Minä voin hyvin. #

Olo­suh­tei­siin, eli lähin­nä nyt tähän rikol­li­suus­häs­sä­kään kaik­ki­ne seu­rauk­si­neen, näh­den voin erin­omai­ses­ti, mut­ta se pois­lu­kien­kin voin var­sin hyvin. #

On toki mah­do­ton­ta irrot­taa tuo­ta asi­aa elä­mäs­tä­ni tuol­la taval­la, ja on täy­sin mah­dol­lis­ta, että tämä voin­ti­ni onkin nime­no­maan tämän, mel­kein vuo­den ajan jat­ku­neen stres­sin lau­kea­mi­ses­ta joh­tu­vaa hel­pot­tu­nei­suut­ta. Paran­tu­nut minä en toki ole, en lähel­lä­kään sitä. Voin­ti­ni on kui­ten­kin nyt huo­mat­ta­vas­ti parem­pi kuin se oli vuo­si sit­ten näi­hin aikoi­hin. #

Kyke­nen sil­ti edel­leen­kin hyvin hel­pos­ti porau­tu­maan pääs­sä­ni ole­viin kipu­pis­tei­siin niin halu­tes­sa­ni, ja minä­hän haluan. En kos­kaan tule pääs­tä­mään niis­tä irti. #