Tämän­ker­tai­nen tele­vi­sio-ohjel­ma­suo­sit­te­lu tulee vali­tet­ta­vas­ti jäl­ki­kä­teen, sil­lä tulin itse kat­so­neek­si tämän Mat­kal­la syvään ete­lään ihan sat­tu­mal­ta eili­sil­ta­na, kun olin ensin kat­so­nut tätä ennen tul­leen Val­tio vapau­den vei -doku­men­tin kol­mes­ta nuo­res­ta, jois­ta yksi meni armei­jaan, yksi sivii­li­pal­ve­luk­seen ja kol­mas van­ki­laan. Mie­len­kiin­tois­ta kat­sel­ta­vaa oli sekin. #

Mat­kal­la syvään ete­lään on aja­tuk­sia­he­rät­tä­vä road trip hal­ki Ame­ri­kan Ete­län - kirk­ko­jen, van­ki­loi­den, hii­li­kai­vos­ten, rek­ka­huol­toa­se­mien, kapa­koi­den, soi­den ja vuor­ten maa­il­maan. Mat­kal­la koh­da­taan muusi­koi­ta kuten The Hand­so­me Fami­ly, John­ny Dowd, 16 Hor­se­power ja David Johan­sen, van­han ajan ban­jon­soit­ta­ja Lee Sex­ton, Roc­ka­bil­ly- ja Moun­tain -hel­lun­tai­lais­seu­ra­kun­nat ja kir­jai­li­ja Har­ry Crews sora­tiel­lä ker­to­mas­sa karu­ja ker­to­muk­sia. Elo­ku­va on kol­laa­si tari­noi­ta ja ker­to­muk­sia pää­asias­sa yllät­täen koit­ta­nees­ta kuo­le­mas­ta, syn­nis­tä tai sen hyvit­tä­mi­ses­tä, tai­vaas­ta ja hel­ve­tis­tä ilman väli­muo­to­ja. #

Ja koko ajan taus­tal­la häi­lyy kum­mal­li­nen Ete­län Jee­sus. ‘Vaih­toeh­to­kant­ria’ lau­la­va Jim Whi­te tut­kai­lee, mikä täs­sä häm­men­tä­väs­sä pai­kas­sa ins­pi­roi muusi­koi­ta ja kir­jai­li­joi­ta, työs­täen samal­la omia aja­tuk­si­aan muusas­taan - tai kuten hän itse asian ilmai­see, ‘yri­tän löy­tää kul­ta­ham­paan juma­lan kie­ros­ta hymys­tä’. #

searchingforthewrongeyedjesus.com
suo­men­nos ja lin­ki­tyk­set omia­ni #

Tämän doku­ment­tie­lo­ku­van näh­tyä­ni voin kevyes­ti sanoa, että kai­kis­ta uuden man­te­reen ihmi­sis­tä tun­nen syvin­tä yhteyt­tä näi­den ete­län köy­hien kans­sa. Jos­tain syys­tä se tun­tuu ylit­tä­vän sen­kin, mitä ne muu­ta­mat har­vat näke­mä­ni, Alas­kaan sijoit­tu­neet ohjel­mat (kuten Vil­li Poh­jo­la) ovat minus­sa herät­tä­neet, vaik­ka nii­den luon­to­mai­se­mat ovat­kin lähem­pä­nä omaa hen­kis­tä kotia­ni. #

Ehkä se joh­tuu sii­tä, että vaik­ka poh­joi­ses­sa­kin ele­tään vil­lin luon­non kes­kel­lä, siel­tä tun­tuu puut­tu­van se epä­toi­vo, kur­juus ja loh­dut­to­muus, jota tämä, eili­sen doku­men­tin esit­te­le­mä maa­il­ma minul­le huo­kui. Sii­nä on jotain minul­le hyvin tut­tua, ja luu­len, että enem­män kuin lähi­men­nei­syy­des­tä­ni, se on minul­le tut­tua hyvin var­hai­ses­ta lap­suu­des­ta, jol­loin asuim­me rivi­ta­lol­la, seu­dul­la, jota äiti sit­tem­min nimit­ti suo­ra­nai­sek­si slum­mik­si alko­ho­lis­tei­neen ja ongel­ma­per­hei­neen. #

Niin ja johan tes­ti­kin sen todis­ti, että mei­kä on se kar­mi­va­no­loi­nen ban­jon­soit­ta­ja-jäbä elo­ku­vas­ta Syvä joki. #