Läh­din aamul­la vii­den jäl­keen käve­lyl­le. Oli aika jän­nää, kun läh­ties­sä oli ihan pime­ää, ja takai­sin tul­les­sa päi­vä oli jo val­jen­nut. #

 #

Nukuin kol­mes­ta yhdek­sään ja toi­von, että se riit­tää sii­hen, että kun tuos­sa koh­ta lait­tau­dun uudes­taan nuk­ku­maan, herään aamul­la ihmis­ten ajois­sa, eli ennen kym­men­tä. #

WP on näkö­jään nyt koko­naan lakan­nut pos­tit­ta­mas­ta noi­ta kom­ment­te­ja minul­le. #

Tänä yönä en aio nuk­kua, jot­ta huo­mi­sil­ta­na uni mait­tai­si kun­nol­la. Sii­tä onkin vuo­sia, kun tein tätä vii­mek­si. Sil­loin olin jo hyvää vauh­tia tulos­sa hul­luk­si. #

Purek­si­taan­pa ajan­ku­luk­si vaik­ka nuo eili­sil­tai­set elo­ku­vat. Uhri­lam­paat oli pal­jon parem­pi kuin muis­tin­kaan, var­sin­kin alku­puo­lel­taan. Ehkä se on tuo sur­kea lop­pu­puo­li sii­nä, min­kä takia se ei ole jää­nyt parem­min mie­leen. #

Jodie Fos­te­rin Cla­rice on aivan tajut­to­man rasit­ta­va! Se on sel­lai­nen res­suk­ka, mikäs se nimi­tys nyt onkaan sem­moi­sel­le… keto-orvok­ki? Joka tapauk­ses­sa täy­sin epä­us­kot­ta­va hah­mo FBI:n mur­ha­ryh­mä­läi­sek­si. Minun oli pak­ko pan­na tele­vi­sio äänet­tö­mäl­le lopus­sa, kun se huo­ho­tus ja täri­nä otti niin luon­nol­le. Pot­kut se oli­si sie­tä­nyt saa­da tört­töi­lys­tään eikä val­mis­tua. #

No Sir Ant­ho­ny oli toki vai­kut­ta­va. #

Sit­ten Han­ni­bal. Tämä oli päin­vas­tai­nen elo­ku­va sikä­li, että tämän alku­puo­li oli aivan käsit­tä­mä­tön­tä pas­kaa, mut­ta lop­pua koh­ti para­ni. Alku­puo­len antiklii­mak­si, jos­sa nau­roin epä­toi­voi­sen hys­tee­ri­ses­ti, oli koh­taus, jos­sa ita­lo­po­lii­sin piti kir­jau­tua sisään pääs­täk­seen luke­maan FBI:n Most Wan­ted -lis­taa. Eikä tätä epä­koh­taa ole edes huo­mioi­tu IMDb:n moka­si­vul­la! #

Oikeas­taan elo­ku­va alkoi minul­le vas­ta sii­tä, kun Han­ni­bal teu­ras­ti tämän ääliö­po­lii­sin rie­mas­tut­ta­vas­ti, hirt­tä­mäl­lä ja suo­lis­ta­mal­la hänet yhdel­lä ker­taa. Nam! #

Ver­ge­rin kuo­lin­ta­pa, vil­li­si­ko­jen ham­pai­siin jou­tu­mi­nen, oli kyl­lä mel­koi­sen nyy­sö esi­tys ja sitä­kin isom­pi pet­ty­mys, kun saman koh­ta­lon oli vain het­keä aiem­min koke­nut yksi mität­tö­mis­tä käty­reis­tä. Ohjaa­jat, huo­mio! Pää­pa­his kuu­luu ruh­joa hen­gil­tä mah­dol­li­sim­man sadis­ti­sel­la taval­la, jon­ka tulee olla monin ver­roin jul­mem­pi kuin jon­kun sur­kean käty­rin kuo­lin­ta­pa. Pai­na­kaa tämä mak­sii­mi kaa­liin­ne. #

Kusi­päi­sen sovi­nis­tia­gen­tin aivo­jen­syön­ti­koh­taus oli sit­ten taas sitä­kin her­kul­li­sem­paa (sic!) kat­sot­ta­vaa. Lisää täl­lais­ta, ohjaa­jat ja muut tari­nan­ker­to­jat! #

Punai­nen Lohi­käär­me­kin kuu­lem­ma tulee jos­kus myö­hem­min. #

Mut­ta vie­lä­kään minä en tajua, että miten on muka mah­dol­lis­ta kuol­la “oman kie­len nie­le­mi­seen”. #

Joko­han minä tämän kulu­neen vuo­ro­kau­den jäl­keen muis­tai­sin, että tuol­la Lou­hin domain­hal­lin­nal­la on kum­mal­li­nen tapa niel­lä uudel­lee­noh­jauso­soit­tei­den perään lai­tet­tu­ja pis­tei­tä yksi ker­ral­laan? Jos sin­ne perään halu­aa sen yhden vaa­di­tun, pitää siis pan­na kak­si, kos­ka toi­nen niis­tä hävi­ää tal­len­net­taes­sa. Koko päi­vä meni taas sen kans­sa jee­sus­tel­les­sa, per­ke­le. #

Jos en eläi­si jokais­ta päi­vää tasan samal­la taval­la kuin eilis­tä, minul­la ei oli­si mitään. Vaik­ka minul­la ei ole mitään syy­tä men­nä nuk­ku­maan ja vie­lä vähem­män syi­tä nous­ta aamul­la ylös, niin voin aina­kin taker­tua sii­hen, että näin minä teen, joka joka ilta, joka aamu, samal­la lail­la päi­väs­tä toi­seen, vii­kos­ta toi­seen. #

Mie­luum­min en tie­ten­kään teki­si. #

Mie­luum­min en oli­si. #

Olen nyt vajon­nut tähän tilaan vii­meis­ten viik­ko­jen aika­na. En ole näh­nyt sel­vä­juo­ni­sia unia­kaan sama­na aika­na, mut­ta on mah­do­ton­ta sanoa, onko jom­pi­kum­pi näis­tä asiois­ta toi­sen syy ja toi­nen sen seu­raus, vai kie­tou­tu­vat­ko ne toi­siin­sa syi­den ja seu­raus­ten kudel­ma­na, jos­ta nii­tä on mah­do­ton­ta erot­taa. #

Myös vuo­den­ai­ka, ilto­jen pime­ne­mi­nen on otet­ta­va huo­mioon. On syk­sy, niin kuin oli syk­sy sil­loin, kun tämä tila­ni var­maan­kin kat­sot­tai­siin alka­neek­si, jos joku teki­si minus­ta elä­män­ker­taa viral­lis­ten asia­kir­jo­jen perus­teel­la. #

Erää­nä aamu­na sil­loin vuo­sia sit­ten minä en vain enää kyen­nyt. En ollut kyen­nyt nuk­ku­maan, en herää­mään enää pit­kiin aikoi­hin, mut­ta sil­loin minä en enää kyen­nyt mene­mään kou­luun enkä teke­mään mitään muu­ta­kaan. #

Sain ajan psy­kiat­ril­ta, ja ajal­la­ni sain lääk­kei­tä, kah­den vii­kon sai­ras­lo­man ja lupauk­sen tera­pias­ta. Kak­si viik­koa meni, ja sai­ras­lo­maa­ni jat­ket­tiin, kos­ka en edel­leen­kään kyen­nyt. #

Kun tera­pia alkoi, kir­joi­tin tera­peu­til­le kir­jeen, jot­ta sai­sin sano­tuk­si kai­ken, min­kä kat­soin tär­keäk­si - asioi­ta, kuten väki­val­tai­set fan­t­asiat, joi­ta minul­la oli jat­ku­vas­ti, ja joi­den nor­maa­liut­ta epäi­lin. Tera­pia­ni lop­pui sii­hen, sil­lä tera­peut­ti ja psy­kiat­ri tuli­vat sii­hen tulok­seen, että tera­pia täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa vain pahen­tai­si oloa­ni. #

Jäl­ki­kä­teen äiti on sano­nut ajat­te­le­van­sa, että se on var­mas­ti ollut minul­le kova isku, mut­ta minus­ta se tun­tui sil­loin vain itses­tään­sel­väl­tä, että näin tämä tuli­si mene­mään: ei minua kukaan voi­si aut­taa. Ei mikään tera­pia voi­si paran­taa eikä yksi­kään ihmi­nen kyke­ni­si otta­maan vas­taan kaik­kea sitä, mitä sisäl­tä­ni löy­tyy. #

Seu­raa­val­la tapaa­mi­sel­la (jos­sa Riit­ta­kin oli muka­na, kos­ka oli huo­lis­saan sii­tä, etten saa apua) psy­kiat­ril­le lopul­ta­kin kävi ilmei­sek­si se, että olin kat­kea­mis­pis­tees­sä. Sain hänen ehdo­tuk­ses­taan, mut­ta omas­ta tah­dos­ta­ni, lähet­teen psy­kiat­ri­sen sai­raa­lan avo-osas­tol­le, jon­ne sit­ten sinä pimeä­nä syys­tal­vi-ilta­na mat­kus­tin junas­sa. #