuin pahassa. Eli vähän niin kuin Kyttääjät; sitten niille voisi nauraa koko maailma. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]8.6. 9:00[/klo] Lisäsin jutun bussikuskista.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Amttilan 2 levyä 15 eurolla -levyistä lähes kaikki, jotka haluaisin, ovat valmiiksi rikottuja, joten en sitten minäkään ole ostanut mitään. Vahingossa on yksi epä-cd eksynyt levyhyllyymme ja häpeän lopun ikääni, että moinen vahinko on päässyt epähuomiossa tapahtuun.
(Mitä on valmiiksi rikottu..?? kopiosuojattu?)
pau: Sitä juuri.
Norsis: Minullakin on yksi, nimittäin Björkin Greatest Hits jonka sain lahjaksi, kun en ollut hoksinut tuota edes tulla ajatelleeksi. Sen jälkeen ilmestyneissä Björkin levyissä ei tuota vittuilua olekaan näkynyt. (Björk itsekin heiluttaa merirosvolippua.)
Bussikuskiantipatiaa on liikkeellä. Tuo sivustoidea on hyvä.
Atso: Totta tosiaan. Kiitoksia linkistä!
Paun lailla kysyn, mitä on valmiiksi rikottu? Muutakin, kuin valmiiksi rikottu sananmukaisesti..
Ja siellähän se lukikin jo.. kun harittavat silmäni jälkeenpäin vasta löysivät oikean rivin.. Pitäisi aina muistaa lukea kahteenkertaan rauhallisesti ajatuksen kanssa tms. välttyäkseen turhilta kysymyksiltä..
-C-: Minä otan nämä “turhat” kysymykset lähinnä siltä kannalta, että ne kertovat siitä, ettei kommentin jättäjä enää jännitä sillä tavalla kuin ainakin minä aina ensimmäisiä kommentteja uuteen blogiin jättäessäni teen. Sitä kun rohkenee ottaa rennosti, tulee väkisinkin lapsuksia, joten kääntäen ne lapsukset täällä sattuessaan kielivät minulle siitä, että täällä rohjetaan ottaa rennosti. Mikä on hyvä! :)
Vielä pari lisälinkkiä aiheesta:
How to Detect and Avoid Copy-Controlled CDs
Corrupt audio discs, aka “Copy-Protected CDs” (vanha mutta hyvä)
Kiva :)
Mutten malta mainita miten ennenmuinoin ei ollut tuollaisia ongelmia. Savikiekkojen kulta-aikana.
Olen ehkä tylsä, mutta itse en ole koskaan huomannut mitään ongelmia kopiosuojaus-levyjen soimisessa, ja minulla on sentään melkoisen vanha stereolaitteisto… Siinäkään mielessä se ei hirmuisesti häiritse, että valitsen aina mieluummin alkuperäisen kuin kopion…
Jos ainut soittolaite on cd-soitin, joka sattuu nuo nielemään, niin silloin suojauksesta ei ole haittaa. Vaan annapa, jos lykkäät semmoisen levyn tietokoneen cd-asemaan, niin alkaa perkeleenmoinen ulina ja suojaustyypistä riippuen saat mahdollisesti koneellesi jonkun hiivatin “meidän ikioma omituinen ja huono soitto-ohjelma” -sovelluksen ja sen kautta kuultavaksesi aivan onnettomanlaatuisen digitaalisen kopion siitä levystä alkuperäisten kappaleiden sijasta.
Savikiekoista sen sijaan ei saa edes sitä huonolaatuista digitaalista kopiota suoraan ;)
No tuon kuultuani ymmärrän taas paremmin. Muistanpa nyt kuulleenikin tarinoita noista tietokoneen romppuasemia tuhoavista cd-suojauksista… taidan pysytellä vastakin stereolinjalla. On se kumma. Että ne viitsivät.
Onkohan leffoissa sama? Uusimpia kun ei millaaan saa katottua koneella,vain dvd-player(mika se nyt Suomeksi onkaan?) tai auton cd-playerilla.Minka onneksi voi ladata ja ottaa autosta irti ‚mutta kun se screen on niin pieni 7″,muuten handy kylla.Mita niilla MP-3 playereilla sitten tekee? Joutuu netista ostaa kaikki $0.99/kappale,NO WAY!
Satu: Kauhistuksen kanahäkki, jos noin on! Löysin juttua vain AACS:stä, jonka pitäisi tulla vasta tämän vuoden lopussa ja RipGuardista, jonka kyllä pitäisi tuon BBC:n jutun mukaan tulla vuoden puolivälissä (eli näillä paikkein), mutta voihan kökkö jos nyt jo siellä myyvät rikottuja dvd:itäkin täyttä häkää! Pitää kohta niitäkin ruveta kyttäämään ja jättämään kauppaan monia semmoisia elokuviakin, jotka muutoin ostaisi.
Kivitetäänkö, jos ostaa piraatti-cd:n tai kassillisen niitä..?
(Onkohan niissä kopiosuojausta..??)
-C-: En minä, mutta tulli saattaa hyvinkin kivittää ainakin, jos kassillista koettaa maahan tuoda ja kiinni jää.
Ja niissä ei kyllä varmaan ole kopiosuojausta, vaikka kopiosuojauksen merkki saattaa oikein pikkutarkasti tehdyssä kopiossa ollakin ;)