Tapaaminen asianajajan kanssa, ja huumorista
#1736. Lauantai, 14. tammikuuta 2006 klo 14.39.53, kirjoittanut Jani. 10
Tämä teksti on kirjoitettu 3.12.2005 kello 9:58 (lukuunottamatta jälkimmäistä osaa, jonka kirjoitin tänään, 14.1.2006), mutta julkaistu paljon myöhemmin, koska siinä käsitellään vielä kirjoitushetkellä keskeneräiseen oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. #
Asianajaja vaikutti hyvin asialliselta ja silti rennolta nuorehkolta miekkoselta, joka tuntui hyvin hahmottavan verkkojulkaisujen ja jopa blogien erityisen luonteen. Sain heti kärkeen joukon teräviä kysymyksiä, joihin olin onneksi jo henkisesti varautunut, eli, että mikä oli tarkoitukseni, kun kirjoitin, mitä kirjoitin, ja olenko omasta mielestäni syyllistynyt siihen, mistä minua syytetään. #
Hänen valistunut arvauksensa oli, että minut tuomitaan. Olisin tietysti toisaalta toivonut kuulevani, että koko juttu on myös oikeuslaitoksen kannalta yhtä naurettava kuin se on omasta mielestäni, mutta toisaalta otan kyllä mieluummin realistisen asianajajan, joka uskoo noin, kuin epärealistisen, joka uskoo sananvapauteen niin kuin minä. #
Hänkin vaikutti kummastelevan älyttömän epärealistista korvausvaatimusta (joskaan ei näillä sanoilla) ja esitteli joukon nähdäkseni täysin eri luokan tapauksia, joissa korvaukset olivat olleet minulta vaaditun luokkaa tai jopa vähäisempiä. Niinpä tähtäimessä lienee ensisijaisesti niiden kumoaminen tai ainakin minimoiminen, ja jo se sinänsä vaati syyllisyyden kiistämistä käräjäoikeudelle kolmanteentoista päivään mennessä toimitettavassa vastineessa, jonka laadinnan pohjustamisesta tässä tapaamisessa oli perimmiltään kyse. Syyllisyyden myöntäminen (joka minulle oli poisluettu vaihtoehto alusta alkaen) merkitsisi nimittäin suoraan myös korvausvastuullisuuden myöntämistä eli käytännössä korvattavaa silloin varmasti tulisi. #
Hän kyseli hyvin varovaisesti sairaseläkkeellä olemiseni syytä, ja tulkitsin ensin varovaisuuden niin, että häntä huoletti, mitä voisi paljastua, joten olin varovainen sen kertomisessa itsekin, peläten, että romuttuisiko puolustukseni nyt sen takia. Yritin sitten kuitenkin samalla antaa ymmärtää, ettei minulla ole mitään ongelmaa masennuksestani puhumisessa, mikäli kyse oli vain siitä, niin kuin sitten vaikuttikin olevan, päätellen hänen vapautumisestaan puhumaan asiasta. Päätimme sitten lisätä todisteisiin psykiatrin B-lausunnon ihan vaan siltä varalta, että siitä olisi apua, vaikkei mistään alentuneesta syyntakeisuudesta voikaan sen pohjalta puhua. Mutta pidin asianajajan tyylistä tässäkin suhteessa: ammutaan kaikilla käytettävissä olevilla aseilla. #
Olin lukevinani rivien välistä, että asianajajastakin oli älytöntä, että joku voisi ottaa kirjoittamani fiktiiviset jutut todesta, joten huolta hänelle aiheutti enemmänkin alkuperäinen, suorasanainen mielipiteenilmaukseni. Enpä toisaalta ihmettele, sillä se on alusta asti tuntunut olevan se, johon kaikki ovat takertuneet, ja samalla se kielii minusta suurimmasta ongelmasta, joka tämän maan sananvapaudessa on: ankaraa kritiikkiä saa esittää niin kauan kuin se sanotaan huumorin varjolla, ironisesti, mutta jos sen sijaan erehtyykin sanomaan asiat vain yksinkertaisesti niin kuin ne ovat tai - luoja varjele - esittämään oman, kaunistelemattoman mielipiteensä, niin sen on parempi olla jotain positiivista, koska muutoin aletaan huudella kunnianloukkausta. #
Tästä syystä en pidä huumorin varjolla esitettyä, kärjekästä kritiikkiä useinkaan kovin suuressa arvossa. Se on oma taitolajinsa, sen myönnän, ja kaikki kunnia siinä parhaille, mutta minusta on äärettömän surullista, että tässä maassa se on ainoa sallittu kärkevän kritisoinnin muoto, ja että kriittisiä ajatuksia suoranaisesta vihasta puhumattakaan saa lain silmissä ilmaista sanallisesti ainoastaan pellenenä naamalla. Eikä se ole pelkästään surullista, se on väärin. #
Minulle ironia on eräänlaista sosiaalisen tai kielellisen todellisuuden hakkerointia. Se on tapa tarttua käytettävissä olevin käsittein niiden taakse kätkeytyviin asioihin, ja saattamalla nämä asiat ennalta-arvaamattomalla tavalla törmäyskurssille tuoda ilmi senhetkisessä sosiaalisessa tietoisuudessa ja sanastossa olevia heikkouksia. Mutta, kuten tavallisten tietokoneenkäyttäjien ei pitäisi joutua turvautumaan järjestelmänsä hakkerointiin sen mukauttamiseksi, ei tavallisten ihmisten pitäisi joutua turvautumaan kaksoismerkityksiin asioita ilmaistaessaan. #
Tiedostan sen, että kuten tietokoneiden maailmassa, emme varsinaisessakaan maailmassa elä ideaalitodellisuudessa: huumorilla ja metaforien takana piiloilulla on tarkoituksensa ja paikkansa. Se paikka on kuitenkin minusta joku sellainen maa, jossa sananvapauden suhteen ollaan aivan eri lailla takapajuisia kuin Suomessa. Iranin (tai valitettavasti myös Turkin) kaltaisessa maassa se voi olla ainoa järkevä (joskaan ei siltikään täysin turvallinen) keino ravistella ihmisiä hereille, rikkoa viallista sosiaalista todellisuutta. Minusta kuitenkaan mikään maa ei voi pitää itseään tässä suhteessa noita esimerkkimaita vapaampana, jos se ei salli mielipiteiden ilmaisua myös sellaisina kuin ne ovat. #
Pahinta on, että piiloutumalla huumorin taakse, vaikka siihen ei välttämättä olisi tarvetta, menetämme vähitellen oikeuden sanoa asioita mitenkään muutoin. Jos kirjoitan “hei misu, haluaisitko nähdä juhannussalkoni” sen sijaan, että kirjoittaisin “hei tyttö, haluatko nähdä erektoituneen penikseni”, voi aluksi vaikuttaa siltä, että valintani oli onnistunut, koska se oli hauska sen sijaan, että olisikin ollut karkea. Mutta jos valitsen aina hauskan ilmaisutavan karkean sijasta, lopulta minun on pakko kirjoittaa “juhannussalko” “erektoituneen peniksen” sijasta välttääkseni rikosepäilyt. #
Väittäisin jopa, että juuri humoristien syytä on se, että amerikkalaisessa televisio-ohjelmassa saa näyttää, kun mies lyö toista terästuolilla naamaan, mutta tapahtuman selostajat eivät saa sanoa, että “he kicks his ass”. #
Ehkäpä minusta juuri tästä syystä paras huumorin laji on se, joka kääntää huumorin sitä itseään vastaan: surrealistinen humoristi ottaa huumoripinsetteihinsä juuri huumorin tavan käyttää käsitteitä yllättävällä tavalla, ja antaakin sille juuri saman käsittelyn. Kun on kerran saanut maistaa tätä metatason huumoria, ei tavanomainen huumori enää maistu juuri miltään. #
Siis oikeudenkäyntiä ei vielä ole ollut? Ihmeessä laita B-lausunto mukaan ja esiinny oikeudessa (kai sinne itse paikalle menet?) asiallisesti äläkä turhaa provosoi(du). Jos joku kysyy, haluatko lisätä jotain, kerro eläkkeesi syistä. Vaikutusta on, uskaltaisin luvata! Hyvä kun on asianajaja, anna hänen hoitaa hommansa, kuulostaa ihan ok tyypille!
Oi, on se oikeudenkäynti ollut jo, neljä viikkoa sitten. Julkaisin tämän jutun vain näin jälkikäteen, kuten tuossa alussa mainitsin.
Niitä perusteluita en ole saanut vieläkään, vaikka ne luvattiin parin viikon päästä istunnosta.
No niinpäs näkyy, onpa jäänyt huomaamatta… lähes kaikesta valitetaan hoviin, joten ei kai sekään ihan poissuljettua ole? Juttu sinänsä ei ole niin kovin tavallista sorttia, että käräjäoikeuksilla ja erityisesti maallikkojäsenillä välttämättä olisi kovin hyvää käsitystä aiheesta!
Kyllä juttu jäi tältä erää tähän. Minulla ei ollut varaa ottaa sitä riskiä, että oltaisiin käyty läpi kaikki kolme kierrosta (neljäkin, jos EIT:hen asti oltaisiin päästy) läpi ja hävitty. Nyt maksettavakseni rapsahtaneista vastapuolen asianajokuluista minulla on periaatteessa mahdollisuus selviytyä, mutta jos niitä tulisi kolminkertainen määrä, niin se olisi jo ihan eri juttu. Ei rahaa, ei oikeutta.
Totta tuokin. Olen ollut aina sitä mieltä, että keskituloisilla on oikeudessa ankeinta. Sakkoja tulee “ihan kivasti”, ja kaikki pitää maksaa itse. Asianajajat vie järkkyjä summia… Eikä se kolminkertainen määrä edes varmaan riittäisi, korkeimpiin oikeusasteisiin kun pitäisi perehtyä toki paremmin kuin alempiin yms.
Jep. Jos olisin rutiköyhä tai upporikas, ei kuluilla olisi mitään väliä. Silloin olisin jo ihan periaatteestakin nuohonnut tällä asialla läpi jokaisen oikeusasteen.
Ah. Lopultakin siis selvisi, millä perusteella sinä ET pidä silloisia sanomisiasi tuomittavina. Perusteltu kanta on toki hyväksyttävä. Eromme lienee siinä, että minun mielestäni “Jaska on ihan paska” ei ole mikään mielipide, jota tarvitsisi erityisesti suojella, kun taas “Jaska on tehnyt paskoja juttuja, kuten viime jouluna… (lähdeviite tähän)” taas on.
Syy tämän eron tekemiseen on siinä, että mikäli tuo suora persoonaan kohdistuva hyökkäys sallittaisiin, se antaisi kohtuuttoman vallan niille, joilla on rahaa tai ilmaista medianäkyvyyttä. Jälkimmäisen salliminen antaa valtaa vain niille, joilla on joko rahaa tai medianäkyvyyttä ja lisäksi edes jonkinlainen kyky ja halu ilmaista perusteltuja ajatuksia. (Mikä periaatteessa pyritään Suomessa takaamaan peruskoulujärjestelmällä.)
Median omistuksen keskittyessä tämä muuttuu entistä tärkeämmäksi. Jos oletettaisiin, että tekijänoikeusboikottiporukka voittaisi lotossa ja käyttäisi rahat ostamalla kaikki bussin kyljet ja lehtien etusivut Suomessa, “T. on idiootti” -tekstit olisivat taloudellisen vallan väärinkäyttöä, kun taas “T. ajoi kuluttajaoikeudet tietoisesti mediajättien syliin - EU ei vaatinut rankaisutoimia…” -tekstit eivät. Minä näen noissa sen eron, että edellinen on propagandaa ja jälkimmäinen tarkistettavissa oleva asiaväite. Se, että sananvapauden piirissä saa esittää vain tarkistettavissa olevia asiaväitteitä, nimenomaan suojelee yksilöiden oikeuksia.
Tämä kanta ei toki tee tyhjäksi sinun perustelujasi, enkä aio sitä yrittääkään - jäämme erimielisiksi, ja sen kanssa voi elää. Se, mitä sanot satiirisista kirjoituksista on ajankohtaistakin. Matti-elokuvassa (jota en aio katsoa) tiettävästi esitetään fiktiivinen kertomus olemassaolevasta henkilöstä. Tällaisen toiminnan merkitystä lienee syytä pohdiskella, ja näyttihän asiasta olevan tekeillä jonkinlainen näytelmäkin Helsingissä. Avain on mielestäni siinä, että erilaisia näkemyksiä todellisuudesta tulee saada esittää. Lisäksi vaihtoehtoisten historioiden esittäminen on suorastaan tärkeää, koska se on yksi tapa oppia historiasta. “Jaska on paska” -käsitystä todellisuudesta ei tarvitse suojata, koska jokainen osaa kuvitella sen mahdollisuuden itsekin, ja jos ei osaa, ei tilanne toisten ajattelemalla miksikään muutu. Mikä palauttaa asian taas tuohon median valtaan, eli julkiseen vallankäyttöön vaaditaan myös kykyä esittää ajatuksia. Ironian tai satiirin keinoin yhteiskuntaa voi muuttaa, suoran solvauksen keinoin ei - ellei sitten todennäköisyys sananvapauden voimakkaampaan rajoittaminen satu nousemaan, kuten uskon. Sitä en toivo, ja nykyinen oikeuskäytäntö tuntuu pääpiirteissään olevan minun mieleeni, lukuunottamatta vahingonkorvausten pääsääntöisesti korkeanpuoleista tasoa.
“Syy tämän eron tekemiseen on siinä, että mikäli tuo suora persoonaan kohdistuva hyökkäys sallittaisiin, se antaisi kohtuuttoman vallan niille, joilla on rahaa tai ilmaista medianäkyvyyttä.”
Niin tekisi, jos ei sitä otettaisi lainsäädännössä huomioon. Medianäkyvyyden arvioiminen olisi minusta tuomioistuimelle “yleisen hyväksyttävyyden” arvioimista soveltuvampi tehtävä, koska siinä olisi kyse jonkin olemassaolevan (olkoonkin, että vaikeasta) arvioinnista eikä arvojen asettamisesta, jota tuo nykyinen sanamuoto tuomioistuimet velvoittaa tekemään. Juuri sinun tuollaisena… miksi tuota nyt nimittäisi, materialismiksi? Kuitenkin, “tosiasioihin” ja “faktoihin” ilmeisen vakaasti uskovana luulisi myös pitävän sellaisesta asetelmasta enemmän.
Puhumattakaan siitä, että ideaalihan tietysti olisi se, että ihmisten kunniaa ei edes tarvitsisi puolustaa, vaan “kunnianloukkausta” käsittelevät oikeudenkäynnit puisivat medioiden välisiä erimielisyyksiä, eli se kunnia, jota minusta tulisi lainsäädännöllä puolustaa, on median ja päättäjien rehellisyys, ja se, josta pitäisi rankaista, olisi näiden epärehellisyys ja niinsanotun hyvän tavan vastaisuus.
Paskan jauhamisen ja jopa suoranaisen valehtelun kieltäminen tavallisilta ihmisiltä on minusta epärealistista, jopa epäinhimillistä (sanana ehkä turhan dramaattinen, mutta tarkoittaen sitä, että ihmiset jauhavat paskaa, puhuvat rumia ja valehtelevat, eikä sitä saada lainsäädännöllä ikinä kitkettyä).
“Se, että sananvapauden piirissä saa esittää vain tarkistettavissa olevia asiaväitteitä, nimenomaan suojelee yksilöiden oikeuksia.”
Ei se tee pelkästään sitä. Sillä pyritään siihen, mutta se tehdään toisten oikeuksien (eli juuri sen sananvapauden) kustannuksella. Sananvapaus ei ole täydellinen eikä sen kummemmin yksityisyydensuojakaan, vaan koska nämä kaksi törmäävät aina silloin tällöin, joudutaan tekemään kompromisseja, ja siksi molempia on rajoitettu.
Erimielisyydessämme on kyse siitä, mihin tämä kompromissin raja vedetään. Sinusta nykyinen rajanveto on hyvä, minusta ei. Sinä olet valmis luopumaan oikeudestasi sanoa mielipiteesi silloin, kun se mielipiteesi ei ole “tarkistettavissa oleva asiaväite”, minä en.
“Avain on mielestäni siinä, että erilaisia näkemyksiä todellisuudesta tulee saada esittää. Lisäksi vaihtoehtoisten historioiden esittäminen on suorastaan tärkeää, koska se on yksi tapa oppia historiasta. “Jaska on paska” -käsitystä todellisuudesta ei tarvitse suojata, koska jokainen osaa kuvitella sen mahdollisuuden itsekin, ja jos ei osaa, ei tilanne toisten ajattelemalla miksikään muutu.”
Tämä nähdäkseni vahvistaa tuon, mitä sanoin tuossa edellä näkemyseromme luonteesta.
Erilaisten todellisuusnäkemysten esittäminen on toki minustakin yleishyödyllisempää, mutta minä en pyri täällä mihinkään yleishyödyllisyyteen. Rajoittamalla sanomisen oikeus pelkästään “erilaisiin näkemyksiin todellisuudesta” yritetään minusta surullisesti, puhumattakaan siitä, että täysin turhaan, kaventaa inhimillisen ilmaisun todellisuutta. “Jaska on paska” ei häviä minnekään sillä, että niin ajattelevaa kielletään niin sanomasta.
Lopuksi epäkronologisesti tähän heitetty sitaatti:
“Tämä kanta ei toki tee tyhjäksi sinun perustelujasi, enkä aio sitä yrittääkään - jäämme erimielisiksi, ja sen kanssa voi elää.”
Allekirjoitan tämän täysin.
Ensinnäkin, en ole materialisti vaan naturalisti. Muistaakseni nimenomaan metafyysinen naturalisti, mutta terminologia on tällä alueella valitettavan horjuvaa. Ja toki “eräät” niputtavat kaikki naturalistitkin samaan mekanistis-materialististen insinörttien kasaan, eivätkä ole täysin väärässäkään.
Huomaan meidän olevan jostain samaakin mieltä. Ihmiset puhuvat paskaa keskenään. Medianäkyvyyden arvioinnin osalta en kuitenkaan pohjimmiltaan tunnusta kuin yksityisen ja julkisen viestinnän eron. Moraaliselta kannalta siis VR:n varaston seinään kirjoitettu “Jaska on paska” on mielestäni yhtä tuomittava kuin hesarin etusivulle ostettu “Jaska on paska” -mainos. Rangaistuskäytäntö on eri asia, mutta siihen vaikuttaa moni muukin asia kuin näkyvyys. Käsittääkseni tämän allekirjoittavat ne, jotka saivat yläasteella kuunnella kouluradiosta “omia” rakkaudentunnustuksiaan ja lukea säännöllisesti mitä mielikuvituksellisimmilla viestintävälineillä tuotettuja väitteitä omasta seksuaalisuudestaan. (“Kaikki” ne kuitenkin kiusaamisen kohteen mielestä näkivät ja kuulivat.) Yhteistä tapauksille on tekijöiden kyvyttömyys tuottaa perusteltuja mielipiteitä ja väitteiden kohdistuminen kohteen persoonaan.
Huomaan hieman hutkineeni tuossa “tarkistettavien asiaväitteiden” kohdalla, mutta en taida jatkaa tästä enää, kun kerran olemme niin herttaisen yksimielisiä erimielisyydestämme.
Ok, muistinhan minä, että sille oli joku oma nimensä, tuolle ajattelulle. Kiitoksia termin oikaisusta.