Kommentit ja hiljaisuus
#1424. Lauantai, 13. elokuuta 2005 klo 10.59.13, kirjoittanut Jani. 27
Tuolla Suomalainen hiljaisuus -merkinnän kommenteissa käydään minusta merkittävää keskustelua kommentoinnista, joten ajattelin nostaa siellä mainitsemani pointin tähän ylös, jotta se tulisi niidenkin nähtäväksi, jotka vanhojen merkintöjen kommentteja eivät seuraa: #
Mutta huomio! Jos täällä ei bloginpitäjä kommenttiin vastaa, se ei missään nimessä tarkoita sitä, ettei bloginpitäjä ole sitä lukenut, vielä vähemmän, ettei siitä ole pitänyt! Täällä luetaan kaikki kommentit ja ollaan niistä hyvin iloisia! Jos täällä bloginpitäjä on eri mieltä kommentoijan kanssa tahi pitää tätä täystaunona, tämä bloginpitäjä sen aivan takuuvarmasti sanoo! Vaikeneminen tämän blogin kommenteissa bloginpitäjän taholta todellakin yleensä tarkoittaa sitä, että bloginpitäjä on kommentoijan kanssa niin samaa mieltä, ettei bloginpitäjällä ole kommentoijan kommenttiin kerta kaikkiaan mitään lisättävää. #
Mulla on sama pulma, kun tuntuu hölmöltä sanoa kommentteihin, että hyvin sanottu! Miituu! Aivan! Nimenomaan! Erinomainen lisäys! Mielenkiintoinen näkökulma, mistä kiitos! Mut jos ei sano, kommentoija ei tiedä, että ajattelen niin. Hankala on dilemma. Tää oli muuten tämmöinen meetuu-tyyppinen kommentti näköjään.
Minä olen itse asiassa miettinyt tästä asiasta kirjoittamista jo aiemminkin, mutta tuolla tämä aihe itse asiassa syntyi vähän niin kuin spontaanisti itsestään. Olen miettinyt juuri siksi, että arvasin, ettei tämä ole pelkästään minun pulmani vaan kaikki ystävälliset kirjoittajat varmasti ainakin joskus, ja jotkut kuten minä, myös useamminkin kuin vain joskus, pohdiskelevat tätä.
Voisi melkein itse asiassa hioa tuon tuossa yllä olevan pälätyksen semmoiseksi opasteentapaiseksi ja tarjota siihen sitten linkin kaikkien blogien kommenttipalstojen alkupäässä, jollain sopivan vihjaavalla lausahduksella.
Minulle tulee omatunnontuskia, jos edes harkitsen jättäväni vastaamatta johonkin kommenttiin :O Mutta Lj:ssä on kätevämpi, kun ne vastaukset asettuu vastattavan kommentin yhteyteen, eikä vain sinne jonon jatkeeksi.
Vaikka hupsuahan se on, jos saa esim 20 kommenttia, joissa lukee tyyliin “hyvää syntymäpäivää”, niin pitää kaikkiin erikseen vastata “kiitos”. En vain voi sille mitään. Tulee paha mieli, jos ei vastaa ja sitten pelkää, ettei kukaan enää ikinä kommentoi mitään, jos ei vastaa. Ja kun kommentointi tuntuu olevan niin tärkeätä, koska on piirejä, joissa evätään mahdollisuudet lukea mitään juttuja, jos ei kommentoi tarpeeksi usein.
Mutta ennenkaikkea minä nautin siitä, että saan vastata ja kommentoida :D En jättäisi mistään hinnasta vastaamatta x)
Mitähän tuossa sanottiin? Noh, joka tapauksessa mä olen tän asian kanssa aika hädässä välillä. Joissakin kommettilootissa käy olo aika kalsaksi. En minäkään semmoisiin blogeihin enää toista kertaa kovin helposti mene (uteliaisuus kyllä aika usein voittaa ylpeyden).
Toisaalta itsekään en aina osaa sanoa yhtään mitään jokaiselle, vaikka yritystä on ihan perkeleesti. Eikä siinä vielä kaikki. Tajusin just, että joskus minulle käy kyllä niinkin, ettei kommenttejani huomioida edes omassa kommenttilaatikossani, vaan ihmiset keskustelevat keskenään eivätkä yhtään huomaa, että minäkin kävin siellä.
Tämä onkin aika moninainen ongelma. Täällä minua on kyllä kohdeltu aina hyvin.
Siis mitähän tuossa Janin jutussa Norsiksen yläpuolella sanottiin.
Saaran kommentin viittausongelma, jonka selventämiseksi tarvittiin nyt toinen kommentti, korjautuisi sillä, että tämä WordPressikin antaisi ketjuttaa kommentit samalla tavalla kuten tuo Livejournal tekee.
Tosin siitä seuraa parikin ongelmaa: ensinnäkin sen ketjuttumisen merkkaus ainakin sillä LJ:n oletustavalla eli sisennyksellä vie pitemmän päälle tietysti leveyssuunnassa aika paljon tilaa. Ehkä se tosin vain oletusteemassa korostuu liian paljon, eli, että olisi mahdollista tehdä se tyylikkäämmin mutta ketjutuksen näkyvyys säilyttäen.
Toinen ongelma on se, että se siinä menetetään tässä tavallisemmassa, peräkkäisten kommenttien järjestelmässä oleva etu: uusien kommenttien näkemisen helppous. Uusin on aina alimpana, ja kaikki viimeisintä, luettua kommenttia alempana olevat kommentit ovat aina uusia.
Saara: Niin siis mietin tässä, että jos ottaisin sen idean, jonka tahdoin tuossa merkinnän tekstissä välittää ihmisille (“älä loukkaannu, jos kommenttiisi ei vastata, sillä se ei tarkoita sitä, etteikö sitä olisi luettu tai ettei siitä pidetä”), tekisin siitä sellaisen helposti ymmärrettävän ja selkeäkielisen version, ja sitten laittaisin blogieni kommenttilaatikon yhteyteen linkin siihen tekstiin. Näin kommentin kirjoittaja saisi tämän viestini, eikä minun tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa siitä, että tietääkö kommentaattori nyt varmasti, että minä kyllä luen kaikki kommentit.
Minä itse asiassa nautin siitä, jos ihmiset innostuvat keskustelemaan keskenään kommenteissa, koska silloin ei ole juuri tuota ongelmaa syyllisyydestä itsellä.
Totta. Mutta entä jos on todella halunnut sanoa jotakin. Hahaa.
No se! (Ne nä!)
Minä aina oletan ettei kommentteihini vastata, on mukava yllätys jos ne huomioitu. Ei se kyllä estä pettymystä jos kommentteja ei ole mitenkään noteerattu.
Minä kyllä taidan syyllistyä siihen paljonkin. Joskus ei vain keksi mitään sanomista. Tai aika usein.
Minulla on vähän samanlaista vikaa kuin tuolla äidillä, jota jutun perässä oleva nolla surettaa, mutta minua nolla ei niinkään häiritse kuin ykkönen. Siihen yksinäiseen reppanaan minun on ihan pakko vastata, vaikkei mitenkään meinaa keksiä mitään sanomista!
Nytpäs lähden taas spontaanisti harhailemaan ajatuksesi innoittamana!
Verkkopedagogiikasta luennoinut tyyppi kertoi, että suurin osa suomalaisista verkkokursseista on sellaisia, että opettaja jakelee jonkin alustan kautta materiaalia ja opiskelijat sitten tekevät tehtäviä ja näennäiskeskustelevat annetuista kysymyksistä ajatuksella, että kaikkien pitää osallistua keskusteluun ainakin kahdesti. Hän peräänkuulutti vuorovaikutteisempia verkkokursseja.
-----
Siitä sitten aloin miettiä tätä blogeissa keskustelua. Kukaan ulkopuolinen auktoriteetti ei ole täällä määräämässä, kuinka monta kommenttia kenenkin on annettava. Kaikki perustuu haluun sanoa.
Kommenttikäyttäytymisessä on kauniita käytöstapoja niin kuin naamakkain puhumisessakin. Yksi näistä käytöstavoista tuntuisi edellisen keskustelun perusteella olevan, että blogia kommentoidaan, kun se onnistuu herättämään ajatuksia ja sitten toivotaan, että kommenttiin vastataan. Muuten hiljainen suomalainen (kommentoija) alkaa hävetä, että mitäs nyt sinne tulin kirjoittaneeksi, kun sen vertaa ei mielipiteeni kiinnostanut, että kukaan olisi vastannut.
Ja toinen on se, että blogin pitäjä vastaa kommentteihin silloinkin, kun ei oikein keksi mitään sanottavaa. Vastaamisen funktiona on silloin vain osoittaa kommentoijalle, että hänen osallistumistaan keskusteluun arvostetaan. (eihän kaikenmaailman kohteliaisuusfraaseilla IRLkään mitään muuta sisältöä ole!)
-----
Kaikki me olemme opetelleet omaa tapaamme puhua ja vastata näissä laatikoissa. Ei hyvien tapojen opettelu oikeassa maailmassakaan harjoittelematta suju.
Niinpä ajattelinkin, että tänä syksynä aloitan uuden opiskelijaryhmäni kanssa blogaten. Saavat siinä oppia vapaata, halusta syntynyttä puhumista verkossa. Vasta joskus myöhemmin sidon keskusteluun jotain opsin teemoja.
Äiti: Onpa jännittävä ajatus, blogit opetusvälineenä!
Lisäisin tähän blogi- ja kommenttikeskustelun hyödyllisten ominaisuuksien listaan sen minusta tärkeän mahdollisuuden omien mielipiteiden ilmaisuun anonyyminä, jollaista perinteisessä luokkahuonekeskustelussa ei ole. Ainakaan ennen kuin San Franciscon klikkauslaitteet (via /.) yleistyvät.
Ei blogit opetusvälineenä niin kumma ajatus ole. Siitä löytyy esimerkkejä esim. uusimmasta Piirtoheittimestä (http://www.valt.helsinki.fi/piirtoheitin/).
Opiskeluun liittyvää aitoa vuorovaikutusta on erittäin vaikea saada “tehtyä”. Peruskysymyksenä on se, miten saada opiskelija innostumaan vuorovaikutukseen. Siinä ei pelkkä välineen vaihtaminen auta. Opiskelijoiden pitäisi innostua siitä aiheesta. Mutta miten?
Tuollaisella klikkauslaitteella olen kerran osallistunut erään ESR-hankkeen arviointiin!
Anonyyminä esiintymisessä on puolensa. Itselläni nickin käyttö ei niinkään johdu siitä, etten olisi valmis omalla nimellänikin esiintymään ajatusteni takana kuin siitä, että hölösuuna saattaisin tahtomattani aiheuttaa nolostumista läheisille ihmisislle, niin kotona kuin työssä.
Lukioaikainen biologianopettaja havainnollisti tätä oppilaiden osallistumisen ongelmaa siten, että käytti kokonaisen oppitunnin naisten armeijaan pääsemisestä väittelyyn (jota vastaan hän itse oli kynsin ja hampain, ja jonka puolesta varsinkin tytöt tietysti olivat yhtä vimmatusti). Seuraavalla tunnilla sitten sanoi, että tässä nyt näette ongelman: millä ihmeellä teidät saisi innostumaan yhtä palavasti jostain soluhengityksestä?
Äiti: Itse asiassa minä en edes koskaan ole sinua ajatellutkaan anonyyminä, enkä sellaisena pidä ketään, joka esiintyy pysyvällä nimimerkillä. Nimimerkkipersoonat ovat minulle yhtä paljon persoonia kuin omalla nimellään kirjoittavatkin. Anonyymeina pidän vain sellaisia, jotka tarkoituksellisesti eivät jätä itsestään minkäänlaista, muista anonyymeista erottamiseen riittävää tuntomerkkiä, jolla heidän kommenttejaan voi sitoa yhteen edes yhden blogin kommenteissa.
Jani: Opettajasi opetti teille käytännössä innon merkityksen oppimiseen. Varmastikin muistat ja nyt myös minä muistan sen.
Kyllähän me ihmiset halutaan osallistua keskusteluun, kunhan tilanne, keskusteluporukka ja aihe ovat kohdallaan.
Silja Orvokki, kiitos hyvästä linkistä. Palaan tähän aiheeseen tuonnempana. Jus nyt pukkaa hommaa päälle!
Jani, tuo liittyi siihen, kun Sun äitis jossain liitettiin kuvitteellisten henkilöiden joukkoon Salarakkaan ja Milla B:n kumppaniksi. Sun äidissä virtuaalista on vain nimi. Muu on niin totta kuin ihminen nyt ylipäätään totta on.
Ahaa, se oli taas sitä keskustelua. Ugus kirjoitti joskus (en nyt valitettavasti jaksa etsiä sitä linkkiä, kun tuo blogspot-blogien haku on, mitä on) minusta siitäkin hyvin. Että kuka nyt sitten loppujen lopuksi on todellinen, käyttipä sitten nimeä tai nimimerkkiä.
Keksikaapa multi blogi/paljon blogeja kayttavana-ihmisina,sanonta,mita voi kayttaa vastauksissa.“Kommenttisi on huomioitu,kiitos.“Tyyliin.=“KohK.” kuulostaa yskalta.Kuka keksii paremman ja saa sen levikkiin?Koska minusta “aina ” pitaisi vastata,(99%).
Ihan vain tiedoksi: sisällötön avausviesti osoitteessa
http://sunaitis.blogsome.com
Satu: “Kommenttisi on huomioitu” = “Comment Is Acknowledged” = C.I.A. - mutta se on jo varattu!
Mietin tätä keskustelua lukiessani vaihtoehtoista, mahdollisesti pluginin vaativaa ratkaisua tuohon bloginpitäjän osallistumiseen kuittauksen muodossa.
Esimerkiksi pieni kuvake kommentin perään/sivuun/alkuun tyyliin “peukkupystyssä” olisi ehkä hyvä merkki siitä että noteerattu on, mutta ei lisäisi tekstiä suotta joka väliin, jos ei edes ota osaa keskusteluun, lähinnä kiitoksena tms.
Tämä siis ideana, toteutuksen helppoudesta ei mitään tietoa.
Oma blogini on niin hiljainen etten kyllä näe omalla kohdalla “ongelmaksi” sanoa esim “Joo aivan” joka väliin, mutta käyttäisin kyllä tuotakin ratkaisua jos sellaisen jostain saisin.
Kuraattori: Jos et kerro kellekään niin minä jo kehittelen semmoista pluginia. Mutta mulla ei ole ollenkaan aiempaa kokemusta niiden rakentelusta, joten voi olla, ettei siitä tule mitään.
[…] niiden kommenttipalstoja. Tästä bloginpitäjän ja kommentoijien välisestä vuorovaikutuksesta Jani avasi keskustelua pari päivää sitten. Ei ole sattumaa, että joissain blogeissa väki viihtyy […]