Toistuvia teemoja ahdistavissa unissani
#1467. Perjantai, 26. elokuuta 2005 klo 10.27.55, kirjoittanut Jani. 4
- kirjastot
- junat
- luonnottoman kirkkaat talviset aamupäivät
- mummila (se alkuperäinen)
Näistä vain viimeisen merkitys on minulle selvä (luuhaan tällä saitilla suurimman osan valveillaoloajastani, mutta tietokoneella en istu unissa juuri koskaan). #
Mitään selkeästi juonellisia unia en ole nähnyt taas pitkään aikaan, tai kyennyt niitä herättyäni muistamaan. #
Tulin tästä aika surulliseksi.
Olen “tuntenut” sinut vuoden verran. Sinä aikana minäkin olen huomannut, että asut aika tiiviisti saitillasi. Koko ajan olen kuvitellut, että viihdyt mummilan Marginaalissa (että olet Marginaalissa vähemmän ahdistunut kuin Kuolleena syntyneessä ja mitä niitä nyt oli).
Ja nyt sitten kerrot, että alkuperäiseen mummilaan liittyy ahdistusta, joka puhkeaa uniin.
Panee miettimään, mikä sai sinut nimeämään tämän virtuaalikotisi mummilaksi.
Ahaa, tämä kaipaa hieman tarkennusta. Nimesin nimittäin saittini mummilaksi juuri sen vuoksi, että se oli lapsuudessani eräänlainen turvasatama ja paikka, jossa todellakin viihdyin ne viikonloput ja kesät, jotka siellä vietin, ja jonne aina tilaisuuden tullen itse halusin mennä. ‘Mummila’ sanana aiheuttaa minulle edelleenkin positiivisia mielleyhtymiä.
Sen sijaan ahdistavissa unissani se esiintyy varmaankin ensisijaisesti siksi, että blogien lukeminen tai kirjoittaminen tai lukeminen ja kirjoittaminen ylipäänsä on melko hajutonta, mautonta ja näkymätöntä touhua unimaailmassa. Niinpä alitajuntani elokuvateatteri käyttää alkuperäistä paikkaa tämän saitin ja täällä hääräilyn symbolina.
Toinen vaihtoehto on se, että tuon lapsuuden utopiapaikan vääristely unimaailman malliin on varmasti tehokkaimpia mahdollisia keinoja tuottaa unissa sitä ahdistuksen tunnetta.
Kirkkaus on minunkin ahdistusunien top-listalla. Usein näen unta, että on niin helvetin kirkasta, että sattuu vaan silmiin, enkä kykene näkeen mitään. Ne unet on kamalia.
Minulla se kirkkaus itsessään ei satu, mutta siinä on tosiaan jotain epäluonnollisen tuntuista. Niissä unissa on siis tosiaan talvi, mutta se auringonpaiste on enemmän sellainen keväinen, eli se on tosiaan järjettömän kirkas ja siltikään se ei lämmitä.
Mikä itse asiassa, tuli sen tässä ääneen… ei kun kirjallisesti sanottuani mieleen, kuvastaa aika hyvin sitä, millaiselta minusta tuntui silloin, kun masennuin perin pohjin: kaikki entinen, joka vielä siihen asti oli tuottanut elämässä iloa, oli kyllä tallella ja paikallaan kuten aina ennenkin, mutta se vain lakkasi tuottamasta elämään sitä lämpöä, jota jokainen tarvitsee.