Kak­si täy­sin eri­lais­ta sar­ja­mur­haa­jaa, kak­si täy­sin eri­lais­ta elo­ku­vaa. #

Nort­heas­tern-yli­opis­ton riko­soi­keu­del­li­sen tie­de­kun­nan dekaa­ni, toh­to­ri James Fox, uskoo, että Dah­mer oli poik­keuk­sel­li­nen sar­ja­mur­haa­ja. Tyy­pil­li­nen sar­ja­mur­haa­ja naut­tii uhrin­sa kidut­ta­mi­ses­ta ja hänel­le uhrin sur­maa­mi­nen mer­kit­see nau­tin­non päät­ty­mis­tä (ja samal­la mah­dol­li­ses­ti myös sen hui­pen­tu­maa). Dah­me­rin tapauk­ses­sa mer­ki­tyk­sel­lis­tä oli se, mitä tapah­tui uhrin kuo­le­man jäl­keen. Dah­mer oli aito nek­ro­fii­li, joka huu­ma­si uhrin­sa ensin ja kuris­ti nämä sit­ten, voi­dak­seen rakas­tel­la ruu­miin kans­sa tai mas­tur­boi­dak­seen sen pääl­le. #

Poik­keuk­sen täs­tä muo­dos­ti­vat hänen yri­tyk­sen­sä val­mis­taa zom­be­ja. Dah­mer suo­rit­ti erään­lai­sen koti­te­koi­sen lobo­to­mian osal­le uhreis­taan: hän pora­si huu­maa­man­sa uhrin pää­hän reiän ja kaa­toi sen kaut­ta aivoi­hin hap­poa. Hän myös söi uhrien­sa lihaa, ja kokei­li eri­lai­sia mari­na­de­ja nii­den kans­sa. Ihmis­li­han syö­mi­nen, samoin kuin ruu­miin­nes­teet ja vas­ta­ta­pe­tun ihmi­sen ruu­miin­läm­pö kii­hot­ti­vat Dah­me­ria. #

Dah­mer valo­ku­va­si pola­roid-kame­ral­la pait­si sur­ma­työn­sä ja sen tulok­sen, myös sen jäl­keen tapah­tu­van paloit­te­lu­ri­tu­aa­lin­sa; hän leik­ka­si ruu­miit kap­pa­leik­si ja säi­löi joi­den­kin päät tai pää­kal­lot ja myös usei­den uhrien­sa penik­set (Dah­mer oli homo­sek­su­aa­li ja sur­ma­si vain mie­hiä). Hän säi­löi nämä muis­tot huo­lel­li­ses­sa jär­jes­tyk­ses­sä kotiin­sa, asun­to nume­ro 213:een, jos­ta yhden pakoon pääs­seen uhrin tari­nan sin­ne joh­dat­ta­mat polii­sit lopul­ta ne löy­si­vät. #

Sekä Dah­me­rin että Bun­dyn tapauk­sil­le tun­tuu ole­van lei­mal­lis­ta, että lain­val­vo­jat teki­vät tör­kei­tä vir­hei­tä. Yksi Dah­me­rin huu­maa­mis­ta uhreis­ta pää­si pakoon, ja kun hänet löy­tä­neet nai­set hälyt­ti­vät polii­sit, nämä uskoi­vat pai­kal­le ehät­tä­neen Dah­me­rin seli­tyk­set rakas­ta­vais­ten rii­das­ta. Vaik­ka uhri itse vas­tus­te­li, polii­sit saat­te­li­vat hänet Dah­me­rin kans­sa takai­sin tämän asun­nol­le, jos­sa Dah­mer heti polii­sien läh­det­tyä kuris­ti mie­hen kuo­li­aak­si. Polii­seil­ta jäi huo­maa­mat­ta myös Dah­me­rin makuu­huo­nees­sa samaan aikaan loju­va, edel­li­sen uhrin mätä­ne­vä ruu­mis. #

Kai­kis­ta sar­ja­mur­haa­jis­ta Dah­mer on minul­le kaik­kein hel­poin samais­tu­mis­koh­de: hänen lap­suu­des­taan ei löy­dy mitään poik­keuk­sel­li­sen traa­gi­sia ja sai­rai­ta koke­muk­sia. Wiki­pe­dian artik­ke­lin mukaan hänen isän­sä on väit­tä­nyt Jef­freyn jou­tu­neen lap­suu­des­saan naa­pu­rin sedän ahdis­te­le­mak­si, mut­ta Cri­me Libra­ryn Dah­mer-artik­ke­li ei mai­nit­se mitään sel­lais­ta. Pik­ku-Jef­frey oli äärim­mäi­sen ujo, ja koko hänen toi­min­tan­sa tun­tuu, aina­kin Dah­mer-elo­ku­van perus­teel­la, täh­dän­neen erään­lai­seen eris­täy­ty­mi­sen ja yhtey­den­ha­ke­mi­sen outoon sekoi­tuk­seen. Sek­su­aa­li­suu­den­han voi yhdis­tää ihmis­kon­tak­tien vält­tä­mi­seen täy­del­li­sim­min, jos ei perä­ti ainoas­taan, juu­ri nek­ro­fi­lias­sa. #

Sitä pait­si oikea Jef­frey Dah­mer, kuten myös Jere­my Ren­ner täs­sä elo­ku­vas­sa, oli var­sin komea kun­di, ihan niin kuin minä­kin. #

[#] Ja ihan niin kuin Ted Bun­dy. #

Bun­dy on ilmi­sel­väs­ti se sar­ja­mur­haa­ja, jos­ta Bret Eas­ton Ellis ammen­si eni­ten Pat­rick Bate­ma­nin hah­moa kehi­tel­les­sään. Bun­dy oli kou­lun­sa käy­nyt, lah­ja­kas ja hur­maa­va mies, jol­la ei ollut oma­tun­toa. Siis tyy­pil­li­sen tyl­sä tapaus. Ted Bun­dy -elo­ku­van Ted on suo­ras­taan koo­mi­nen ilmes­tys kel­tai­ses­sa kupla­volk­ka­ris­saan. #

Bun­dyn saa­vu­tuk­set ovat kau­ka­na koo­mi­ses­ta. Hän tun­nus­ti lop­pu­jen lopuk­si yli kol­me­kym­men­tä mur­haa, mut­ta todel­lis­ta luku­mää­rää ei kos­kaan saa­da sel­vil­le ja hur­jim­mat arviot liik­ku­vat sadan kiep­peil­lä. Vii­mei­nen uhri oli joka tapauk­ses­sa 12-vuo­tias tyt­tö, jon­ka mur­has­ta Bun­dy tuo­mit­tiin kuo­le­maan - kol­man­nen ker­ran vuo­den sisäl­lä. #

Nurin­ku­ris­ta kyl­lä, vaik­ka hyväk­syn­kin kuo­le­man­tuo­miot, niin olen sitä miel­tä, että Bun­dyn kal­tai­set yksi­löt ovat sikä­li poik­keuk­sel­li­sia, että heis­tä oli­si enem­män hyö­tyä psy­ko­pa­to­lo­gian tut­ki­mus­ma­te­ri­aa­li­na kuin kos­ton­hi­mon tyy­dyt­tä­mi­sen väli­nei­nä. Tämän­kal­tai­set rikos­vyyh­dit ovat sitä luok­kaa, että vaik­ka ensim­mäi­sen kuo­le­man­tuo­mion jäl­keen oli­si­kin ollut mah­dol­lis­ta pan­na täy­tän­töön myös kak­si jäl­kim­mäis­tä, eivät Bun­dyn teot oli­si tul­leet lähel­le­kään hyvi­tys­tä. #

Bun­dy-elo­ku­va oli sel­väs­ti Dah­me­ria suo­ra­vii­vai­sem­pi ker­to­mus tapah­tu­mien kulus­ta. Täs­sä yhtey­des­sä makaa­be­ril­ta kuu­los­ta­vaa ilmai­sua käyt­tääk­se­ni, Dah­me­ris­sa porau­dut­tiin enem­män mie­hen mie­leen. #

Bun­dy oli näis­tä kah­des­ta elo­ku­vas­ta sel­väs­ti hei­kom­pi, mut­ta molem­mat oli­vat sil­ti sen ver­ran hyviä, että aion kyl­lä hank­kia nämä kokoel­maa­ni, Gacyn ja Hen­kan kave­reik­si. #