Ei niin hyvää, etteikö jotain pahaakin
#1669. Tiistai, 8. marraskuuta 2005 klo 16.35.30, kirjoittanut Jani. 22
Mistä te ihmiset saatte iloa elämäänne? Tai ei niinkään iloa kuin mielihyvän tunnetta? Kun minä mietin taas tänä päivänä, että minä en saa sitä oikein mistään. Ainakaan minä en saa sitä semmoisista asioista, joista useimmat sitä tuntuvat saavan. Siis kun minä en juo, enkä minä polta, enkä minä tee oikein mitään muutakaan tämmöisiä tavallisimpia juttuja. Kahvinjuomisenkinhan minä heitin pois. Miksikö? No minäpä selitän: siksi, kun minä etsin sellaista puhdasta mielihyvää, eli sellaista, josta ei olisi samalla mitään ikäviä haittavaikutuksia. #
Juomisen ja tupakoimisen haitat nyt ovat yleisesti tunnetut. Kahvinjuomisesta minulle tuli pääkipua ja varmasti osa aiemmin niin usein kärsimistäni vatsakivuistakin oli sen ansiota. Ylensyömistänikin vihaan tästä syystä: sen jälkeen on fyysisestikin hieman epämiellyttävä olo ja mässäilyllähän on pitempiaikaiset, tunnetut seurauksensa (kutistushiukkasten imeytyminen vaatteisiin ja siitä johtuva itsetunnon mahalasku). #
Tähän mennessä olen tänä päivänä keksinyt kolme asiaa, joista saan puhdasta mielihyvän tunnetta. #
Yksi ovat eläimet. Mitkään ötökät eivät tietenkään, mutta siis ne, joita tavallisimmin eläiminä ajattelemme, eli karvaiset nisäkkäät (via Kissapesula). Silloin, kun niitä näkee touhuissaan, elämässä elämäänsä kuitenkaan elämättä sitä, olemassa olematta todella olemassa, vaivattomasti. #
Toinen ovat lapset. Pienistä vauvoista alkaen, se sellainen viattomuus ja elämätön, olemassaolematon olemassaolo, joka lapsissa on eläinten kaltaista ja niin suunnattoman vetoavaa, puhdasta hyvää. #
Tähän mennessä listani kuulostaa vielä “näihin sekaantumisesta häkki heilahtaa” -listalta, mutta älkääpä nyt hätäilkö. #
Kolmas on nauru. Harmikseni huumorintajuni on kuitenkin melko ronkeli, enkä esimerkiksi huumoriblogeista ole Vt:n tuotosten lisäksi kyennyt ottamaan muita omakseni. Nautin harvoin hauskaksi tarkoitetuille jutuille aidosti (mutta nauran usein sosiaalista naurua olematta aidosti huvittunut). Studio Julmahuvi oli sikäli poikkeuksellista tv-huumoria, että pidin siitä ihan oikeasti. Enemmän nautin sellaisesta huumorista, joka on kätketty vakavien asioiden sekaan, kuten vaikkapa Brettin suureellisista Holmes-eleistä. Toisaalta huumorintajuni on useinkin sadistinen ja siksi pidän myös idioottien itsensätelomisvideoista. #
Kaikkein eniten nautin tietysti näiden asioiden yhdistelmistä, kuten vaikkapa karhunpennusta, joka Avarassa luonnossa haastaa puolukanvarvun voimienmittelöön ja häviää muksahtaen kuonolleen. Harvoin nauran niin makeasti täällä yksikseni kuin eläimenpentujen kommelluksia televisiosta nähdessäni! Tai sitten esimerkiksi vauvasta, joka kohtaa karhun ja… ei, tämä juttu pitääkin ilmiselvästi jättää Vt:n kerrottavaksi. #
Mutta se pointti oli… ööh… #
Että puhdasta hyvää on niin vähän. #
Olen näistä ilostuttajista kovin samaa mieltä! Paitsi itsensä telojien katselu tekee pahaa.