Los­tin tapah­tu­ma­köy­hyys alkaa pik­ku­hi­li­jaa tym­pä­se­mään. Enem­män muri­naa pusi­koi­hin! Enem­män hen­ki­rie­vun säi­ly­mi­sen puo­les­ta kie­li vyön alla juok­se­mis­ta! Enem­män mör­ri­möyk­ky­jä, aavei­ta ja ufo­ja! #

Tuo­han alkaa nou­dat­taa Sur­vi­vo­rin kuvioi­ta. Nyt ne on jo jaet­tu kah­teen hei­moon­kin. Mitä seu­raa­vak­si, kos­ke­mat­to­muus­to­tee­me­ja ja ruo­ka­pal­kin­to­ki­so­ja? #

Niin, ja minua ei kiin­nos­ta nii­den ihmis­ten taus­tat! Ei aina­kaan koko­nai­sen jak­son vet­kut­te­lun ver­ran! No, pait­si Loc­ken, mut­ta mui­den ei! #

Kuvit­te­le niin muser­ta­va surul­li­suu­den tun­ne ettet kyke­ne syö­mään, nuk­ku­maan tai ole­maan ihmis­ten kans­sa mis­sään teke­mi­sis­sä. Vaik­ket pys­ty nuk­ku­maan, voi­ma­si ja tah­to­si eivät rii­tä sän­gys­tä nouse­mi­seen. Joka­päi­väi­set pää­tök­set, kuten vaat­tei­den valin­ta, saa­vat sinut hal­vaan­tu­maan. Et enää halua teh­dä asioi­ta joi­ta ennen pidit kivoi­na; itse asias­sa et enää jak­sa teh­dä yhtään mitään. Lisää tähän vie­lä se, että olet kokeil­lut jokais­ta tun­net­tua lää­ket­tä, eikä mikään niis­tä ole toi­mi­nut, ja on hyvin­kin mah­dol­lis­ta, ettei tämä olo­ti­la­si tule muut­tu­maan. Iki­nä. #

IEEE Spect­rum: Psyc­hiat­ry’s Shoc­king New Tools (via Boing Boing); suo­men­nos oma­ni) #

Nämä kuvauk­set muis­tut­ta­vat minua sii­tä, ettei masen­nuk­se­ni ole lähes­kään pahin­ta mah­dol­lis­ta lajia, kos­ka sii­hen voi­daan vai­kut­taa lääk­keil­lä, eikä tuo yllä kuvat­tu tilan­ne ole minul­la enää pit­kiin aikoi­hin ollut val­lit­se­va­na. #

Artik­ke­lis­sa esi­tel­lään uut­ta, täs­mäl­li­ses­ti koh­dis­tet­tui­hin iskui­hin perus­tu­vaa säh­kö­hoi­toa. Muka­va tie­tää, että uusia kei­no­ja tuos­ta syvim­mäs­tä surus­ta kär­si­vien olon hel­pot­ta­mi­sek­si kehi­tel­lään. #

Olen juu­ri laa­jen­ta­nut reper­tu­aa­ri­ni kat­ta­maan myös­kin jau­he­li­ha­pizzan. #

Rrr­rööööööyyyyhhh. #

Eili­nen päi­vä alkoi hiu­kan jän­nit­tä­väs­ti, kun sain kokea, mil­tä pak­ko-oirei­ses­ta häi­riös­tä kär­si­vän elä­mä on. Olin nimit­täin vaih­ta­mas­sa wc-rai­kas­tin­ta, kun uusi rai­kas­tin päts­käh­ti koko­naan auki vään­täes­sä­ni sen tart­tu­ma­kou­raa. Sen seu­rauk­se­na sisäl­lä ole­va, vih­reä haju­möh­kä­le puto­si koko­nai­suu­des­saan pönt­töön. Eikä se tie­ten­kään jää­nyt kel­lu­maan, vaan uppo­si niin syväl­le, että hädin tus­kin vih­re­ää pil­kot­ti jos­tain nie­lun peräl­tä. #

Ei sii­nä tie­te­kään muu aut­ta­nut kuin sukel­taa kädel­lä sen perään pit­käl­le ran­net­ta myö­ten. Onnek­si olin juu­ri vetä­nyt pön­tön, ettei sen­tään omis­sa tar­peis­sa tar­vin­nut rypeä. Sii­tä­kin huo­li­mat­ta tätä toi­men­pi­det­tä seu­ra­si inhi­mil­li­sen jär­je­tön likai­suu­den­tun­ne, joka oli pal­jon pahem­pi kuin mitä tun­sin esi­mer­kik­si sil­loin, kun lavu­aa­rin haju­luk­koa put­sa­tes­sa­ni onnis­tuin repäi­se­mään haa­van sor­mee­ni. Jat­koin sen­kin ope­raa­tion lop­puun sii­tä huo­li­mat­ta, pal­jain käsin. Kyl­lä minä sil­loin­kin suih­kus­sa kävin, mut­tei sii­tä mitään neu­root­tis­ta likai­suu­den­tun­net­ta tul­lut. Sen sijaan tämän wc-sukel­luk­sen jäl­keen pesin kädet kuu­mal­la vedel­lä ja sai­pual­la kol­mes­ti ja sil­ti­kin jäi likai­nen olo. #

Tänään oli spon­taa­ni imu­roin­ti­päi­vä, joka joh­tui sii­tä, että tie­to­ko­neen vaih­to­taa­juuk­si­nen puhal­lin oli ruven­nut puh­ku­maan kuin pahim­pi­na kesä­hel­le­päi­vi­nä vaik­ka ulko­na on mii­nus kah­dek­san astet­ta. Niin­pä koko kone piti ava­ta ja arvat­ta­vas­ti pölyn tuk­ki­mat ilman­ot­to­reiät put­sa­ta. Mut­ta sii­tä ei oli­si ollut mitään hyö­tyä, jos ei tie­to­ko­neen sop­pea oli­si imu­roi­nut samal­la ker­taa, ja kun ker­ran imu­ri oli esil­lä niin oli ihan sama imu­roi­da muu­toin­kin. #

Sii­nä imu­roi­des­sa­ni pukeu­tu­nee­na pelk­kiin pyja­man­housui­hin (täs­tä käm­päs­tä ei ero­tiik­kaa puu­tu) soi ovi­kel­lo. Tajusin, että olen tähän saak­ka ollut usko­mat­to­man onne­kas noi­den suh­teen: tätä ennen aina, kun ovi­kel­lo on soi­nut, olen istu­nut tääl­lä täy­den hil­jai­suu­den val­li­tes­sa niin, että olen saat­ta­nut usko­tel­la itsel­le­ni, että ovel­la­kä­vi­jä on taa­tus­ti aja­tel­lut, etten ole ollut koto­na. Nyt sii­tä ei siis kui­ten­kaan ollut mitään toi­voa­kaan, joten en edes yrit­tä­nyt. Päin vas­toin, suun­nis­tin imu­rei­ne­ni etei­seen ja kurk­ka­sin ovi­sil­mäs­tä. Näin, kuin­ka etäi­ses­ti Mik­ko Hyp­pös­tä muis­tut­ta­nut nuo­ri mies pala­si juu­ri ovel­le­ni, ilmei­ses­ti lähes­ty­neen imu­ri­nää­nen innoit­ta­ma­na, ja soit­ti kel­loa uudes­taan. Hän ei siis ollut ollen­kaan yhteis­vas­tuu­ker­jää­jän tai ulos­ot­to­mie­hen näköi­nen. “Vai niin”, minä tote­sin mie­les­sä­ni, ja jat­koin imu­roin­tia. #

[#] Sain eilen tosi­aan ostet­tua uudet rää­syt: far­kut ja takin, sekä kak­si poo­lo­pai­taa teli­nees­tä, jos­ta nii­tä sai kak­si kym­pil­lä. Kotiin tul­tua­ni huo­ma­sin kui­ten­kin, että ne oli­vat sil­ti­kin veloit­ta­neet kas­sal­la niis­tä poo­lois­ta täy­den hin­nan (á 6,95 €) ja niin­pä sain hyvän teko­syyn käy­dä illal­la käve­ly­len­kil­lä Kel­jos­sa. Info­pis­tees­sä asia­ni seli­tet­tyä­ni sain odo­tel­la vii­ti­sen minuut­tia, jos­ta suu­rin osa meni sii­hen, kun yksi­nään vii­meis­tä puo­li­tun­tis­ta vuo­ros­sa ollut hen­ki­lö jou­tui jär­jes­tä­mään tilal­leen jota­ku­ta muu­ta, kos­ka info­pis­tet­tä ei kuu­lem­ma saa jät­tää mie­hit­tä­mät­tö­mäk­si. Mut­ta sen ohel­la hom­mas­sa ei ollut mitään epä­sel­vää eikä ongel­maa: sain minul­ta peri­tyn yli­mää­räi­sen 3,90 euroa takai­sin vuo­lai­den anteek­si­pyy­te­lyi­den kera. #

Olen asioi­nut tuon samai­sen mar­ke­tin samai­sen info­pis­teen kans­sa täl­lai­sis­sa eri­näi­sis­sä ongel­ma­ti­lan­teis­sa koh­tuul­li­sen usein, ja täy­tyy kyl­lä sanoa, että sii­nä hom­ma hoi­de­taan ensi­luok­kai­sen mal­lik­kaas­ti. Pal­ve­lu on ystä­väl­lis­tä eikä asiak­kaal­ta ten­ta­ta mitään type­ryyk­siä (toi­sin kuin eräis­sä nimel­tä­mai­nit­se­mat­to­mis­sa kodin­ko­ne­liik­keis­sä) eikä var­sin­kaan vas­tuun­ot­to tuot­teen vial­li­suu­des­ta tuo­ta mitään ongel­mia (toi­sin kuin eräis­sä nimel­tä­mai­nit­se­mat­to­mis­sa kodin­ko­ne­liik­keis­sä). Tuo pal­ve­lu­pis­te on minus­ta mal­lie­si­merk­ki sii­tä, ettei­vät kau­pan­teos­sa tapah­tu­neet vir­heet tai tuot­tees­sa ilmen­neet viat pai­na asiak­kaan vaa­ka­ku­pis­sa pal­jon mitään, jos nii­den sel­vit­tä­mi­nen jäl­ki­kä­teen on vai­va­ton­ta. Niin­pä mar­gi­naa­lin “vuo­den asia­kas­pal­ve­li­ja” -pal­kin­to myön­ne­tään­kin täten Jyväs­ky­län Kel­jon City­mar­ke­tin info­pis­teel­le. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]16.11.[/klo] 11:42 Lisä­sin iki­lin­kin vaat­tei­de­nos­tos­ta ker­to­van kap­pa­leen alkuun. Nyky­ai­kais­tin tyy­liä (koros­tuk­sia yms.).[/muokkaus]
[/muokkaukset] #