A-talon pyyk­ki­tu­van ovi oli auki ja oves­sa oli lap­pu, että sitä ei saa luki­ta; ilmei­ses­ti vies­ti on men­nyt peril­le, vaik­ka vas­taus­ta omaan säh­kee­see­ni ei ole­kaan kuu­lu­nut. Varaus­lis­ta ammot­ti tyh­jyyt­tään, joten jou­duin­kin palaa­maan suun­nit­te­le­mal­ta­ni valo­ku­vaus­kä­ve­lyl­tä takai­sin ja odot­te­len nyt pyyk­ki­vuo­ro­ni alkua. Hyvä! Tämä asia ker­ke­si jo alkaa vai­vaa­maan niin pal­jon, että se tuli uniin­kin. #

Jak­sais­ko ottaa ken­gät pois puo­lek­si tun­nik­si… ei jak­sa. Ei voi jak­saa. #

Aamui­sin, heti herät­tyä­ni on aina vie­lä sen aikaa, kun vie­lä muis­tan, mitä hul­lu­ja unia sitä täl­lä ker­taa tuli näh­tyä, mah­dol­lis­ta pae­ta sel­lai­seen put­keen, jos­sa voin teh­dä eli aja­tel­la jotain niin kovas­ti, että sitä jok­si­kin aikaa unoh­taa todel­li­suu­den ja näin on aika help­poa olla. Sii­hen put­keen pää­see, jos nousee ensim­mäi­sen ker­ran herä­tes­sään ennen puol­ta päi­vää, eikä vai­vu takai­sin sän­kyyn, jon­ka jäl­keen herää uudes­taan vas­taa puo­len päi­vän tie­noil­la ja olo on alus­ta asti tym­peä var­sin­kin näin kesäi­sin, var­sin­kin aurin­gon­pais­teel­la. Eihän, vaik­ka sii­hen put­keen pää­si­si­kin, se tie­ten­kään kau­an kes­tä, vaan se haih­tuu ilta­päi­vään men­nes­sä joka tapauk­ses­sa. #

Eili­sil­ta­na ahdis­ta­vat aja­tuk­set kol­kut­te­li­vat taas pit­käs­tä aikaa tie­toi­suu­den por­teil­la oikein kun­nol­la, mut­ta kun vii­me ker­ras­ta on tosi­aan niin pit­kä aika, saa­toin ottaa sen ihan vaih­te­lun kan­nal­ta. Jos oli­sin opti­mis­ti niin ehkä ajat­te­li­sin, että tämä tuli tera­pias­ta, että se oikeas­ti vai­kut­tai­si johon­kin pää­ni sisäl­lä, että jos­pa tämä joh­taa vie­lä jos­sain vai­hees­sa sii­hen, että saan loih­dit­tua sen ahdis­tuk­sen esiin siel­lä­kin. #

Enpä kui­ten­kaan ole opti­mis­ti, vaan epäi­len, että se tuli yksin­ker­tai­ses­ti sii­tä, että eilen tou­hu­tes­sa­ni valo­ku­vien kans­sa pala­si­vat kulu­neen vuo­den aika­na otet­tu­jen kuvien myö­tä elä­vi­nä mie­leen tun­ne­ti­lat, jois­sa olin nii­tä ottaes­sa­ni ollut. #

Tera­peut­ti vän­käi­si luul­ta­vas­ti sen­kin joh­tu­vak­si tera­pias­ta; että kat­soin nii­tä kuvia pääs­täk­se­ni tuo­hon tun­ne­ti­laan. Kaik­kein epäi­lyt­tä­vin­tä var­sin­kin psy­koa­na­lyy­sis­sa on minus­ta aina ollut se, että vaik­ka toi­saal­ta koros­te­taan tie­dos­ta­mat­to­man roo­lia, niin toi­saal­ta se tie­dos­ta­ma­ton onkin sit­ten aivan nau­ret­ta­van ratio­naa­li­nen, tar­koi­tuk­sen­mu­kai­nen puo­li. Ei se mikään umpi­pöl­jä­kään tie­ten­kään minus­ta ole, mut­tei kyl­lä mis­sään nimes­sä jotain yksin­ker­tais­ta eläin­tä jär­ke­väm­pi sen puo­leen! Ei se pys­ty suun­nit­te­le­maan ja mani­pu­loi­maan, vaan se ikään kuin nykäi­see narus­ta aina tilai­suu­den tul­len, ja ne tilai­suu­det ovat hyvin yksin­ker­tai­sia, kuten vaik­ka­pa valin­ta­ti­lan­ne välit­tö­män mie­li­hy­vän ja pit­kän täh­täi­men hyö­dyn välil­lä. #

Myös sen huo­ma­sin eilen noi­ta kuvia kat­sel­les­sa­ni, että minä­hän olen jos­kus osan­nut ottaa ihan hyviä valo­ku­via. #

Pit­käs­tä kuvioi­den ulko­puo­lel­la ole­mi­ses­ta on se etu, että minul­la on pal­jon, pal­jon luke­mat­to­mia blo­gi­teks­te­jä varas­tos­sa vii­kon­lo­puk­si. #

Lei­kin tänään valo­ku­vil­la. Alku­jaan rupe­sin kokei­le­maan tuon pahas­ti vas­ta­va­los­ta ote­tun til­hen kuvan kans­sa, että sai­si­ko sii­tä joten­kin kun­nol­lis­ta, ja kuin­ka olla­kaan, sain aikai­sek­si jotain, mikä näyt­ti pikem­min­kin kip­si­va­lok­sel­ta. #

Niin­pä sit­ten käsit­te­lin kokeek­si kaik­ki vähän­kään otol­li­set kuvat tuol­la samal­la taval­la ja kerä­sin tulok­set tuol­le sivus­tol­le. Til­hen kal­tai­sia, kip­si­va­lok­sen näköi­siä kuvia ei muis­ta oikein tul­lut (vene­ku­vaa lukuu­not­ta­mat­ta), joten enim­mäk­seen ne näyt­tä­vät lähin­nä nega­tii­veil­ta, vaik­ka sitä ne eivät tar­kal­leen, tek­ni­ses­ti ottaen ole — lukuu­not­ta­mat­ta var­pus­ta, jos­ta tuli nega­ti­voi­mal­la tuol­lai­nen fos­fo­rin­hoh­toi­nen ja samal­la maa, vaik­ka vaih­toi­kin väriä, säi­lyi ihan maan näköi­se­nä. #

Ilmei­ses­ti voi­mak­kaat kont­ras­tit ja nime­no­maan pää­koh­teen jää­mi­nen var­joon ja taus­tan yli­va­loi­suus ovat eduk­si, mikä­li tuol­lai­sia sel­kei­tä, kol­miu­lot­tei­sia hah­mo­ja halu­aa syn­nyt­tää. #