Dentaalihygienia ja mentaalihygienia
#1957. Torstai, 16. helmikuuta 2006 klo 20.39.07, kirjoittanut Jani. 13
Ai niin, kävinhän minäkin hammaslääkärissä tuossa maanantaina. #
Jännäsin etukäteen kovasti että minkälainen mörkö siellä on, varsinkin, kun nimen perusteella tiedossa oli mieshammaslääkäri. Aika syvässä istuvat ennakkoluulot sukupuolten suhteen, kun eivät edes lapsuuden kokemukset pelottavan töykeästä naishammaslääkäristä ole niitä pystyneet kääntämään päälaelleen. #
No, se oli oikein mukava miekkonen kuitenkin onneksi. Samoin hoitaja, jonka kanssa käytiin vielä lopuksi ottamassa röntgenkuva siitä viisaudenhampaasta. Hamppilääkäri ei osannut päältäpäin katsoen sanoa suoraan kuinka vinossa se on, joten otettiin se kuva ja lääkäri sen nähtyään kertoo sitten terveiset suuhygienikolle, jonka luona käyn sitten ensi kuun alkupuolella määrätysti poistattamassa hammaskiveä. #
Minulla on joka ikinen kerta hammaslääkärillä käydessäni hammaskiveä. Alan olla sitä mieltä, että sillä on joku tarkoitus. Että sitä on ihan turha poistaa. En minä ole siitä koskaan mitenkään kärsinyt. En nyt tosin sen poistamisestakaan. Vähän aikaa sen jälkeen hampaat tuntuvat kyllä melko hassuilta, mutta sillä lailla positiivisesti. Mutta ajatelkaa nyt vaikka luolamiehiä. Millä ne muka poistivat hammaskiveä? Eivät millään! Jos hammas vaivasi, niin ne poistivat hampaan! Luolamiehet! Tosimiehet. #
Mutta muuten oli kaikki kunnossa. Ei reikiä ja limakalvotkin kunnossa. Juonkin rutkasti vettä kompensoidakseni masennuslääkityksen kurjaan kuntoon rusikoimaa syljeneritystä. #
*Ü*
Mutta vakavasti puhuen, minullekin tulee aina hammaskiveä, muttei koskaan reikiä. Toisaalta siitä hammaskivestäkin on haittaa, jos sitä ei ole poistanut, suuhun alkaa kertyä smagmaa.
Siis suuhun alkaa kertyä… mitä?!
sellaista vaaleaa töhnää hampaiden päälle, joka ei lähde kunnolla ees harjaamalla. Ällöttävää kyllä, jotain bakteerijuttua varmaan..??? Mulla tulee tollaista, jos hammaskiveä ei poisteta melkein vuoden välein.
Hmm. Enpä mene vannomaan, etteikö mullakin semmoista olisi. En juurikaan kiinnitä hampaisiini huomiota muuta kuin niitä pestessäni. Jotenkin kuitenkin ajatus täysin puhtaista hampaista tuntuu luonnonvastaiseltakin, kun ne kumminkin ovat suussa, joka on kuulemma kehon likaisin paikka.
Ei hemmetti, muistan että minua käskettiin joskus Tampereella opiskelut aloittaessani tulemaan 3. vuonna uudelleen mahdollista viisaudenhampaiden poistoa varten. No, sitten kun menin sinne, niin sanottiin, että ei tänne saa aikoja, jos ei ole jotain selkeitä vaivoja. Minulla ei ollut. Nyt sitten viimeisestä hammaslääkärikäynnistäni on aikaa sellaiset 10 vuotta! Kröhöm, mutta minulla on hyvät hampaat! Ei niistä ole vaivaa… (Mutta ööh, pitäisiköhän käydä tarkistuttamassa?)
Hammaskivi aiheuttaa ikenien vetäytymistä tai jotain.
Hurina: Minulla on sellainen käsitys, että se viisaudenhampaiden repiminenkin on joiden hammaslääkäreiden hupia, eli niitä revitään ihan vaan varmuuden vuoksi. Minä olen näissä terveysasioissa vähän semmoinen luomuihminen, että mitään tuommosia operaatioita ei minusta pidä tehdä ennakoiden, vaan vasta sitten, jos oikeasti on ongelmia, joihin se voi auttaa. Siksikin olen vältellyt hammaslääkäriä viimeiset vuodet.
norsis: Tuo jutussa jo linkkaamani Hammaslääkäriliiton sivu sanoo näin:
Hurjia kauhukuvia. Luulen, että tuohon tarvitaan todellisuudessa kyllä melkoista hampaiden pahoinpitelyä ja niiden hoidon täydellistä laiminlyöntiä.
“Tuo jutussa jo linkkaamani Hammaslääkäriliiton sivu sanoo näin”
Oooops, voisi joskus lukea ne linkit, ennenkuin alkaa pätemään X)
Hammaspelottelut on kyllä kammoja! Hyi niitä kaikkia kuvia, mitä ala-asteella näytettiin, miten käy, jos ei pese hampaitaan :O
Se on minusta toisinaan jopa turhaa hysterianlietsontaa tämän hammashoiden kanssa kaiken maailman jutuilla pelottelu. Se, mitä hammashoidon ihan perusasioista nykyjään opetetaan ala-asteella, riittää minusta kyllä pitämään tilanteen siinä, mitä se on, eli huomattavasti parempi kuin menneillä sukupolvilla.
Hurjia kauhukuvia. Luulen, että tuohon tarvitaan todellisuudessa kyllä melkoista hampaiden pahoinpitelyä ja niiden hoidon täydellistä laiminlyöntiä
Niinhän sitä luulisi! Täällä on kuules yksi varoittava esimerkki, joka luuli hoitaneensa hampaitaan hyvin - reikiä ei ollut ensimmäistäkään, mutta niinpä vain oli niitä syventyneitä ientaskuja. Että kannattaa oikeasti olla varovainen :O
Piti oikein käydä kertaamassa se selityksesi siitä, että mitä ne syventyneet ientaskut tarkoittavat. Väitän edelleenkin, ettei se ole niin vakavaa kuin miltä se saadaan tuolla pelottavalla jargonilla kuulostamaan - kuten toverisi Annakin vakuutteli.
Sitä vartenpa siellä hammaslääkärissä käydään, että tuommoiset saadaan kiinni, ja kun ne saadaan, niin ne hoidetaan. Ja niiden hoitaminenhan on nykyisin vieläpä varsin helppoa jopa kotikonstein.
Josta puheen ollen, taidan ostaa tuommoisen Annan suositteleman ihmelankaimen minäkin. Kunhan siellä hammaskiven poistossa olen ensin käynyt. Eihän niitä nyt hyödytä ruveta lankaamaan, valmiiksi kivettyneitä.
[…] Hampaat on nyt koluttu ja tuntuvat hassuilta. Suuhygienikko oli ystävällinen naisihminen. Työkaluna hammaskiven poistossa hän käytti ultraääniporaa tai jotain. Se tuntui takahampaiden välissä suorastaan miellyttävältä, etuhampaiden välissä iljettävän vihlovalta ja ujeltava ääni resonoi tärykalvoilla jännästi. Välillä turvauduttiin perinteiseen raapimiskoukkuunkin. […]