Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa
#1478. Tiistai, 30. elokuuta 2005 klo 14.21.44, kirjoittanut Jani. 43
Minusta on ollut vallan riemastuttavaa seurata näitä viimeaikojen ilmestyksien aiheuttamia reaktioita: ensin Blogikriitikko sai kaikki blogirautakankensa nielleet tutisemaan peloissaan ja purkamaan loukattuja tunteitaan paitsi X:n kommenttipalstalla, myös omissa blogeissaan. #
Vain Blogisweetikko ymmärsi. #
Seuraavaksi Kielipoliisi asettuu blogaajan ja häntä tietysti täysin varauksettomasti ihailevan yleisönsä väliin ja paljastaa, että olisi ehkä ainakin teknisiä syitä, joiden vuoksi ihailun ei tarvitsisi olla niin varauksetonta. Ja taas blogaajapoloiset vapisevat! #
Nyt sitten Analyytikko rouhaisee hieman toisenlaisten ressukoiden ja pikkusielujen synkkiä sopukoita ja saa aikaan samanlaisia reaktioita. #
Kaikki tämä on minusta aivan julmetun loistavaa ja juuri sellaista, mitä Suomen blogiskene on kaivannut koko sen ajan, kun olen itse täällä taaplannut. Alas turhantärkeys ja paskanjäykkyys! Alas itseironian puute ja tosikkomaisuus! Alas näennäishauskuus ja pseudointellektuaalisuus! #
Tiedätte itse, keitä olette. Muut tunnistavat teidät siitä, että juuri te käytte puolustamaan itseänne näiden blogien kommenttipalstoilla ja omissa blogeissanne niiden - ah ja voih - niin pelottavilta hyökkäyksiltä! #
Minusta tuntuu, että ainakin justsopivasti, jonka kautta tämän analyytikon viimein löysin, ymmärtää. #
Omasta puolestani toivotan nämä kritiikki-ilmiöt terävine hampaineen lämpimästi tervetulleiksi oman hengentuotteeni kimppuun, sillä kiinnostukseni omaa itseäni kohtaan on niin suunnaton, että kenen tahansa minusta lausuman arvostelun antama tieto hyvittää kevyesti siitä mahdollisesti samalla aiheutuvan pisteliään tuskan. #
Ei sittenkään! #
Itse asiassa se onkin niin, että juuri ne tuskallisimmat pistot tarjoavat minulle kaikkein eniten sitä niin kipeästi itsestäni kaipaamaani tietoa! #