Pie­ne­nä en oikein tajun­nut näi­tä Korp­pi Kut­han satu­ja, mut­ta nyt van­hem­mal­la iäl­lä luet­tui­na nämä ovat aivan lois­ta­via, zen-hen­ki­siä tari­noi­ta. #

Roh­kea kar­hu #

Pik­ku­lin­tu ja hii­ri asui­vat yhdes­sä. Yhdes­sä ne koko­si­vat jyviä. #

No niin, ne koko­si­vat aikan­sa, ja sit­ten lin­tu sanoi:
— Jyviä riit­tää meil­le koko tal­vek­si. Nyt ruve­taan jaka­maan. #

Alet­tiin jakaa. Lin­nul­le jyvä, hii­rel­le jyvä. Hii­rel­le jyvä, lin­nul­le jyvä. #

Ne jakoi­vat jyvät tasan, mut­ta yksi jyvä jäi yli. #

Mitä teh­dä? #

Hii­ri sanoi:
— Jyvä on minun. Minä olen teh­nyt enem­män työ­tä kuin sinä, minä olen kai­va­nut maa­ta — ihan kyn­net kipey­tyi­vät. #

Mut­ta lin­tu vas­ta­si:
— Ei, se on minun jyvä­ni. Minä olen teh­nyt enem­män työ­tä. Minä vah­din jyviä ylhääl­tä, koko ajan len­sin ja len­sin — ihan sii­vet kipey­tyi­vät. #

Ne kiis­te­li­vät ja kiis­te­li­vät ja alkoi­vat sit­ten tapel­la. Ne tap­pe­li­vat niin, että koko met­sä kai­kui huu­dos­ta ja viki­näs­tä. #

Ne tap­pe­li­vat ja tap­pe­li­vat, viki­si­vät ja viki­si­vät, eivät­kä miten­kään voi­neet voit­taa toi­si­aan. Ne juok­si­vat etsi­mään itsel­leen apua. #

Lin­tu kut­sui itsel­leen avuk­si Ukkos­lin­nun. #

Hii­ri toi roh­kean, voi­mak­kaan apu­rin — itsen­sä kar­hun. #

Kar­hu hui­tai­si, löi nyr­kil­lä Ukkos­lin­tua sii­peen. #

Sii­pi mur­tui — ukko­nen jyräh­ti. #

Sil­loin hii­ri peläs­tyi, sukel­si kaar­nan­pa­la­sen alle ja istui siel­lä. Mut­ta itse kar­hu peläs­tyi vie­lä enem­män. Se kat­soi sivuil­leen:
— Mis­sä on minun hii­ro­se­ni? Hii­ri on kadon­nut! #

Peläs­tyk­sis­sään kar­hu läh­ti juok­se­maan pois ja astui kaar­nan­pa­la­sel­le. Kun se astui, jokin räsäh­ti kaar­nan­pa­la­sen alla.
— Ai, ampu­vat! ajat­te­li kar­hu. #

Ja roh­kea kar­hu läh­ti juok­se­maan min­kä käpä­lis­tä läh­ti. #

Hii­ren ham­mas se vain oli räsäh­tä­nyt. #

Nenet­si­sa­tu, muo­kan­nut K. Šav­rov (Korp­pi Kut­ha, koon­nut L. I. Gri­bo­va, 1974) #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]13:41[/klo] Jokin nie­lai­si mel­kein koko teks­tin! Kir­joi­tin uudestaan.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

“Puo­lus­tus­voi­mat ei ole teh­nyt kra­naa­tin­hei­tin­kou­lu­tuk­seen olen­nai­sia muu­tok­sia huo­li­mat­ta sii­tä, että nel­jän vuo­den takai­sen kra­naa­tin­hei­ti­non­net­to­muu­den tut­ki­jat suo­sit­ti­vat kou­lu­tuk­sen paran­ta­mis­ta. […] Vuo­den 2001 onnet­to­muu­den jäl­keen muu­tet­tiin myös ammun­to­jen varo­mää­räyk­siä. Nii­den mukaan jouk­ku­een­joh­ta­ja val­voo eri­tyi­ses­ti sitä, että kra­naa­tin­heit­ti­mil­lä ei tapah­du kak­sois­la­taus­ta. Käy­tän­nös­sä tämä on kui­ten­kin liki mah­do­ton­ta.” #

MTV3: “Kra­naa­tin­hei­tin­kou­lu­tus­ta ei olen­nai­ses­ti kor­jat­tu” #

Käy­tän­nös­sä se on täy­sin mah­do­ton­ta. Ei jouk­ku­een­joh­ta­jal­la ole mitään mah­dol­li­suuk­sia val­voa kol­mea yhtä­ai­kai­ses­ti ja inten­sii­vi­ses­ti sar­ja­tul­ta ampu­vaa hei­tin­tä kak­sois­la­taus­ten varal­ta. Lataa­jan­kin mah­dol­li­suu­det sii­hen ovat parem­mat, eivät­kä nekään ole hää­vit var­sin­kaan lei­rio­lo­suh­tei­den rasi­tus­vai­ku­tus­ten alai­se­na. Suo­mek­si sanot­tu­na puo­lus­tus­voi­mat siis vii­la­si varo­mää­räyk­siä vähä­sen, jot­ta saa­tet­tiin sanoa, että jotain on teh­ty, vaik­ka tosia­sias­sa mitään ei teh­ty. #

Sar­ja­tul­ta heit­ti­mel­lä ampu­neen koke­muk­sel­la oma mie­li­pi­tee­ni on, että kak­sois­la­tauk­ses­ta joh­tu­vien onnet­to­muuk­sien estä­mi­seen on kol­me kei­noa: #

1. Varus­te­taan heit­ti­met pysy­väl­lä meka­nis­mil­la, joka estää kak­sois­la­tauk­set tai niis­tä joh­tu­vat onnet­to­muu­det, tai vaih­toeh­toi­ses­ti kor­va­taan nykyi­set heit­ti­met mal­lis­tol­la, jos­sa sel­lai­nen meka­nis­mi on. Tosin aina­kaan jutus­sa haas­ta­tel­tu, har­joi­tus­ta joh­ta­nut evers­ti Hasi­la ei tien­nyt sel­lai­sen mal­lis­ton ole­mas­sao­los­ta. Joka tapauk­ses­sa täl­lä jär­jes­te­lyl­lä mene­te­tään toden­nä­köi­ses­ti pal­jon hei­tin­ten nykyi­ses­tä toi­min­ta­var­muu­des­ta, sil­lä moni­mut­kai­nen lai­te menee käy­tän­nös­sä aina yksin­ker­tais­ta hel­pom­min jumiin tai hajo­aa, var­sin­kin, kun ammun­taa suo­ri­te­taan talviolosuhteissa.
2. Varus­te­taan heit­ti­met rau­han­ajan kova­pan­osam­mun­nois­sa jär­jes­tel­mäl­lä, joka hälyt­tää kak­sois­la­tauk­sen tapah­tues­sa tai, kuten edel­li­nen jär­jes­tel­mä, koko­naan estää sen. Jär­jes­tel­män toi­min­ta­var­muus kär­sii rau­han­ajan har­joi­tuk­sis­sa kuten edel­li­ses­sä vaih­toeh­dos­sa, mut­ta jär­jes­tel­mä on pois­tet­ta­vis­sa ja toi­min­ta­var­muus palau­tuu nykyi­sel­leen, kun heit­ti­miä tar­vi­taan sodan­ai­ka­na. Täl­lai­sen jär­jes­tel­män ole­mas­sao­los­ta tai edes toteu­tus­mah­dol­li­suuk­sis­ta minul­la ei ole tie­toa, mut­ta asi­aa kan­nat­tai­si minus­ta tut­kia, mikä­li ainoat vaih­toeh­dot ovat onnet­to­muuk­sien jat­ku­mi­nen tai alla mai­nit­tu, vii­mei­nen vaihtoehto.
3. Rau­han­ai­ka­na ei ammu­ta aitoa sar­ja­tul­ta kova­pan­osam­mun­toi­na vaan kuten nykyi­sin ensim­mäi­sis­sä har­joi­tuk­sis­sa, jois­sa vain ensim­mäi­nen ja vii­mei­nen lau­kaus ammu­taan kovil­la ja välis­sä ammu­taan vain rukkaslaukauksia.

 #

Onnek­si en men­nyt kat­so­maan ping­vii­nie­lo­ku­vaa! Syk­syi­nen oli oikeas­sa: ping­vii­nit puhu­vat! Aaaargh! #

“Täl­le [Mik­ro­kos­mok­sen ja Len­tä­vän muu­ton] tasol­le Ping­vii­nien mat­ka ei pää­se, mut­ta ei se oli­si kovas­ti hai­tan­nut­kaan ellei aivan kel­vol­lis­ta elo­ku­vaa oli­si myö­hem­mäs­sä ääni­rai­dan työs­tös­sä pilat­tu niin täy­del­li­ses­ti. #

Elo­ku­vas­sa ping­vii­nien kuvi­tel­lut aja­tuk­set on dubat­tu kol­mek­si äänek­si: mies-, nais- ja lap­si­ää­ni vuo­rot­te­le­vat. Koko ker­ron­nan täyt­tää siis isä-[,] äiti[-] ja lap­si­ping­vii­nin hie­man lyy­ril­lis­luon­tei­nen (yli)tulkinta. #

Täs­sä koh­taa alkaa jo kai­va­ta Ava­ran luon­non tut­tu­jen ja tur­val­lis­ten ope­tus­oh­jel­mien lako­nis­ta ja proo­sal­lis­ta mies­ker­to­jaa, sen ver­ran pahas­ti dra­ma­ti­soin­ti pää­see kar­kaa­maan teko­tai­teel­li­suu­den ja toi­saal­ta ime­lyy­den puo­lel­le.” #

Iisak­ki Här­mä: “Puhum­me suo­mea” -ping­vii­nit (Lapin Kan­sa 5.12.2005, s. 10) #

Ja minä kun jo ehdin kuvi­tel­la, että ker­ran­kin jokin ime­lyy­del­lä pilaa­ma­ton oli­si suo­sit­tua USA:ssa. #

Eilen iski vin­ha val­ko­si­pu­lin­hi­mo, joka ei ker­ta kaik­ki­aan hel­lit­tä­nyt ennen kuin ostin pur­kil­li­sen mari­noi­tu­ja, pul­lei­ta kyn­siä. Rous­ku­tin nii­tä sit­ten tuos­sa äsken mik­ro­pos­suat­rian kans­sa, nam. Minä luo­tan sii­hen, että makuais­ti­ni ker­too näil­lä vil­li­tyk­sil­lä (man­na­puu­ro, jau­he­li­ha­kas­ti­ke, Tuc-kek­sit, Domi­no-kek­sit), mitä ainei­ta keho­ni kul­loin­kin kai­paa. #

Tai­dan­kin läh­teä poh­joi­seen jo huo­men­na enkä vas­ta itse­näi­syys­päi­vä­nä, niin kuin alun perin suun­nit­te­lin. Ajat­te­lin ensin, että itse­näi­syys­päi­vä­nä lin­ja-autos­sa ei oli­si pal­jon poruk­kaa, mut­ta toi­saal­ta enim­mät lie­ne­vät joka tapauk­ses­sa mat­kus­ta­neet jo nyt vii­kon­lop­pu­na. #