Jos en eläi­si jokais­ta päi­vää tasan samal­la taval­la kuin eilis­tä, minul­la ei oli­si mitään. Vaik­ka minul­la ei ole mitään syy­tä men­nä nuk­ku­maan ja vie­lä vähem­män syi­tä nous­ta aamul­la ylös, niin voin aina­kin taker­tua sii­hen, että näin minä teen, joka joka ilta, joka aamu, samal­la lail­la päi­väs­tä toi­seen, vii­kos­ta toi­seen. #

Mie­luum­min en tie­ten­kään teki­si. #

Mie­luum­min en oli­si. #

Olen nyt vajon­nut tähän tilaan vii­meis­ten viik­ko­jen aika­na. En ole näh­nyt sel­vä­juo­ni­sia unia­kaan sama­na aika­na, mut­ta on mah­do­ton­ta sanoa, onko jom­pi­kum­pi näis­tä asiois­ta toi­sen syy ja toi­nen sen seu­raus, vai kie­tou­tu­vat­ko ne toi­siin­sa syi­den ja seu­raus­ten kudel­ma­na, jos­ta nii­tä on mah­do­ton­ta erot­taa. #

Myös vuo­den­ai­ka, ilto­jen pime­ne­mi­nen on otet­ta­va huo­mioon. On syk­sy, niin kuin oli syk­sy sil­loin, kun tämä tila­ni var­maan­kin kat­sot­tai­siin alka­neek­si, jos joku teki­si minus­ta elä­män­ker­taa viral­lis­ten asia­kir­jo­jen perus­teel­la. #

Erää­nä aamu­na sil­loin vuo­sia sit­ten minä en vain enää kyen­nyt. En ollut kyen­nyt nuk­ku­maan, en herää­mään enää pit­kiin aikoi­hin, mut­ta sil­loin minä en enää kyen­nyt mene­mään kou­luun enkä teke­mään mitään muu­ta­kaan. #

Sain ajan psy­kiat­ril­ta, ja ajal­la­ni sain lääk­kei­tä, kah­den vii­kon sai­ras­lo­man ja lupauk­sen tera­pias­ta. Kak­si viik­koa meni, ja sai­ras­lo­maa­ni jat­ket­tiin, kos­ka en edel­leen­kään kyen­nyt. #

Kun tera­pia alkoi, kir­joi­tin tera­peu­til­le kir­jeen, jot­ta sai­sin sano­tuk­si kai­ken, min­kä kat­soin tär­keäk­si - asioi­ta, kuten väki­val­tai­set fan­t­asiat, joi­ta minul­la oli jat­ku­vas­ti, ja joi­den nor­maa­liut­ta epäi­lin. Tera­pia­ni lop­pui sii­hen, sil­lä tera­peut­ti ja psy­kiat­ri tuli­vat sii­hen tulok­seen, että tera­pia täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa vain pahen­tai­si oloa­ni. #

Jäl­ki­kä­teen äiti on sano­nut ajat­te­le­van­sa, että se on var­mas­ti ollut minul­le kova isku, mut­ta minus­ta se tun­tui sil­loin vain itses­tään­sel­väl­tä, että näin tämä tuli­si mene­mään: ei minua kukaan voi­si aut­taa. Ei mikään tera­pia voi­si paran­taa eikä yksi­kään ihmi­nen kyke­ni­si otta­maan vas­taan kaik­kea sitä, mitä sisäl­tä­ni löy­tyy. #

Seu­raa­val­la tapaa­mi­sel­la (jos­sa Riit­ta­kin oli muka­na, kos­ka oli huo­lis­saan sii­tä, etten saa apua) psy­kiat­ril­le lopul­ta­kin kävi ilmei­sek­si se, että olin kat­kea­mis­pis­tees­sä. Sain hänen ehdo­tuk­ses­taan, mut­ta omas­ta tah­dos­ta­ni, lähet­teen psy­kiat­ri­sen sai­raa­lan avo-osas­tol­le, jon­ne sit­ten sinä pimeä­nä syys­tal­vi-ilta­na mat­kus­tin junas­sa. #