Kak­soi­se­lä­mä­ni blo­gaa­ja­na ja psy­ko­te­ra­pia­ryh­män jäse­ne­nä alkaa minul­le yllät­täen vas­ta nyt aiheut­taa ensim­mäis­tä ker­taa ihan oikei­ta ongel­mia molem­mis­sa. Vii­mek­si jou­duin ryh­mäs­sä kir­joi­tus­te­ni takia ris­ti­tu­leen (en onnek­si yksin) ja vas­taa­vas­ti sit­ten sen jäl­keen tun­sin jon­kin aikaa lie­vää arkuut­ta kir­joit­taa mitään. (Sitä kes­ti­kin mel­kein koko­nai­sen vuo­ro­kau­den ajan.) #

Mut­ta mik­sei oikei­ta noi­ta­pil­le­jä enää myy­dä kau­pas­sa? Vain jotain hal­va­tun mixi­pus­se­ja, jois­sa on jotain lii­tu­la­ku­ja ja muu­ta pas­kaa nii­den pil­lien kans­sa. En minä nii­tä syö, minä haluan noi­ta­pil­le­jä! Vain noi­ta­pil­le­jä, pelk­kiä noi­ta­pil­le­jä! En var­ma­na osta mitään vitun sekoi­tus­pus­sia, jos­ta kak­si kol­mas­osaa jää syö­mät­tä! #

 #

Rob on vii­meis­te­le­mäs­sä väi­tös­kir­jaan­sa, jos­sa hän kri­ti­soi perin­teis­tä käsi­tys­tä Tou­ret­ten syndroo­mas­ta sai­rau­te­na ja haas­taa maa­il­man hyväk­sy­mään hänet sel­lai­se­na kuin hän on. Hänel­lä ei mie­les­tään ole mitään syy­tä pyy­del­lä anteek­si sitä, mitä on ja sik­si hän kiel­täy­tyy otta­mas­ta lääk­kei­tä, jot­ka voi­si­vat tukah­dut­taa hänen kiroi­lu­koh­tauk­si­aan. #

five: The man who swears he’s nor­mal (suo­men­nos oma­ni) #

Tämä tuli 4D-doku­ment­ti­na (“Pak­ko­liik­kei­den van­git”) tiis­tai­na ja kat­se­lin sen eilen digi­nau­hoi­tuk­se­na (ah!). #

Har­mi, ettei tuos­sa ker­rot­tu mitään sii­tä, mil­lais­ta Rob Evan­sil­la oli armei­jas­sa, sil­lä sii­nä mai­nit­tiin vain, että hän on enti­nen las­ku­var­jo­jää­kä­ri. Voi­si kuvi­tel­la, että toi­saal­ta armei­jas­sa suh­tau­tu­mi­nen poik­kea­vuu­teen oli­si kaik­kein anka­rin­ta, ja toi­saal­ta taas, että jos sii­hen opi­taan suh­tau­tu­maan aina­kin omas­sa yksi­kös­sä, niin siel­lä se suh­tau­tu­mi­nen on sen jäl­keen kaik­kein paras­ta ja jouk­koon sulau­tu­mi­nen tekee hyvää ongel­mas­ta kär­si­vän itse­tun­nol­le. #

Edel­leen sii­hen suh­tau­tu­mi­nen riip­puu var­mas­ti myös­kin soti­la­sar­vos­ta. Kuvi­tel­laan­pa esi­mer­kik­si Robin alo­ka­sai­kaa: #

evers­ti N.N.: Jaa­has, jaa­has. Tääl­lä ne poi­jat sih­tai­le­vat vihol­lis­ta. Mikäs on alok­kaan ampu­ma­sek­to­ri? #

alo­kas R.E.: Se on tuos­ta koi­vus­ta - kusi­pää - tuo­hon mät­tää­seen, her­ra evers­ti. Huo­ra! #

Kuvi­tel­laan­pa sit­ten puo­les­taan Robia joh­ta­ja­na: #

alo­kas N.N.: Tupa- ja alue­pal­ve­lu toi­mi­nut tuvas­sa kol­me­tois­ta, ilmoit­ti alo­kas N.N. #

alik. R.E.: Kusi­pää! Onko sitä unoh­det­tu, miten puhu­tel­laan? Huo­ra! Entä se asen­to? ASENTO! Kusi­pää. Huo­ra. #

hei onks näi­tä van­hem­pia osia saa­ta­vil­la esim DVD-bok­si­na? mones­ko tuo­tan­to­kausi tää joka nyt tulee muu­ten on?
spede12345 | 6.10.2005 #

tää on mun lem­pi­sar­ja! mul on dvd:llä kaik­ki tuo­tan­to­kau­det. ihan sika kovat bonus-materiaalit!
daudsk­rott | 6.10.2005 #

Telkku.com: Edus­kun­nan kyse­ly­tun­ti #

Olen joten­kin kum­mal­li­nen. Nimit­täin, mel­kein enem­män kuin yli­mää­räi­sis­tä uuti­sis­ta, minä pidän suo­ris­ta lähe­tyk­sis­tä edus­kun­nas­ta. Sitä jaas­ta­mis­ta, pääl­le­pu­hu­mis­ta, huu­te­lua, nau­res­ke­lua ja vasa­ran­pau­ku­tus­ta kat­sel­les­sa tulee vaan joten­kin hyvä mie­li. #

Tym­pii vain, ettei edus­kun­nan sivuis­ta ota mitään tolk­kua eikä siel­lä ole min­kään­lais­ta toi­mi­tet­tua ajan­koh­tais­ma­te­ri­aa­lia vaan vain päi­vä­jär­jes­tyk­sen tapai­set vält­tä­mät­tö­myy­det (ja nekin hel­ve­tin­per­ke­leen frei­mei­hin upo­tet­tui­na!). Aina­kin Tar­mo Rop­po­nen tun­tuu aina ole­van etu­kä­teen peril­lä sii­tä, mit­kä aiheet nous­se­vat kyse­ly­tun­nil­la esil­le, joten eivät ne mitään salai­suuk­sia­kaan ole. #

Ereh­dyin täs­sä erää­nä ilta­na, lysäh­det­tyä­ni taas ker­ran hor­tei­seen tilaa­ni soh­val­le, kään­tä­mään tele­vi­sios­ta esiin Euros­por­tin Fight Clu­bin, joka näyt­tää K-1-seka­kamp­pai­lu­la­jiot­te­lui­ta (mixed mar­tial arts figh­ting). #

Ihas­tuin! #

Aikai­sem­min minä vaih­doin kana­vaa aina inhon val­las­sa sii­nä vai­hees­sa, kun siel­tä alkoi tul­la nyrk­kei­lyä, ja tätä pelk­kien ham­mas­suo­jien tur­vin teh­tä­vää lyön­ti- ja pot­ku­tou­hua minä pidin kai­kis­ta urhei­lu­la­jeis­ta alhai­sim­pa­na. Sii­nä olin­kin oikeas­sa, ettei täs­sä ole kyse urhei­lus­ta. Täs­sä on kyse jos­tain ihan muus­ta! #

En oikein osaa selit­tää sitä, mut­ta kun kat­se­lin But­ter­bea­nin otte­le­van jotain isoa, mus­taa mus­ke­li­mies­tä vas­taan jak­sa­mat­ta vaih­taa kana­vaa, huo­ma­sin tym­pään­ty­vä­ni sii­tä, ettei­vät kum­man­kaan iskut oikein tun­tu­neet löy­tä­vän peril­le. Huo­ma­sin halua­va­ni näh­dä osu­mia, jom­man kum­man otte­li­jan naa­maan uppoa­via nyrk­ke­jä. Huo­ma­sin himoit­se­va­ni ver­ta. #

Kun otte­lu päät­tyi pis­te­las­kuun, ei veren­ja­no­ni ollut tyy­dyt­ty­nyt, ja niin­pä minun oli kat­sot­ta­va seu­raa­va­kin otte­lu. Sitä kat­sel­les­sa­ni se tapah­tui: toi­sen otte­li­jan väis­tö­liik­keet pet­ti­vät ja vas­tus­ta­jan nyrk­ki mäjäh­ti hänen pää­hän­sä. #

Miten her­kul­lis­ta! Uudes­taan! Lisää! #

Kun toi­nen otte­li­ja vajo­si kan­vee­siin, huo­ma­sin myös kovas­ti yrit­tä­vä­ni seli­tel­lä itsel­le­ni sitä, että pidän täs­tä, sil­lä eihän se nyt voi olla oikein, hyi hyi minua. Eihän tämä täl­lai­nen voi olla urhei­lua. Yri­tin miet­tiä, että ehkä sit­ten, jos oli­si mah­dol­lis­ta otel­la ilman, että sii­nä teh­täi­siin toi­sel­le ruu­mil­lis­ta vahin­koa, voi­sin hyväk­syä tämän. Sit­ten tajusin, että sii­nä vai­hees­sa koko laji muut­tui­si yhden­te­ke­väk­si, sil­lä mikään ei erot­tai­si sitä jal­ka­pal­los­ta, jää­kie­kos­ta tai mis­tään muus­ta­kaan sym­bo­li­seen vas­tus­ta­jan päi­hit­tä­mi­seen perus­tu­vas­ta lajis­ta. Saat­tai­sin ehkä hyväk­syä sen kat­so­mi­se­ni, kuten hyväk­syn jal­ka­pal­lon tai min­kä tahan­sa muun sym­bo­li­sen lajin kat­so­mi­se­ni, mut­ta se ei enää oli­si­kaan tämä laji. Vaik­ka en enää pahek­sui­si­kaan itseä­ni tämän kat­so­mi­sen vuok­si, tus­kin edes jak­sai­sin kat­soa tätä, jos täs­sä ei pyrit­täi­si vahin­goit­ta­maan vas­tus­ta­jaa. #

Huo­ma­sin pitä­vä­ni täs­tä juu­ri sii­tä syys­tä, että täs­sä pyri­tään vahin­goit­ta­maan vas­tus­ta­jaa! #

Muis­tin, kuin­ka nuo­ri­her­ra S. ker­ran tääl­lä vie­rail­les­saan sat­tu­mal­ta löy­si tele­vi­sios­ta Euros­por­tin ja jäi kat­so­maan nyrk­kei­lyä, ja kuin­ka hänen reak­tioi­taan luet­tua­ni koin tar­vet­ta selit­tää, että nämä mie­het, jot­ka täs­sä yrit­tä­vät osua toi­siin­sa, ovat urhei­li­joi­ta, eli he eivät yri­tä lyö­dä toi­si­aan sik­si, että oli­si­vat toi­sil­leen vihai­sia, vaan, että he nou­dat­ta­vat sään­tö­jä: aloit­ta­vat tois­ten­sa lyö­mi­sen vas­ta, kun erä alkaa, ja kun erä päät­tyy, he lopet­ta­vat sen. #

Nyt ajat­te­lin, että se on kyl­lä tot­ta: he teke­vät sään­tö­jen puit­teis­sa sen, min­kä teke­vät, mut­ta sil­ti­kään tämä ei ole urhei­lua, sil­lä minul­le urhei­lu on nime­no­maan jotain, jos­sa vas­tus­ta­jan kon­kreet­ti­nen lyö­mi­nen on koko­naan naa­mio­tu sym­bo­li­sen toi­min­nan taak­se. Täs­sä sitä naa­mioin­tia ei ole teh­ty. Täs­sä sään­tö­jen ainoa tar­koi­tus on vähen­tää kamp­pai­li­joi­den mah­dol­li­suuk­sia vahin­goit­taa toi­si­aan ker­ral­la kovin vaka­vas­ti ja estää hei­tä tap­pa­mas­ta toi­si­aan, mut­ta itse ‘kamp­pai­lun’ akti ja sen tar­koi­tus on täs­sä aitoa: tar­koi­tus on lyö­dä vas­tus­ta­ja lyö­mäl­lä vas­tus­ta­jaa. #

Selos­ta­ja mai­nit­si useam­man ker­ran hal­vek­su­vaan sävyyn juu­ri jal­ka­pal­loon esi­merk­ki­nä lajis­ta, joka on täyn­nä aggres­sii­vi­suut­ta ja epä­ur­hei­li­ja­mais­ta käy­tös­tä, kun taas täs­sä lajis­sa, jon­ka idea on yksin­ker­tai­ses­ti lyö­dä vas­tus­ta­jaa ja yrit­tää tyr­mä­tä tämä, kil­pai­li­jat käyt­täy­ty­vät toi­si­aan koh­taan äärim­mäi­sen kun­nioit­ta­vas­ti: alus­sa toi­vo­te­taan onnea, tau­ko­jen aika­na eri­lai­sin elein osoi­te­taan ystä­väl­li­syyt­tä ja lopus­sa molem­mat onnit­te­le­vat toi­si­aan, vaik­ka - tai ehkä juu­ri sik­si, että - kiis­ta­ton voit­ta­ja onkin saa­tu sel­vil­le. #

Oival­sin, että niin­hän se tie­tys­ti onkin: jal­ka­pal­lo tai muu sym­bo­li­nen tais­te­lu ei kai­kes­ta mah­dol­li­ses­ta inten­sii­vi­syy­des­tään huo­li­mat­ta­kaan kyke­ne lop­pu­jen lopuk­si tyy­dyt­tä­mään nii­tä vais­to­ja, jot­ka näi­tä pele­jä var­ten on lajin lah­jak­kuuk­sis­ta esiin kai­vet­tu ja joi­ta on ruo­kit­tu, hel­lit­ty ja vaa­lit­tu kai­kin mah­dol­li­sin kei­noin, jot­ta ne tuot­tai­si­vat ken­täl­lä sen tulok­sen, jota lajis­sa kamp­pai­li­jal­ta, eli urhei­li­jal­ta tai hänen jouk­ku­eel­taan odo­te­taan: että vas­tus­ta­ja on lyö­tä­vä. #